WLAN

Alkusanat

Muropaketissa ei ole aikaisemmin julkaistu artikkelia koskien verkkotuotteita, joten päätimme tehdä katsauksen WLAN-tekniikkaan sekä -tuotteisiin. 802.11b-standardin mukaiset tuotteet ovat lyöneet itsensä vahvasti läpi, vaikka teoreettiseksi maksimisiirtonopeudeksi ei luvatakaan kuin 11 megabittiä sekunnissa. 802.11g-standardin mukaisia 54 Mbps -tuotteita on jo nähty jonkin aikaa markkinoilla, vaikka virallista standardia näille ei oltukaan julkaistu.

802.11g-standardi julkaistiin vihdoin ja viimein kesäkuun puolivälissä, joten Muropaketin toimitus luonnollisesti päätti ottaa tutkivan silmän alle kyseiseen standardiin pohjautuvia laitteita. Testiin saatiin haalittua Belkinin valmistama tukiasema ja PCI-väyläinen kortti sekä Buffalon PCMCIA-kortti kannettavaan tietokoneeseen.

WLAN – Johdanto

WLAN-tekniikan (Wireless LAN) ideana on tarjota verkko langattomasti, jolloin tiedonsiirto tapahtuu normaalin kaapelin sijaan ilmassa. WLAN-verkkoon voidaan joutua turvautumaan, jos kaapelointi on joko erittäin hankalaa tai jopa mahdotonta. Esimerkkinä mainittakoon yhteys kahden talon välille tai toimistoihin, joissa on käytössä runsaasti kannettavia tietokoneita.

Toistaiseksi WLAN-verkkojen leviämistä ovat varmasti estäneet nopeus, laitteiden hinta sekä toimivuus. Kotioloihin kaapeleiden kautta toimivan 100 Mbps -verkon saa rakennettua hyvällä tuurilla kolmelle koneelle kytkimen kanssa noin 70 eurolla. Jos halutaan käyttöön 54 Mbps WLAN -verkko, voi helposti joutua varautumaan jopa 400 euroa, jos samalla halutaan hankkia tukiasema. Ilman tukiasemaa hinta saadaan hivutettua noin 200 euron tuntumaan, mutta tällöin vastaan tulee omat ongelmansa, kuten tulemme hieman myöhemmin tässä artikkelissa toteamaan. Vertailuksi mainittakoon, että testeissä käyttämämme osat kustantavat kaupasta ostettuna noin 350 euroa, eikä näillä osilla saada liitettyä verkkoon vasta kuin kaksi tietokonetta.

WLAN – Standardit

802.11-standardin historia alkaa vuodesta 1990, jolloin IEEE (Institute of Electronic and Electrical Engineers) alkoi kehitellä standardia ja se saatiin julkaistua seitsemän vuoden kehittelyn tuloksena vuonna 1997. 802.11-standardille on määritelty kolme erilaista siirtotietä:

• 2,4 gigahertsin taajuusaluetta käyttävä FHSS (Frequency Hopping Spread Spectrum)
• 900 megahertsin ja 2,4 gigahertsin taajuusaluetta käyttävä DSSS (Direct Sequence Spread Spectrum)
• 820 nanometrin infrapuna-alue

802.11-standardin historia jäi varsin lyhyeksi, sillä se ei kyennyt kuin 1 ja 2 Mbps -siirtonopeuksiin, joten IEEE alkoi kehitellä uutta standardia.

Todellinen läpimurto tapahtui vuonna 1999 julkaistun 802.11b-standardin myötä, joka kykenee 11 Mbps teoreettiseen siirtonopeuteen. Kyseinen standardi käyttää hyväkseen ilmaista 2,4 – 2,483 gigahertsin taajuusaluetta, jota kutsutaan myös ISM-kaistaksi (band for the Industrial, Scientific and Medical use). 2,4 gigahertsin taajuusaluetta käyttävät hyväkseen myös muun muassa Bluetooth-laitteet, mikroaaltouunit sekä langattomat puhelimet. 802.11b-standardissa on määritelty myös 5,5 Mbps-nopeus sekä jo 802.11-standardista tutut 1 ja 2 Mbps -siirtonopeudet. 802.11b-standardissa jouduttiin käyttämään DSSS-tekniikkaa ja jättämään pois FHSS-tekniikan taajuushyppimiset, jotta 11 Mbps -nopeus pystyttiin saavuttamaan.

802.11b-standardista on olemassa myös +-versio, 802.11b+, joka eroaa b-versiosta ainoastaan siirtonopeutensa puolesta. 802.11b-laitteiden kanssa yhteensopiva standardi kaksinkertaistaa ainoastaan siirtonopeuden 22 Mbps:ään. 802.11b+-standardi on jäänyt täysin b-version varjoon, joskin laitteita on myynnissä jopa Suomessa.

Vuoden 1999 lopussa julkaistu 802.11a-standardi ei ikinä yleistynyt samoissa mitoissa kuin aiemmin käsitelty 802.11b-standardi. 802.11a-standardi käyttää hyväkseen U-UNI-taajuuksia: 5,15 – 5,25 gigahertsiä ja Yhdysvalloissa 5,25 – 5,35 gigahertsiä ja perustuu OFDM-kanavanjakotekniikkaan (Orthogonal Frequency Division Multiplexing). Standardi pystyy teoriassa jopa 54 megabitin siirtonopeuteen sekunnissa DSSS-tekniikan avulla, mutta on yhteensopiva myös 6, 9, 12, 18, 24, 36 ja 48 Mbps -nopeuksiin. 802.11a-standardin esteenä kuitenkin oli erittäin lyhyt kantoalue sekä korkea hinta, jonka takia laitteita ei markkinoilla juurikaan nähty.

802.11g-standardi on IEEE:n uusin tuotos, ja pystyy maksimissaan 802.11a-standardin tapaan 54 megabitin siirtonopeuteen sekunnissa. 802.11g käyttää hyväkseen lisensöimätöntä 2,4 gigahertsin taajuusaluetta ja on yhteensopiva 802.11b-standardin mukaisten laitteiden kanssa. G-standardi saattaa kuulostaa turhalta, koska olemassa on jo a-standardi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että g-standardi pystyy huomattavasti pidempään kantamaan kuin a-standardi, teoriassa samoihin kuin b-standardi.

802.11-standardin kehitystyö jatkuu edelleen ja luvassa on ainakin vielä e-, h- ja i-standardit. 802.11e-standardille ollaan povaamassa julkaisua vielä tämän vuoden puolelle ja uudistuksina tästä tulisi löytymään g-standardiin verrattuna parannetut ominaisuudet esimerkiksi puheluiden häiriöttömään lähettämiseen. 802.11h pohjautuu 802.11a-standardiin ja tästä mallista tulee löytymään automaattinen lähetystehon säätö sekä taajuuskanavan valinta. H-standardin mukaisia laitteita voidaan odotella vuoden 2004 puolella. 802.11i-standardissa on kehitetty varsinkin tietoturvaa ja salaus hoidetaan erillisellä prosessorilla.

WLAN – Verkkomallit

WLAN-verkko voidaan rakentaa joko tukiasemalla tai ilman sitä. Jos käytössä ei ole tukiasemaa, on kyseessä ad-hoc-verkko, jos taas tukiasema on liitetty osaksi verkkoa, käytössä on infastruktuuriverkko. Tutkitaan aluksi halvempi tapa, eli ad-hoc-verkkoratkaisu:

Ad-hoc-verkkoa käytettäessä ei siis tarvita lainkaan tukiasemaa, joka laskee kustannuksia heti reilusti yli 100 eurolla. Tässä on kuitenkin omat haittapuolensa, sillä ilman tukiasemaa tietokoneiden välinen kantama ei myöskään veny kovinkaan suureksi, koska kaikkien verkossa olevien tietokoneiden pitää olla yhteydessä toisiinsa. Tukiasemalla kantama saadaan teoriassa kasvatettua jopa kaksinkertaiseksi.

Ad-hoc on hyödyllinen ratkaisu pienissä tiloissa, koska verkko tietokoneiden välillä saadaan rakennettua nopeasti ja vaivattomasti. Tietoa kulkee suoraan osoitetulle koneelle, ei siis kaikkien ad-hoc-verkossa olevien tietokoneiden läpi rasittaen samalla turhaan verkkoa.

Infastruktuuriverkko jaetaan kahteen eri ryhmään: BSS:ään (Basic Service Set) ja ESS:ään (Extended Service Set). Näistä ensimmäisenä mainittu on varmasti yleisin ja soveltuu hyvin koteihin sekä toimistoihin. Tässä verkossa on käytössä ainoastaan yksi tukiasema, jonka kautta tietokoneet ovat yhteydessä lähiverkkoon.

Muropaketin testeissä sovellamme juuri tätä tapaa, sillä tukiasemaan on yhteydessä kaksi WLAN-kortilla varustettua konetta. Itse tukiasema taas on yhteydessä kytkimeen, joka jakaa ADSL-yhteyden tukiasemalle sekä kolmelle muulle 100 Mbps -nopeuksinen verkon päässä olevalla tietokoneelle.

BSS-verkko muuttuu ESS-verkoksi, kun aliverkon muodostaa useampi kuin yksi BSS-verkko, käytännössä siis tarkoittaen että tukiasemia on kaksi tai useampi. Yleensä tukiasema on yhteydessä langalliseen verkkoon, mutta on myös mahdollista yhdistää useampi tukiasema langattomasti toisiinsa. Tällöin tukiasemien kantamaa voidaan kasvattaa ja tietokoneet voivat olla yhteydessä toisiinsa entistä pidempien matkojen päästä.

Hyvä esimerkki tästä on matkapuhelinverkoissa käytettävät tukiasemat, joilla pyritään minimoidaan taajuusalueen ulkopuolelle jäävät katvealueet rakentamalla tukiasemia tarpeeksi lähelle toisiinsa, jolloin matkapuhelimen käyttö on mahdollista melkeinpä mistä vain ja minne vain.

WLAN – Tietoturvaongelmat

WLAN-verkoissa on myös omat riskinsä ja suurimmat näistä varmasti liittyvät tietoturvaan, koska tieto liikkuu ilmassa, josta se on huomattavasti helpompi kaapata kuin normaalista kaapelista. Periaatteessa kuka tahansa pystyy vastaanottamaan signaalia, jos vain on WLAN-verkon kantaman sisällä.

Hajaspektritekniikka (FHSS ja DSSS) itsessään tosin jo tekee WLAN-liikenteen seuraamisen vaikeaksi ulkopuoliselle ei-toivotulla käyttäjälle, mutta tietoturvaa voidaan edelleen parantaa salaamalla kaikki verkossa lähetettävä tieto. Tämä taas tuo uusia ongelmia, sillä salaamalla tieto, samalla myös menetetään tiedonsiirtonopeuksissa. Infrapunatekniikkaa hyödyntävissä verkoissa tietoturvariskit ovat minimaalisen pienet, eikä tieto varmasti karkaa vääriin käsiin, mutta näiden käyttö on erittäin harvinaista.

Uusimmat standardit kuten 802.11b ja 802.11g tukevat WEP-salausta 64- sekä 128-bittisenä, mutta tämä ratkaisu ei ole tietoturvan kannalta pomminvarma. WEP-salaus pystytään kohtalaisen helposti purkamaan ja tämän jälkeen verkkoa voidaan väärinkäyttää saadun avaimen avulla. Parempia vaihtoehtoja WLAN-verkon suojaukseksi ovat esimerkiksi IPsec- ja VPN-ratkaisut.

WLAN – Muut ongelmat

Tietoturvaongelmien lisäksi verkon toimintaa saattaa häiritä paljon normaalimmatkin asiat, joita normaali kuluttaja ei välttämättä tule edes ajatelleeksi WLAN-verkon hankinnan yhteydessä.

Yksi suurimmista ongelmista varmasti on WLAN-yhteyksien lähetysteho (maksimissaan 100mW), jonka takia kantama ei riitä kovinkaan pitkälle, jos näköyhteyden tiellä on seiniä tai vaikkapa puita. Jos verkko taas on tarkoitus rakentaa kahden talon välille, saattaa syntyä ongelmia tiedonsiirtonopeuksien kanssa rankkasateella ja kovissa lumipyryissä. Muita yleisiä ongelmia ovat heijastukset sekä ympäristössä olevat erilaiset häiriölähteet, kuten mikroaaltouunit 2,4 gigahertsin taajuudella.

Belkin – Tukiasema

WLAN-artikkeliamme varten saimme haalittua Belkinin valmistaman tukiaseman ja PCI-kortin sekä Buffalon PCMCIA-kortin kannettavaan tietokoneeseen.

Belkin Wireless Network Access Point -tuotesivut

Belkin Wireless Desktop Network Card -tuotesivut

Buffalo Wireless 54Mbps Cardbus Bus -tuotesivut

Belkinin tukiaseman mukana ei tule mitään kovin ihmeellisiä oheistavaroita: jalka, jolla tukiasema saadaan seisomaan pystyasentoon, virtakaapelit, ohjekirja, pika-asennusopas sekä kiitos-lappunen.

Belkinin tukiasema on varsin tyylitellyn näköinen, joka herättää kuluttajissa varmasti ristiriitaisia tunteita. Harmaan eri sävyjä omaavalla tuotteella on korkeutta noin noin neljä senttimetriä ja kummatkin antennit pystyasennossa kymmenisen senttimetriä. Leveyttä on 24 ja syvyyttä 15 senttimetriä. Tukiaseman päältä löytyy neljä reikää, joiden kautta lämmin ilma saadaan tukiasemasta pois. Suositeltavaa siis on, ettei näitä reikiä tukittaisi tai tukiaseman päälle asetettaisi ainakaan aivan kiinni esimerkiksi kytkintä. Etuosasta löytyy ledirivistö, joka käsitellään myöhemmin ja pohjasta vastaavasti neljä kumitassua, joilla tukiasema saadaan pysymään paikoillaan.

Belkiniltä testiin saapunut tukiasema on 802.11g/54g-malliston halvin malli, jolla on hintaa suoraan valmistajalta tilatessa 174,99 dollaria. Kalliimmasta mallista löytyy lisäksi reititinominaisuudet ja hintaa on 15 dollaria enemmän.

Tukiasema on yhteensopiva 801.11g-standardin mukaisten laitteiden kanssa, mutta verkossa voidaan käyttää myös vanhempia 802.11b-laitteita, jotka kykenevät teoriassa ainoastaan 11 megabitin siirtonopeuteen sekunnissa. Tämä on hyvä asia, sillä varsinkin useilla yrityksillä on jo entuudestaan hankittuna paljon 802.11b-standardin mukaisia laitteita. Näin säästetään paljon kustannuksissa, koska verkon päivityksen yhteydessä kaikkia laitteita ei jouduta uusimaan. Tuote tukee myös 64- ja 128-bittistä WEP-salausta ja on varustettu elinikäisellä takuulla.

Mukana tulevan jalan avulla tukiasema saadaan asetettua myös pystyasentoon. Tästä on hyötyä esimerkiksi toimistoissa, joissa pöytätila on hyvin rajoitettu. Kiinnitys voidaan toteuttaa tukiaseman molempiin reunoihin. Antennit kääntyvät 180 astetta, joten ne voidaan jalustaa käyttäessä kääntää vaikkapa ylöspäin, jolloin ne eivät osoita häiritsevästi suoraan sivulle.

Takaa ei löydy mitään kovin erikoista: reunoilla antennit, vasemmasta reunasta virtaliitin ja tämän vierestä RJ45-liitin, jolla tukiasema voidaan liittää vaikkapa suoraan kytkimeen. Oikeasta reunasta löytyy vielä pieni reikä, jolla tukiasema voidaan nollata.

Edestä löytyy kolme eri lediä: virta, WLAN sekä LAN ja kaikki ledit voivat ilmaista kolmea eri asiaa. Kun virtaledi ei pala, ei tukiasema luonnollisesti saa virtaa, kun se taas vilkkuu, tukiasema on ”käynnistys-vaiheessa” ja kun se palaa yhtämittaisesti, tukiasema on valmis käytettäväksi.

WLAN-ledi voi niin ikään olla palamatta, jolloin langaton verkko ei toimi ja yhtämittaisesti vihreänä se tarkoittaa langattoman verkon olevan toimintakunnossa. Kun ledi vilkkuu, liikkuu tavaraa tukiaseman läpi tietokoneille. Kummatkin edellä mainitut ledit näkyvät ainoastaan vihreinä.

LAN-ledi voi olla joko oranssi tai vihreä. Kun ledi ei pala, kaapelia ei ole yhdistetty tukiasemaan, yhtämittaisena vihreänä yhteys on 10 Mbps -nopeuksinen ja oranssina 100 Mbps -nopeuksinen. Ledi voi vilkkua joko oranssina (100 Mbps) tai vihreänä (10 Mbps), jolloin se ilmaisee tiedon liikkumisen tukiaseman kautta.

Belkin – PCI-kortti

Belkin toimitti myös PCI-väylään asennettavan kortin, jonka mukana tulevat oheismateriaalit ovat samat kuin tukiasemankin, mutta lisäksi mukana tulee ajuri-CD.

PCI-väylään asennettava kortti on varustettu varsin muhkealla 99,99 dollarin hintalapulla, tämäkin siis kun kortti tilataan suoraan valmistajalta. Noin yhdeksän senttimetriä pitkä antenni on mahdollista vaihtaa myös pöytämalliseen antenniin, jolloin signaalin laatua ja vahvuutta saadaan nostettua. Tällä erikseen tilattavalla antennilla on hintaa 24,99 dollaria.

Verkkoliikenteen hoitaa Broadcomin valmistama BCM4306KEB-piiri, joka oli yksi ensimmäisistä 802.11g-standardia tukevista piireistä, jotka markkinoille aikoinaan saapuivat.

Buffalo – PCMCIA-kortti

Koska Belkiniltä tullutta korttia ei voida asentaa kuin normaaliin työpöytäkoneeseen, eikä tietokoneen raahaaminen näytön kanssa jatkojohdon päähän kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, järjestimme WLAN-artikkeliimme myös PCMCIA-väyläisen Buffalo WLI-CB-G54A -kortin kannettavaan tietokoneeseen. Testit toteutettiin siis käyttäen Buffalon korttia kannettavassa tietokoneessa sekä Belkinin tukiasemaa.

Noin 80 euron hintaisen kortin mukana toimitetaan ajuri-CD, pika-asennusopas sekä kasa turhia lappusia.

802.11g-standardin mukainen Buffalo WLI-CB-G54A -kortti ei eroa ulkoisesti lainkaan vanhemmasta 802.11b-standardia tukevasta WLI-CB-B11-kortista. PCMCIA-kortti tukee 64- sekä 128-bittisiä WEP- ja VPN-suojauksia. Ajurit löytyvät Windows XP-, 2000-, ME- ja 98SE-käyttöjärjestelmille, mutta valitettavasti kehitystiimi on unohtanut kokonaan Linuxin.

Kortin yläosasta löytyy kaksi lediä: vasemmanpuoleinen ilmoittaa virransaannin ja toinen tiedon liikkumisen. Laitteeseen on myös mahdollista asentaa ulkoinen antenni.

Buffalo lupaa PCMCIA-kortillaan täyttä nopeutta sisätiloissa 20 ja ulkotiloissa 50 metrin matkalla, 18 Mbps -nopeudella sisällä 75 ja ulkona 150 metrin matkalla. 802.11b-standardin mukaista 11 Mbps -nopeutta luvataan sisällä 125 ja ulkona 180 metrin matkalla sekä viimeisenä mainittuna 1 Mbps -nopeutta sisällä 125 ja ulkona jopa 570 metriin asti. Nämä ovat varmasti täysin optimaalisissa olotiloissa mitattuja ja vain karkeasti suuntaa antavia matkoja.

Ajurit – Buffalo

Buffalon kortin mukana ei tule mitään erikoisempaa ohjelmaa, jolla voitaisiin tutkia tarkemmin nopeutta, signaalin laatua tai muita tietoja. Testeissä käytettiin alustana Windows XP -käyttöjärjestelmää, jossa yhteysvälilehdeltä näkee muutamat tärkeimmät WLAN-ominaisuudet: nopeuden sekä signaalin laadun.

Buffalon laitteessa nopeus voi olla joko 54, 48, 36, 24, 18, 12, 9 tai 6 Mbps ja nopeus vaihtuu automaattisesti hitaampaan/nopeampaan signaalin laadun mukaan, joka näkyy viitenä vihreänä pystypalkkina.

Nopeus ja signaalin laatu voidaan tarkistaa myös nopeasti siirryttäessä hiiren kanssa yhteyskuvakkeen päälle. Yllä olevan kuvan tapauksessa kannettava tietokone oli sijoitettu tukiasemasta noin metrin päähän, jolloin yhteys oli paras mahdollinen.

Ajurit – Belkin

Belkinin PCI-kortin mukana tulee kattavahko ohjelma, jolla saadaan monitoroitua huomattavasti tarkemmin kortin toimintaa ja ominaisuuksia. Link Status -välilehdeltä löytyy WEP-salaus (pois päältä / 64-bittinen / 128-bittinen), nopeus, IP-osoite (sensuroitu punaisella), verkon tyyppi (ad-hoc tai infrastruktuuri) sekä signaalin laatu.

Vastaavasti Site Monitor -välilehdeltä paljastuu löytyvät verkot muutaman tiedon kera, standardit, signaalin laatu sekä tuetut nopeudet.

Testikokoonpano

Kuten jo pari sivua taaksepäin totesimme, testien aikana verkko oli rakennettu seuraavanlaisesti:

• ADSL-purkki liitetty kytkimeen
• Kytkin jakaa kolmelle koneelle 100 Mbps -yhteyden
• WLAN-tukiasema on yhteydessä kytkimeen
• WLAN-tukiasemaan on yhteydessä kannettava tietokone sekä työpöytäkone

Testit ajettiin kannettavalla tietokoneella, joka oli yhteydessä tukiaseman ja kytkimen kautta kaapelin päässä olevaan pöytäkoneeseen.

Testit toteutettiin käyttämällä Buffalon PCMCIA-korttia Dell Inspiron 8500 -kannettavassa tietokoneessa, johon asennettiin Windows XP -käyttöjärjestelmä. Testiohjelmina käytettiin SiSoft Sandra 2003:sta, Qcheckiä sekä normaalia tiedoston kopiointia koneelta toiselle. PCMCIA-kortti pyrittiin osoittamaan mahdollisimman suoraan tukiasemaa kohti.

Testikokoonpano:

• Dell Inspiron 8500
• Buffalo WLI-CB-G54A
• Windows XP SP1

Testitulokset

Testit suoritettiin kuudella eri tavalla:

• 100 Mbps: Kaapelilla suoraan kytkimeen
• 54 Mbps Sijainti 1: 0,5 metrin matka tukiasemaan, suora näköyhteys
• 54 Mbps Sijainti 2: 3 metrin matka tukiasemaan, seinä välissä
• 54 Mbps Sijainti 3: 4 metrin matka tukiasemaan, lattia välissä
• 54 Mbps Sijainti 4: 10 metrin matka tukiasemaan, ulkotila, suora näköyhteys
• 54 Mbps Sijainti 5: 30 metrin matka tukiasemaan, ulkotila, puska ja ikkuna välissä

Ensimmäisenä testiohjelmana käytimme vanhaa tuttua SiSoft Sandra 2003:a ja sen Network/LAN Bandwidth -testiosiota. Kaapelilla luonnollisesti saavutetaan ylivoimaisesti parhaimmat tulokset, mutta WLAN:ia käytettäessä optimaalisimmassa tilanteessa saavutetaan lähemmäs 30 Mbps -nopeus. Sijainti 2:n ja 4:n välille ei muodostu kovinkaan paljon eroa, mutta Sijainti 5:n kohdalla tapahtuu reipas notkahdus. Tällöin tulos on yli kuusi kertaa huonompi kuin Sijainti 1:ssä.

Toisena testiohjelmana käytimme Qcheckiä, jonka kanssa testattiin ensimmäiseksi viiveaikoja. Kuten tuloksista huomataan, viiveajat jäävät olemattoman pieniksi ja ainoastaan Sijainti 3:ssa ja 5:ssä muodostuu hieman eroa.

Qcheckin toisella testiosiolla testattiin nopeutta, jolloin tulokset ovat hieman huonommat kuin SiSoft Sandra 2003:lla testatessa. Sijainti 1:n ja 2:n välinen ero on hyvin pieni, tosin ei Sijainti 4:kään jää kuin noin 25 prosenttia jälkeen. Sijainti 3 -tapauksessa jäädään jo reilut 50 prosenttia ja Sijainti 5:ssä jopa lähemmäs 900 prosenttia.

Mukaan otettiin myös käytännön testinä 396 megatavuisen tiedoston kopiointia ja tästä mitattiin siirtoon kulunut aika. Tulokset ovat hyvin samankaltaiset muidenkin testiohjelmien testitulosten kanssa.

Loppusanat

Kaiken kaikkiaan 802.11g-standardin mukaiset WLAN-laitteet olivat varsin positiivisia yllätyksiä, sillä asennuksen yhteydessä kuten myös käytön aikana ei ilmennyt minkäänlaisia ongelmia. Langatonta verkko harkitsevalle varsinkin laitteiden korkea hinta saattaa olla monelle liian painava syy. Tukiaseman kanssa kun WLAN-verkon hinta muutamalle tietokoneelle saattaa kavuta useisiin satoihin euroihin, kun kaapelilla toteutettu verkko saadaan rakennettua alle sadalla eurolla. Normaalilla kaapeliverkolla taataan halvan hinnan lisäksi pitkilläkin matkoilla myös kiitettävä nopeus sekä yhteyden häiriöttömyys.

Toimivuus sisä- ja ulkotiloissa oli testien aikana hyvä, vaikka kahta kerrosta alempana signaalin vahvuus laskikin tukiasemaan liian alhaiseksi, eikä yhteys enää toiminut. Ulkotiloissa nopeus alkaa muutamien kymmenien metrien päässä olemaan turhan alhainen, ja jää rajoittavaksi tekijäksi siirtonopeuksien puolesta surffaillessa hiemankin nopeammalla ADSL-yhteydellä.

WLAN-yhteys esimerkiksi toimistoihin, joissa ihmiset liikkuvat paljon kannettavien tietokoneiden kanssa, on lähes ehdoton nykypäivänä. Langallinen verkko vastaavasti on edelleen nopeutensa ja kantamansa puolesta erittäin suositeltava vaihtoehto monikerroksisiin taloihin tai luotaessa verkkoa esimerkiksi kahden eri talon välille. Kun WLAN-yhteyksien nopeus saadaan vielä tuplattua ja kantomatkaa lisättyä reippaasti, en näe mitään syytä miksei tästä syntyisi vielä lähitulevaisuudessa syrjäyttäjää langallisille verkkoratkaisuille.

Testien jälkeen langallinen verkko löytyy edelleen allekirjoittaneen työpöytäkäyttöön suunnattujen tietokoneiden väliltä. Kannettavaan tietokoneeseen sen sijaan jäi Buffalon sovitin ja ikkunan viereen Belkinin tukiasema, sillä mikä olisikaan näin kesäisin mukavampaa, kuin loikoilla ulkona riippukeinussa ja selailla Muropaketin uutisia ja artikkeleita.

Belkin Wireless Network Access Point -tuotesivut

Belkin Wireless Desktop Network Card -tuotesivut

Buffalo Wireless 54Mbps Cardbus Bus -tuotesivut

Ville Suvanto 22. heinäkuuta (ville.suvanto@https://muropaketti.com)

>> Etusivulle