Näppäimistöjen historiaa, termistöä ja erot, kytkintyypit ja näppäinhatut, mikä sopii minulle?

Tietokonenäppäimistön lyhyt historia

Kuva: Matt DeCaussin

Nykymuotoisten elektronisten tietokonenäppäimistöjen historia alkaa 1970-luvun loppupuolelta, jolloin ensimmäiset massamarkkinoille tarkoitetut kotitietokoneet tekivät tuloaan markkinoille. Tuolloin näppäimet olivat vielä integroituna koneen runkoon ja käyttöiältään vaatimattomampia. Merkittävän panoksen nykymuotoisen näppäimistön alkutaipaleella antoivat Apple, Commodore, Radio Shack, Key Tronic ja IBM. Ensimmäisten näppäimistöjen näppäinten liike oli kirjoituskoneista tuttua noin 5-6 millimetrin luokkaa. Vuonna 1978 Key Tronic Corporation esitteli kapasitiiviseen kytkintekniikkaan perustuvat näppäimistöt, jotka olivat ensimmäisiä näppäimistöjä, jotka eivät perustuneet yksittäisiin kytkimiin. Myöhemmin Key Tronic kasvoi suurimmaksi itsenäiseksi näppäimistövalmistajaksi.

Kuva: Obama Pacman

Yksi merkittävimmistä edistysaskeleista tietokonenäppäimistön alkutaipaleella oli ensimmäisen IBM PC:n esitteleminen vuonna 1981. Sen 84-painikkeinen näppäimistö oli koneesta irrallaan, jotta käyttäjä pystyi sijoittamaan sen käyttömukavuuden kannalta parhaalla tavalla. Ehkäpä kaikkien aikojen legendaarisin tietokonenäppäimistö, IBM Model M, esiteltiin vuonna 1984 ja siihen pohjautuvien versioiden valmistus jatkui aina 1990-luvun lopulle asti. Heti julkaisunsa jälkeen Model M sai runsaasti ylistystä tuntumastaan, naksahtavasta äänipalautteestaan sekä laadukkaasta ja kestävästä rakenteestaan. Mallin laadusta kertoo jotain se, että jopa yli 25 vuotiaita yksilöitä on edelleen nykypäivänä käytössä. Model M perustuu mekaanisiin ”buckling spring” -kytkimiin, jollainen löytyy jokaisen näppäimen alta.
1990-luvun alussa kotitietokoneiden määrä kasvoi entisestään ja tarjolle tuli aiempaa pienikokoisempia, kevyempiä ja hiljaisempia näppäimistöjä. Niissä käytettiin kalvokytkintekniikkaa, joka oli huomattavasti mekaanisia kytkimiä yksinkertaisempi, helpompi ja edullisempi valmistaa sekä mahdollisti edellä mainitut massakuluttajan arvostamat ominaisuudet. Kannettavien tietokoneiden yhteydessä markkinoille tuli myös saksikytkintekniikkaan perustuvat näppäimistöt, joissa näppäinhatun liikettä on saatu lyhennettyä ja jämäköityä saksimekanismin avulla. Saksikytkintekniikkaa on hyödynnetty myöhemmin 2000-luvun puolella myös pöytäkoneiden näppäimistöissä.

Aivan viime vuosina näppäimistöjen rinnalle on kehitetty kosketusnäyttötekniikkaa, joilla näppäimistö ja hiiri on korvattavissa osittain tai kokonaan tietokoneen ohjastamisessa. Yleensä perinteinen näppäinasettelu on siitä huolimatta edelleen käytössä kosketusnäytöllä virtuaalisessa muodossa. Uusista tekniikoista huolimatta mekaanisiin kytkimiin perustuvat näppäimistöt ovat pitäneet suosionsa tietyissä harrastajapiireissä sekä joidenkin paljon työkseen kirjoittavien keskuudessa – eikä aiheetta.

Termistöä

Ennen itse mekaaniseen näppäimistötekniikkaan tutustumista on hyvä käydä läpi muutamia aiheeseen liittyviä termejä ja käsitteitä. Niiden avulla on helpompi käsitellä näppäimistöjen eroja ja ominaisuuksia.

Rekisteröintipiste (Actuation Point / Operation Point) on näppäimen painalluksen kohta, jossa kontaktimekanismi rekisteröi painalluksen ja lähettää signaalin eteenpäin.

Palautumispiste (Reset Point) on näppäimen painalluksen kohta, jossa kontaktimekanismi lopettaa painalluksen rekisteröimisen ja signaalin lähettämisen eteenpäin.

Tuntopiste (Tactile Point / Pressure Point) on näppäimen painalluksen kohta, jossa tarvittava painallusvoimakkuus muuttuu kertoen käyttäjälle, että rekisteröintipiste on saavutettu. Kaikissa kytkintyypeissä tätä ominaisuutta ei ole.

Näppäimen blokkaus (Key Blocking) tapahtuu, kun useita näppäimiä on painettuna samanaikaisesti, eikä näppäimistö hyväksy uusia painalluksia ennen kuin alkuperäiset näppäimet ovat nostettu ylös. Erityisesti tavallisilla näppäimistöillä on rajattu näppäinmäärä, jonka ne pystyvät rekisteröimään kerralla.

Haamupainallus (Key Ghosting) tapahtuu, kun esimerkiksi kahta näppäintä painetaan samanaikaisesti ja kolmas painamaton näppäin rekisteröityy myös koneelle. Tämä on kuitenkin nykyään erittäin harvinaista jopa halvimmilla näppäimistöillä, koska haamupainallukset blokataan yleensä automaattisesti.

Key Rollover (KRO) kertoo näppäinten määrän, jotka voidaan painaa samanaikaisesti pohjaan niin, että ne kaikki rekisteröityvät eikä näppäimen blokkausta tapahdu. Termistä käytetään lyhennettä KRO, jonka eteen sijoitettava numero kertoo samanaikaisesti painettavissa olevien näppäinten määrän. Esimerkiksi 6KRO-näppäimistö pystyy rekisteröimään kuusi näppäintä samanaikaisesti. Monet edulliset perusnäppäimistöt ovat 3KRO ja raja ilmenee tietyillä kolmen näppäimen yhdistelmillä.

NKRO on lyhenne sanoista N-Key Rollover ja se tarkoittaa sitä, että näppäimistö pystyy rekisteröimään tarvittaessa vaikkapa kaikkien näppäimien samanaikaisen painamisen. Aiemmin NKRO oli mahdollista vain PS/2-liitäntäisillä näppäimistöillä, mutta hiljattain markkinoille on tullut myös USB-liitäntäisiä näppäimistöjä joissa se on tuettuna.

Näppäinvärähtely (Key Bouncing) on ominaisuus, jota kaikki tietokonenäppäimistöjen näppäinkytkimet tekevät. Painettaessa näppäin pohjaan sen kytkin jää värähtelemään hetkeksi ennen asettumistaan paikalleen. Tämä ilmiö ei ole silmin nähtävissä ja kestää vain joitain sekunnin sadasosia. Tämä aiheuttaa näppäimen rekisteröitymisen useita kertoja yhdellä painalluksella. Tästä syystä näppäimistöt käyttävät viivettä (debouncing delay), jolloin näppäimistön ohjainpiiri odottaa tietyn ajan ennen painalluksen rekisteröintiä. Esimerkiksi mekaanisissa Cherry MX -näppäimissä tarvittava viive on viisi millisekuntia ja kalvokytkinnäppäimissä enemmän.

Päivitysnopeus ja vasteaika (Polling Rate & Response Time) ovat käsitteitä, jotka ovat pelihiirien yhteydessä merkittäviä, mutta näppäimistöjen yhteydessä lähinnä markkinointikikkoja. Esimerkiksi Cherry MX -kytkinten viiveaika on viisi millisekuntia, joka on nopeimmasta päästä. Jokainen näppäin on siis viivästetty vähintään viiden millisekunnin verran, joten päivitysnopeus on maksimissaan 200 Hz (1 / 0,005 s). Kaikki sen yli menevä on täysin turhaa. Lisäksi toisin kuin USB-näppäimistöt, PS/2-näppäimistöjen signaalia ei päivitetä tietokoneen suunnalta lainkaan automaattisesti. Sen sijaan PS/2-näppäimistö lähettää signaalin tietokoneelle aina kun tarvetta ilmenee.

Miten mekaaninen näppäimistö eroaa tavallisesta näppäimistöstä? Hyödyt ja haitat?

Kuva: MaxKeyboard

Ensimmäisenä monille herää varmasti kysymys, miten mekaaninen näppäimistö eroaa tavallisesta näppäimistöstä? Käsitteen ”tavallinen näppäimistö” kanssa kannattaa olla tässä yhteydessä varovainen, sillä mekaaniset näppäimistöt eivät edusta mitään uutta ja ihmeellistä tekniikkaa, vaan itse asiassa aikoinaan suuri osa ”tavallisista näppäimistöistä” oli juurikin mekaanisilla kytkimillä varustettuja. Nykyään tavalliset perusnäppäimistöt perustuvat kuitenkin poikkeuksetta kalvokytkintekniikkaan, jossa koko hommma perustuu näppäimistön sisään levitettyyn kerrostettuun muovikalvoon.

Kumikupu ja johdinkalvo. Kuva: Xah Lee

Tarkalleen ottaen kalvokytkintekniikkaan perustuvassa näppäimistössä näppäinhattujen alla on kumiset kuvut ja niiden alla johtimia sisältävä kerrostettu muovikalvo. Kalvo koostuu yleensä kolmesta kerroksesta joista ulommaiset ovat johtavia ja keskimmäinen eristävä. Kun näppäintä painetaan, kumikupu painuu sisään ja puristaa allaan olevat muovikalvon johdinkerrokset yhteen välittäen signaalin painalluksesta. Toisessa vaihtoehtoisessa toteutustavassa kumikuvun sisäpinnassa on pieni grafiittikiekko ja alla olevassa johdinkalvossa on kaksi avointa rinnakkaista johdinpäätä. Kun kumikupu painuu painalluksen voimasta kasaan, yhdistää sisäpinnan grafiittiosa johdinpäät yhteen välittäen signaalin painalluksesta. Yleensä tällaisissa näppäimistöissä näppäimen liikerata on noin 2,5-4 mm ja mekanismin elinikä noin 5 miljoonaa painallusta.

Saksikytkin. Kuva: Xah Lee

Toinen yleinen näppäimistötyyppi on kannettavissa käytetty ja myös työpöytänäppäimistöissä viime aikoina yleistynyt saksikytkinnäppäimistö, jonka perustana on sama kalvokytkintekniikka, kuin yleisemmissä työpöytänäppäimistöissä. Saksikytkinnäppäimistössä näppäinhatun ja näppäinrungon välissä on kuitenkin pieni muovinen saksimekanismi, joka mahdollistaa lyhyemmän, maksimissaan kahden millimetrin liikeradan. Samalla saksimekanismi vakauttaa näppäimen liikerataa, mutta keskellä on edelleen vastaava kumikupu, kuin perusnäppäimistöissä. Monet ovat mieltyneet tähän näppäimistötyyppiin juuri lyhyen painalluksen ja hiljaisten näppäinäänten takia. Elinikä saksikytkinnäppäimistöillä on noin 8-20 miljoonaa painallusta.

Mekaaninen Cherry MX -kytkin.

Mekaanisissa näppäimistöissä jokaisen näppäimen alta löytyy oma erillinen mekaaninen kytkin, joka on periaatteessa irrotettavissa ja vaihdettavissa sen rikkoontuessa. Useimpien mekaanisten kytkimien liikerata on neljä millimetriä ja elinikä jopa 50 miljoonaa painallusta. Mekaaninen kytkin on kalvokytkintekniikkaan verrattuna monimutkaisempi ja arvokkaampi valmistaa, mutta samalla se tarjoaa useita etuja. Mekaanisia kytkimiä on useita erilaisia niin rakenteeltaan kuin tuntumaltaankin. Mekaanisten kytkimien eri tyyppeihin palaamme tarkemmin hieman myöhemmin.

Kalvokytkintekniikan merkittävimpiä etuja ovat edulliset valmistuskustannukset sekä hiljainen kirjoitusääni. Lisäksi saksikytkinversiot tarjoavat lyhyen näppäinten liikeradan sekä fyysisesti tavallista ohuemman näppäimistörakenteen. Näiden näppäimistötyyppien suurin heikkous on erittäin epämääräinen tai olematon tuntovaste (tactile feedback). Kalvokytkimen toimintaperiaatteesta johtuen näppäin on käytännössä aina ”pohjattava”, eli painettava pohjaan asti, sillä painallus rekisteröityy vasta lopussa. Paljon kirjoittavilla jatkuva näppäinten pohjaaminen aiheuttaa käsien ja sormien ylirasittumista sekä väsymistä, joka voi johtaa pahimmillaan rannekanavaoireyhtymään. Pelaajien arvostama NKRO ei ole mahdollista toteuttaa kalvokytkinnäppäimistöllä. Lisäksi mekanismissa käytettävä kumikupu yleensä jäykistyy tai löystyy ajan myötä vaikuttaen negatiivisesti kirjoitustuntumaan.

Mekaanisen näppäimistörakenteen ehdottomia etuja ovat eri kytkintyyppien luomat vaihtoehdot sekä tarkka tuntovaste. Eri kytkintyypeillä on erilainen painamisvoimakkuus, tuntopiste, rekisteröintipiste ja palautumispiste. Tyypistä riippuen kytkin saattaa vaatia eri painamisvoimakkuuden eri vaiheissa, jonka avulla käyttäjä voi arvioida kytkimen toimintaa painalluksen aikana. Yleensä mekaaniset kytkimet rekisteröivät painalluksen puolivälissä (2 mm), joten näppäimiä ei tarvitse painaa pohjaan asti. Tämä vähentää sormien ja käsien rasitusta sekä nopeuttaa sormien siirtymistä näppäimeltä toiselle. Mekaaniset kytkimet myös palautuvat nopeammin alkuasentoonsa, kuin kalvokytkimet. Käyttäjällä on mahdollista valita omaan makuun ja tarpeisiin parhaiten sopiva kytkintyyppi. NKRO on mahdollista toteuttaa vain mekaanisen näppäimistön avulla. Myös kestoiän ja puhdistettavuuden osalta mekaaninen rakenne on ylivertainen. Mekaanisen näppäimistön heikkouksiksi voidaan laskea näppäinmelu, hinta ja joidenkin makuun liian pitkä liikerata. Jotkut saattavat kuitenkin myös pitää mekaanisen näppäimistön äänestä ja kokea sen osaksi näppäimistön vastetta.

Mekaaniset kytkintyypit

Mekaanisissa näppäimistöissä käytetään lukuisia erilaisia kytkintyyppejä, joista jokaisella on omanlaisensa ominaispiirteet. Sen lisäksi, että kytkimien sisäinen mekaaninen rakenne poikkeaa toisistaan, tarjoavat ne mm. erilaisen painallusvoimakkuuden, tuntopisteen, liikeradan pituuden sekä omanlaisensa painalluksen aiheuttaman äänen. Kytkin on merkittävin mekaanisen näppäimistön kirjoitustuntumaan vaikuttava asia, joten on tärkeää tietää, mitä kytkimiä näppäimistössä käytetään. Jos näppäimistön valmistaja ei ole ilmoittanut kytkimen valmistajaa ja tyyppiä, selviää se varmasti ainoastaan näppäinhatun irrottamalla. Lähes kaikissa mekaanisissa näppäimistöissä hatut ovat kuitenkin tarkoitettu irrotettaviksi, joten se ei ole mikään ongelma.

Kytkimien käyttämiseen tarvittavaa voimaa mitataan senttinewtoneissa (cN), eli newtonien sadasosissa. Käytännössä yksi senttinewton vastaa hyvin lähelle yhden gramman alaspäin aiheuttamaa voimaa, joten monesti painallukseen tarvittavista voimista puhuttaessa käytetään helpommin ymmärrettävissä olevaa gramman yksikköä. Vertailun vuoksi tavallisen kumikuvuilla varustetun kalvokytkinnäppäimen painallusvoima on 55-60 grammaa.

Ehkäpä suosituin nykypäivän mekaanisten näppäimistöjen kytkintoimittaja on saksalainen Cherry, jonka MX-kytkimistä on tarjolla erilaisia versioita. Cherry MX -kytkimissä käytetään jousta sekä kahta kullattua metallikontaktia. Eri mallit on nimetty värien mukaan ja ne ovat tunnistettavissa painuvan osan värityksestä. Kaikkien Cherryjen painallussyvyys on neljä millimetriä ja rekisteröintipiste puolivälissä.

Cherry MX -animaatiokuvien lähde: Lethal Squirrel @ GeekHack Forum

Musta Cherry MX -kytkin täysin äänetön, lineaarinen ja tuntopisteetön kytkin, joka sopii erityisesti pelaajille, koska heillä näppäimet ovat useimmiten pidempään painettuna pohjaan. Kytkimen rekisteröimis- ja palautumispiste ovat samassa kohdassa, joka tekee kaksoispainalluksista helpompia. Musta kytkin ei useimpien mielestä ole parhaimmillaan kirjoittamisessa. Kytkimen käyttöön tarvittava painallusvoima on 60 grammaa ja rekisteröintipiste puolivälissä, eli kahden millimetrin päässä.

Cherryn ruskeat MX-kytkimet ovat kirjoitus- ja pelikäytön puolivälistä. Kytkimen painalluksen puolivälissä (2 mm) on havaittavissa selvä tuntopiste, joka kertoo käyttäjälle näppäimen rekisteröitymisestä. Rekisteröintipiste ja palautumispiste ovat lähellä toisiaan, joka mahdollistaa nopeat tuplapainallukset. Kytkimen operointiin tarvittava painallusvoima on 45 grammaa.

Cherryn sinisiä MX-kytkimiä pidetään parhaimpina kirjoittamiseen, sillä tuntopiste on selvästi havaittavissa ja ne pitävät selkeän klikkaavan äänipalautteen. Myös monet pelaajat pitävät sinisistä kytkimistä, mutta osalla saattaa olla vaikeuksia tuplapainallusten kanssa, sillä rekisteröintipiste on pidemmällä kuin palautumispiste. Sinisen kytkimen sisärakenne on monimutkaisin ja tarvittava painamisvoimakkuus on 50 grammaa, eli keskitasoa.

Cherryn punainen MX-kytkin on mustan version tapaan tuntopisteetön ja lineaarinen kytkin, sopien näin parhaiten pelaajille. Erona on ainoastaan pienempi painallusvoimakkuus, joka on 45 grammaa. Kevyen tuntuman vuoksi monet eivät pidä punaisista kytkimistä, mutta niillä on vannoutunut kannattajajoukkonsa. Vielä muutama vuosi sitten punaiset Cherryt olivat harvinaisia, mutta sittemmin niitä on alkanut ilmestyä useisiin näppäimistömalleihin.

Buckling-jousikytkimet ovat rakenteeltaan monimutkaisempia, mutta toimintaperiaatteeltaan silti melko yksinkertaisia. Näppäintä painettaessa sisällä oleva jousi taipuu ja aiheuttaa samalla sen, että pohjalla sijaitseva iskuri painaa kalvokytkintä luoden sähköisen kontaktin ja signaalin painalluksesta. Taipuessaan sisäinen jousi aiheuttaa tuntopalautteen sekä selvästi kuultavan äänen osuessaan rakenteen sisäseinämään. Kyseessä on markkinoiden ainut kytkin, jossa ääni kuuluu täysin samanaikaisesti rekisteröintipisteen kanssa. Tarvittava painallusvoimakkuus on 65-70 grammaa ja matkaa rekisteröintipisteeseen on 2,3 mm. Tätä kytkintyyppiä käytettiin mm. legendaarisessa IBM Model M -näppäimistössä.

ALPS-nimellä tunnettuja kytkimiä useita eri versioita ja ne saattaa olla hankala erottaa toisistaan ilman kytkimen irrottamista ja purkamista. Mustat ja valkoiset ALPSit ovat tyypillisimpiä ALPS-versioita. ALPS kytkimistä on myös liikkellä useita klooneja, jotka näyttävät hyvin läheisesti alkuperäisiltä, mutta ovat tuntumaltaan hyvin erilaisia. ALPS-kytkimiä valmistaa Alpsin lisäksi myös useat muut valmistajat, kuten Fukka ja MX. Alps-kytkimien painallussyvyys on 3,5 mm.

Mustien ALPS-kytkimien nimi tulee kytkimen painikeosan mustasta väristä. Ne ovat tuntumaltaan melko jäykkiä (painallusvoima 60-70 grammaa) ja ne pohjaavat voimakkaasti. Tästä syystä monet eivät pidä mustien ALPS-kytkimien tuntumasta. Mustista ALPS-kytkimistä on kahta eri versiota – sisäiseltä rakenteeltaan monimutkaisempi vanha ja sisäisesti yksinkertaisempi uusi malli. Vanhempaa mallia ei löydy enää uusista näppäimistöistä. Uudempaa mallia pidetään yleisesti tuntumaltaan epätarkempana ja ääneltään meluisampana kuin vanhaa mallia.

Valkoisten ALPS-kytkimien erona mustiin on painalluksen yhteydessä kuuluva klikkaava ääni. Niiden tyypillinen painallusvoima on 60-70 grammaa, mutta joissain versioissa se saattaa olla myös vähemmän. Tuntopiste sijaitsee noin painalluksen puolivälissä. Valkoisten tuntumaa on kehuttu mustia selkeämmäksi ja siitä syystä ne ovat yleisesti mustia suositumpia. Valkoiset ALPS-kytkimet kuitenkin pohjaavat helpommin, kuin mikään muu mekaaninen kytkintyyppi. Myös valkoisesta versiosta on olemassa vanhempi monimutkainen versio ja uudempi yksinkertaistettu versio. Yleisimpiä valkoisia ALPS-versioita ovat Fukkan ja XM:n valmistamat, joista Fukka on selvästi suositumpi. XM:n versiota pidetään yleisesti erittäin huonona.

Japanilaisen Topren oma kytkintyyppi on markkinoiden outolintu, sillä se on eräänlainen hybridikytkin. Mekanismissa käytetään kumikuvun alle sijoitettua jousta ja kytkimen painaminen aiheuttaa kapasitanssin muutoksen alla sijaitsevien kondensaattorilevyjen välillä. Kytkin aktivoituu kapasitanssin muutoksen avulla. Topren kytkimiä pidetään yksinä markkinoiden hienoimmista ja samalla arvokkaimmista kytkimistä. Monet arvostavat Topren kytkimien sulavaa käyttötuntumaa ja hiljaista ääntä. Niiden voimakäyrä on tasaisempi, kuin esimerkiksi Cherryn lineaarisissa mustissa ja punaisissa kytkimissä. Painallusvoima on kytkinmallista riippuen 30, 35, 45 tai 55 grammaa. Kytkimen liike on neljä millimetriä ja rekisteröintipiste tasan puolivälissä.

Näppäinhatut ja niiden merkinnät

Itse mekaanisten kytkimien päällä on näppäinhatut, joihin käyttäjän sormet ovat kontaktissa. Näppäinhatuissa käytetään eri materiaaleja, eri muotoiluja ja eri menetelmillä toteutettuja merkintöjä.

Nykypäivänä useimpien näppäimistöjen hatut ovat ABS-muovia, joka on hintaansa nähden kestävää, jäykkää ja kevyttä. Näppäimistökäytössä se kuitenkin kiillottuu melko nopeasti ja sulaa joutuessaan kontaktiin liuottimien kanssa. Kestävämpi materiaalivaihtoehto on arvokkaampi PBT-muovi, joka kestää joka kolminkertaisesti kulutusta, ei kiillotu nopeasti, sietää jopa 150 celsiusasteen lämpötilan ja kestää liuottimia.

Näppäinten merkintöihin on olemassa monta erilaista toteutustapaa, joissa on eroa niin ulkonäön, kulutuskestävyyden kuin valmistuskustannustenkin osalta. Nykypäivänä ylivoimaisesti yleisimmin käytetty merkintätapa on tampopainatus, eli merkkien painaminen suoraan näppäinten pintaan. Merkintä on ikään kuin ohut tarra tai siirtokuva, joka kiinnitetään näppäinhatun päälle. Joskus valmistajat saattavat vielä lakata näppäimen pinnan merkinnän keston parantamiseksi. Tampopainatus on edullisin ja samalla lyhytkestoisin merkintätapa. Merkintä on tunnettavissa näppäimen pinnassa ja se kuluu kovassa käytössä nopeasti.

Toinen etenkin aikaisemmin tyypillinen merkkaustapa on laseretsaus, jossa merkinnät poltetaan näppäimen pintaan lasersäteen avulla. Menetelmä sopii parhaiten valkoisiin näppäimiin, sillä etsausjälki on aina musta ja tuntuu hieman karhealta. Jotkut valmistajat kuitenkin saattavat kuitenkin laseretsata myös mustia näppäimiä ja täyttää etsausurat valkoisella täyteaineella. Laseretsauksen etuna ovat hyvä kulutuskestävyys ja edulliset valmistuskustannukset, mutta haittana ovat merkin kohdalta hieman karheaksi jäävä näppäimen pinta sekä mahdollisesti hieman epätarkka lopputulos.

Värisublimaatiotulostuksessa merkintöjen väri kyllästetään näppäinmateriaaliin lämmön avulla, jonka ansiosta väri imeytyy osaksi muovia ja kestää näin hyvin kulutusta. Tätä tekniikkaa voidaan kuitenkin käyttää vain tapauksissa, joissa merkintöjen väri on alustaa tummempi. Metodi on arvokas, joten vain harvat nykyvalmistajat käyttävät sitä. Värisublimaatiotulostuksen etuina ovat edellä mainittujen lisäksi monivärimahdollisuudet, hyvä näkyvyys ja merkinnän tuntumattomuus pinnassa.

Arvokkain käytetyistä merkintätekniikoista on kaksoisruiskuvalutekniikka, jossa näppäinhattu koostuu kahdesta osasta. Merkinnät ja näppäinhatun sisäpuolen muodostava osa sekä ulkokuoren muodostava osa yhdistetään ja tuloksena on kaksikerroksinen hattu selkeillä merkinnöillä. Merkintä on erittäin kestävä ja on lähes mahdotonta, että se kuluisi pois, sillä se on osa näppäimen fyysistä rakennetta. Tämän tyyppinen painike on helppo tunnistaa sisäpuolella näkyvistä erivärisistä muovilaaduista. Harvat valmistajat käyttävät tätä merkintätapaa, koska se on erittäin kallis toteuttaa. Lisäksi merkinnöissä on mahdollista käyttää vain yhtä väriä.

Osassa valaistuilla näppäimillä varustetuista näppäimistöistä läpikuultavasta muovista valmistetut näppäinhatut on maalattu ja tämän jälkeen valaistut merkinnät on tehty pintaan laserilla. Toinen valaistuissa näppäimissä käytetty tekniikka on värisublimaatiotulostus, mutta niin päin, että läpikuultava näppäin värjätään kauttaaltaan mustaksi merkinnän kohtaa lukuun ottamatta.

Mikä sopii minulle?

Tähän kysymykseen ei valitettavasti/onneksi (valitse sopiva vaihtoehto) ole yksioikoista vastausta. Toki on olemassa yleisten kokemusten ja keskimääräisten mieltymysten perusteella muodostettuja nyrkkisääntöjä, mutta lopulta jokaisen käyttäjän on kuitenkin parasta valita sopivin vaihtoehto itse testaamalla. Sopivin vaihtoehto riippuu käyttäjän mieltymyksistä ja kirjoitustavoista. Myös sukupuolien välillä on eroja, sillä naiset tykkäävät keskimäärin kevyemmästä näppäinvasteesta, kuin miehet. Yleisesti ottaen tasaisella portaattomalla vasteella varustettuja kytkimiä, kuten Cherry MX punainen ja musta, voidaan pitää sopivampina pelaajille, sillä heillä näppäimet ovat usein pidempiä aikoja pohjassa. Kirjoittajille sopivimpana voidaan puolestaan pitää portaallisella vasteella varustettuja kytkimiä, kuten Cherry MX sininen ja ruskea, jotka helpottavat näppäinten perättäistä painelua.

Monet ajattelevat PS/2-liitännän olevan näppäimistöissä suorastaan historiallinen ominaisuus, sillä USB-liitäntä on ollut perusnäppäimistöissä vakiotavaraa jo usean vuoden ajan. Todellisuudessa asian laita ei kuitenkaan ole niin, sillä toisin kuin hiiret, näppäimistöt eivät hyödy juuri millään tavalla USB-liitännän ominaisuuksista. Päinvastoin, epäotollisessa tilanteessa USB-väylä saattaa ruuhkautua jos se on käytössä samanaikaisesti useilla muilla USB-laitteilla. Eli jos tietokoneesta löytyy myös PS/2-liitäntä, ei ole oikeastaan mitään syytä olla kytkemättä näppäimistöä siihen.