Vuoden 2010 Apple iPod -soittimet
30.9.2010, 19.18
MP3-soittimia on ollut markkinoilla jo vuosikaudet, mutta Applen iPodit nostivat suosion aivan uudelle tasolle 2000-luvun alussa. Suosiosta kertonee myös se seikka, että monet ihmiset puhuvat MP3-soittimista iPodeina, vaikka kyseessä olisi jonkin muun kuin Applen valmistama soitin. Syyskuun alussa Apple uudisti iPod-mallistoaan, josta saapui kolme soitinta Muropaketin arvioitavaksi. Tässä artikkelissa keskitymme neljännen sukupolven iPod touchiin, kuudennen sukupolven iPod nanoon sekä neljännen sukupolven iPod shuffleen. Artikkelissa tutustutaan soittimien ominaisuuksiin sekä käyttökokemuksiin.
Sandisk Sansa Fuze 2Gt
31.7.2008, 20.25
Viime huhtikuussa, MP3-soittimen kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi, testasimme pienikokoisia mutta monipuolisia kannettavia multimediasoittimia. Vertailu kutistui kuitenkin lopulta kahden laitteen kamppailuksi, kun Sandisk ei onnistunut toimittamaan tuoretta Sansa Fuze -malliaan ajoissa perille. Lupasin kuitenkin vielä palata asiaan Fuzen tiimoilta, joten nyt heinäkuun kevyenä kesäpurtavana on vuorossa yksittäistesti kyseisestä soittimesta.
Kompaktit matkakaiuttimet vertailussa
30.6.2008, 23.55
Monet ovat varmasti joskus ladanneet kasetti- tai CD-mankkansa täyteen D-kokoisia paristoja ja raahanneet sen mukaan osaksi kesäpäivän viettoa. Sopiva taustamusiikki onkin mukava lisä esimerkiksi rannalle, puistoon, mökille tai vaikkapa pelikentän reunalle. Mankka on kuitenkin kookas ja hieman hankala raahattava ja monien taskuissa kulkee nykypäivänä kompakti digitaalista musiikkia toistava laite. Näppärintä olisikin yhdistää multimediakännykkä tai MP3-soitin erillisiin mukana kuljetettaviin kaiuttimiin.
Pienet multimediasoittimet: Apple iPod nano & Creative ZEN
30.4.2008, 19.47
Kannettavien MP3-soitinten maallinen vaellus alkoi lähes tasan kymmenen vuotta sitten, kun SaeHan Information Systems toi maaliskuussa 1998 markkinoille 32 megatavun muistilla varustetun MPMan F10 -soittimen. Parempaan suosioon saman vuoden joulumarkkinoilla ylsi kuitenkin Diamond Multimedian Rio PMP300, joka onkin pinttynyt monien mieleen ensimmäisenä MP3-soittimena. Kiintolevyt tulivat mukaan kuvioihin heti alkuaikoina, sillä Compaqin kehittelemä ja HanGo Electronicsin lisenssillä valmistama PJB-100 Personal Jukebox esiteltiin vuonna 1999. Laite oli varustettu 2,5-tuuman kiintolevyllä, jonka kapasiteetti oli alussa 4,8 gigatavua. Suurempaan yleisön suosioon pääsivät kuitenkin Creativen NOMAD Jukebox -soittimet, joiden ensimmäinen, vuonna 2000 markkinoille saapunut ensimmäinen versio oli varustettu kuuden gigatavun kiintolevyllä. 2000-luvun alkuvuosina suosiota keräsivät myöskin MP3-tuella varustetut kannettavat CD-soittimet, jotka tarjosivat CD-levyn muodossa ylivoimaisen tallennuskapasiteetin hintaansa nähden.
Raidsonic Icy Box IB-MP303S-B -multimediasoitin
28.2.2008, 17.49
Monelta löytyy tietokoneelta musiikkia, elokuvia ja kasapäin digikuvia, joita olisi mukava katsoa olohuoneen television suurelta kuvaruudulta, mutta erillisen mediakäyttöön pyhitetyn HTPC-kokoonpanon (Home Theater PC) toteuttaminen ei rahallisista, ajallisista tai taidollisista syistä ole mahdollista. Huolella toteutettu olohuonetietokone on toki verraton peli olohuoneessa, mutta sille on onneksi olemassa myös selvästi huokeampia vaihtoehtolaitteita.
Saimme testiin nimittäin saksalaisen Raidsonicin Icy Box -multimediatoistimen, joka on suunnattu juurikin olohuoneeseen television kaveriksi. Raidsonic on vuonna 1999 Hampurissa perustettu yritys, jonka valikoimiin kuuluvat erilaiset ulkoiset kiintolevykotelot ja tallennusratkaisut. Arvosteltavaksi saapunut IB-MP303S-B edustaa mediaplayer-malliston uusinta tulokasta, joka taitaa musiikin, videokuvan ja digikuvien toistamisen sisälle asennettavalta kiintolevyltä. Suomesta Raidsonicin jälleenmyyjiä löytyy muutama, mutta ainakaan vielä yhdenkään valikoimissa ei ollut nyt testattavaa mallia. Vanhemman PATA-kiintolevyille tarkoitetun mallin hinta pyöri suuntaa-antavasti noin sadan euron kieppeillä.
Haastaja ilman bassokaiutinta: Creative GigaWorks T40
31.10.2007, 20.37
Tietokonekäyttäjä tarvitsee nykypäivänä toimivaa äänentoistoa moneen tarkoitukseen: koneella kuunnellaan musiikkia, katsellaan elokuvia ja videoita sekä pelataan pelejä. Peruskäyttäjät tyytyvät monesti koneen mukana tuleviin kahteen pieneen purkkikaiuttimeen, mutta hiemankin enemmän potkua äänentoistoltaan vaativa ostaa joko järeämmän tietokonekaiutinpaketin tai kytkee koneensa osaksi kotistereojärjestelmää. Monille jälkimmäinen vaihtoehto on joko hintansa tai tilantarpeensa vuoksi mahdoton vaihtoehto, joten helpoimmaksi jää hankkia erillisellä bassokaiuttimella varustettu tietokonekaiutinpaketti.
Creative ZEN Stone
29.5.2007, 18.42
Applen erittäin pelkistetystä ja kompaktista iPod shuffle -mallista on markkinoilla jo toinen sukupolvi, eikä vastaavia soittimia ole näkynyt muiden valmistajien valikoimissa. Applen arkkivihollinen Creative julkaisi kuitenkin hiljattain oman haastajansa markkinoille. Apple on tunnetusti hyvä siinä mihin se ryhtyy, joten shufflen kukistaminen omilla aseillaan on todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Novogo V50
31.3.2006, 00.00
GPS-laitteiden valikoima on kasvanut viime vuosina ja hinnat ovat halventuneet. Yleiskäyttöisen kaiken osaavan laitteen sijaan GPS-markkinat ovat segmentoituneet pieniin paloihin ja niinpä esimerkiksi retkeilykäyttöön on syytä hankkia aivan erilainen paikannuslaite, kuin vaikkapa autokäyttöön. Euroopan ja Suomen markkinoille pyrkivä Novogo lähetti Muropaketin testipenkkiin V50-autonavigaattorin.
Creative X-Fi Xtreme Music & X-Fi Fatal1ty FPS
30.10.2005, 00.00
Äänikorttivalinnan merkitys modernissa kotitietokoneessa on hämärtynyt monelle kuluttajalle. Lähes jokainen markkinoilta löytyvä emolevy ja kokoonpano sisältää integroidun äänikortin riittävillä tai näennäisesti jopa yltäkylläisillä ominaisuuksilla. Tilanne on johtanut pitkälti siihen, että integroituun ääniratkaisuun ollaan tyytyväisiä sen enempää miettimättä. Vielä joitakin vuosia sitten äänikortin valinta oli yhtä kriittinen kysymys kuin näytönohjaimen valinta nykypäivänä. Osalle ihmisistä 20 framen ero suosikkipelin ruudunpäivitysnopeudessa on merkittävä asia näytönohjainta ostettaessa, mutta äänenlaadullinen ero äänikortin synnyttämänä jää kokonaan vaille huomiota. Äänenlaadun lisäksi oikealla äänikortin valinnalla pystytään myös merkittävästi vaikuttamaan kokoonpanon suorituskykyyn erityisesti peleissä.
Icemat Audio MP3 & Siberia
28.2.2005, 00.00
Icemat on tehnyt itsensä tunnetuksi tanskalaisena hiirimattovalmistajana. Tällä kertaa testiin ei kuitenkaan ole saatu yhtiön hiirimattoja, vaan Icematin uusi MP3-soitin ja Siberia-kuulokkeet. Artikkelissa tutustutaan Icematin uusiin aluevaltauksiin ja tutkitaan tuotteita pintaa syvemmältä.
MSI MegaStick 1
31.1.2004, 00.00
MSI ei ole vain emolevyjen ja näytönohjaimien valmistaja, toisin kuin useimmat saattavat luulla. Yksi poikkeus massasta on MSI:n valmistama MP3-soitin, joka on varsin mahtipontisesti nimetty Mega Stick 1:ksi. Vastaavia soittimia on markkinoilla toki muitakin mielin määrin, joten tässä artikkelissa otammekin selvää, millä keinoilla MSI on päättänyt lähteä taistoon kilpailijoitaan vastaan.




