Muropaketti.com

SSD-markkinoilla on viimeisen reilu kuukauden aikana tapahtunut paljon ja uusia julkaisuja on tullut lähes viikoittain, joka on pitänyt allekirjoittaneen enemmän kuin kiireisenä. Valitettavasti julkaisut eivät vielä ole kattaneet PCI Express –väylään asennettavia SSD-asemia, vaan kyseessä on ollut pikemminkin SATA 6Gbps -asemien tarjonnan pientä hiomista ja uudelleenjärjestelyä. Näillä näkymin PCI Express –asemia tullaan näkemään vuoden toisella puoliskolla, kun SandForcen SF3700–ohjainpiiri on vihdoin valmis parrasvaloihin.

Lue lisää | Kommentit (7)

OCZ on viime aikoina ollut melkoisen ryöpytyksen alla. Pitkään jatkuneiden taloudellisten ongelmien jälkeen OCZ hakeutui 27. marraskuuta Chapter 11 -konkurssiin, joka Suomessa vastaa yrityssaneerausta. Syynä saneeraushakeumukselle oli OCZ:n Hercules Technology Growth Capitalilta ottama 30 miljoonan dollarin laina huimalla 15% vuosikorolla, jonka ehtojen mukaan sijoitusyhtiö ottaisi OCZ:n haltuunsa, jos yhtiö ei kykenisi maksamaan velkojaan aikataulussa. Toshiba tarjoutui heti kättelyssä ostamaan OCZ:n kuluttaja- ja yrityspuolen SSD-liiketoiminnan 35 miljoonalla dollarilla ja viikkoa myöhemmin kaupasta tuli virallinen.

Lue lisää | Kommentit (17)

SSD-asemat ovat yleistyneet nopeasti eikä tahdille ole näkyvissä loppua. Vaikka SSD-asemat eivät lähitulevaisuudessakaan ole korvaamassa perinteisiä kiintolevyjä, on nykyään yhä useammassa uudessa tietokoneessa edes jonkin sortin SSD-asema joko välimuistina tai itsenäisenä levynä. Tämä ei ole yllättävää, koska kiintolevyt ovat jo pitkään olleet suurimpia pullonkauloja moderneissa tietokoneissa, joten SSD-aseman hankkiminen on yksinkertainen keino nopeuttaa hieman vanhempaakin konetta. Kiintolevyjen kehitys on myös junnannut pitkälti paikallaan viimeisen viiden vuoden ajan eikä merkittäviä uudistuksia ole alalla nähty. Samsung näki kiintolevymarkkinoiden heikohkon tulevaisuuden ja myi oman tappiota tehneen kiintolevyhaaransa Seagatelle vuonna 2011. Viime vuosina Samsung onkin keskittynyt vahvasti SSD-asemiin ja 830- ja 840-sarjat ovat olleet erittäin suosittuja kuluttajien keskuudessa.

Lue lisää | Kommentit (25)

Seagate 600 Pro & 600

14.6.2013, 11.45

Vielä muutama vuosi sitten, ennen SSD-aikakautta, markkinoilla oli lukuisia kiintolevyvalmistajia. Valmistajien määrä on kuitenkin kutistunut, kun suurimmat valmistajat ovat ostaneet pienempiä yrityksiä siipiensä suojiin. Nykyään jäljellä on enää kaksi suurempaa valmistajaa ja Seagate on niistä toinen Western Digitalin rinnalla. Seagatella menee vahvasti kiintolevypuolella, mutta SSD-asemien osalta se on auttamatta jälkijunassa moniin muihin valmistajiin verrattuna. Siltä on jo aiemmin ollut tarjolla SSD-asemia yrityskäyttöön, mutta ensimmäiset kuluttajakäyttöön suunnatut SSD-tuoteperheet se julkaisi vasta toukokuun alussa.

Lue lisää | Kommentit (10)

Olemme arvostelleet reilunpuoleisesti eri valmistajien SSD-asemia viimeisen kahden vuoden aikana ja kesäkuussa julkaistussa edellisessä artikkelissa tutustuimme Kingstonin edullisemman hintaluokan HyperX 3K- ja OCZ:n kärkimalliston Vertex 4 -SSD-asemiin. Uusia malleja on julkaistu kesän ja syksyn aikana käytännössä kaikilta suuremmilta valmistajilta, ja yksi mielenkiintoisimmista tuoteuutuuksista on Samsungin 840-tuoteperhe.

Lue lisää | Kommentit (16)

Olemme arvostelleet Muropaketin aiemmissa artikkeleissa reilusti eri valmistajien SSD-asemia ja maininneet, että datan kloonaus asemille on toteutettu Clonezilla- ja GParted-nimisillä ratkaisuilla. Tässä artikkelissa perehdymme tarkemmin Clonezillaan ja GPartediin ja opastamme kuvien kera, miten tallennusmedian kloonaus toiselle tapahtuu. Lisäksi artikkelissa tutkitaan AHCIa, katsastamme muutaman valmistajan Windows-pohjaiset firmwaren päivitysohjelmat, Secure Erase -toiminnon ja aivan lopuksi käymme läpi muutaman seikan, jotka on syytä huomioida käyttöjärjestelmän asetuksista SSD-asemia käytettäessä.

Lue lisää | Kommentit (46)

Muropaketti on testannut viime talven ja kevään aikana useita Serial ATA 6 Gb/s- ja Serial ATA 3 Gb/s -liitäntöjä tukevia SSD-asemia, mutta uusia asemia julkaistaan markkinoille kiihtyvään tahtiin. Tämä on seurausta SSD-asemien yleistymisestä kuluttajien saataville hintojen laskettua ja tallennuskapasiteettien noustua. Maaliskuun puolella testasimme Kingstonin 120 ja 240 gigatavun HyperX-asemat ja tässä artikkelissa mukana ovat HyperX-malleja hieman edullisemmat 120 ja 240 gigatavun HyperX 3K -mallit. OCZ on näkyvä tekijä SSD-markkinoilla ja sen tuotevalikoimasta ovat mukana aiemmin testattujen Vertex 3 -asemien ohella uuden Vertex 4 -tuoteperheen 128 ja 256 gigatavun seuraajat.

Lue lisää | Kommentit (21)

OCZ RevoDrive 3

26.3.2012, 23.23

Olemme viimeisten kuukausien aikana tutkineet useammassa artikkelissa SSD-asemia ja mukana on ollut 2,5-tuumaisia malleja Corsairilta, Crucialilta, Inteliltä, Kingstonilta, OCZ:lta ja Samsungilta. Artikkeleissa on testattu erikokoisia asemia keskenään, noin 120 ja 240 gigatavun eri malleja sekä saman mallin tallennuskapasiteetin ja käytettävän Serial ATA -ohjaimen vaikutusta suorituskykyyn.

Lue lisää | Kommentit (20)

Olemme viimeisen muutaman kuukauden aikana testanneet ahkerasti SSD-asemia ja viime vuoden marraskuussa julkaisimme artikkelin, jossa olivat käsittelyssä Corsair Force GT (240 Gt), Crucial M4 (64 Gt), Intel 510 (250 Gt), OCZ Vertex 2 (60 Gt), OCZ Vertex 3 (120 Gt) ja Samsung 830 (256 Gt). Artikkelissa testattiin sekaisin eri kokoluokkien asemia, mistä saimme reilusti palautetta ja helmikuun alussa palasimme uudelleen SSD-asemien pariin. Tuolloin testasimme tallennuskapasiteetin vaikutusta suorituskykyyn ja mukana oli Corsairilta Force GT -tuoteperheen 60, 90, 120, 180 ja 240 gigatavun mallit ja Crucialilta 64 ja 128 gigatavun mallit.

Lue lisää | Kommentit (27)

Muropaketti julkaisi marraskuussa SSD-asemia käsittelevän artikkelin, jossa oli mukana kuusi eri mallia: Corsair Force GT (240 Gt), Crucial M4 (64 Gt), Intel 510 (250 Gt), OCZ Vertex 2 (60 Gt), OCZ Vertex 3 (120 Gt) ja Samsung 830 (256 Gt). Saimme tuolloin paljon palautetta siitä, että testatut SSD-asemat olivat erikokoisia 60 gigatavusta 256 gigatavuun ja lisäksi osa asemista tuki Serial ATA 6 Gb/s- ja Serial ATA 3 Gb/s -teknologioita. Nyt palaamme uuden artikkelin myötä SSD-asemien pariin ja pyrimme tuomaan vastauksia edellisen artikkelin jättämiin kysymyksiin.

Lue lisää | Kommentit (29)

Uudet SSD-asemat - talvi 2011

28.11.2011, 18.36

Tietokoneissa on ollut pitkän aikaa käytössä mekaanisia kiintolevyjä ja ne pitävät edelleen hallussaan massiivista osaa markkinoista. Muutama vuosi sitten markkinoille saapuivat ensimmäiset NAND-flash-muistipiireihin perustuvat SSD-asemat (Solid State Drive), joiden toimintaperiaate on pääpiirteissään samanlainen kuin USB-tikuissa. SSD-asemissa ei ole liikkuvia osia, joten ne eivät ole herkkiä esimerkiksi tärähdyksille, ja niiden suorituskyky on selvästi parempi kuin kiintolevyissä. Ongelmana oli varsinkin alkumetreillä vaatimaton tallennuskapasiteetti ja korkea hintataso, mutta tilanne on parantunut valmistusprosessien kehittyessä ja asemien yleistyttyä.

Lue lisää | Kommentit (56)

Muropaketti paneutui ensimmäisen kerran SSD-asemien sielunmaailmaan syyskuussa julkaistun HDD- ja SSD-asemat testissä -artikkelin yhteydessä, jolloin testipenkissä oli OCZ:n Core-sarjan 128 gigatavun muistikapasiteetillinen OCZSSD2-1C128G. Asema perustuu MLC-teknologiaan (Multi-Level Cell), josta tarkempaa tietoa löytyy edellä mainitusta artikkelista, ja sen eduiksi voidaan lukea liikkuvien osien poissaolo, alhainen tehonkulutus ja lämmöntuotto, lukunopeus, hakuaika ja fyysinen koko. Huonoiksi puoliksi todettiin hinta ja huono kirjoitusnopeus varsinkin pieniä tiedostoja käsiteltäessä.

Lue lisää | Kommentit (27)

HDD- ja SSD-asemat testissä

30.9.2008, 22.20

Tallennusmedioiden historiassa ei ole pitkään aikaan tapahtunut merkittäviä mullistuksia Serial ATA -liitännän ja alati kasvavan tallennuskapasiteetin lisäksi. Nyt markkinoille on kuitenkin alkanut tipahdella flash-muistiin perustuvia SSD-asemia (Solid State Drive), joissa ei ole liikkuvia osia. Kyseisten asemien hintataso on ollut hyvin korkea ja jääneet näin pois normaalien kuluttajien ostoslistalta, mutta viime aikoina on tapahtunut selvää hintakehitystä. SSD:tä voidaankin pitää tallennusmediana, joka tulee seuraavien vuosien aikana yleistymään, sillä muun muassa markkinajätti Intel on hiljattain laajentanut tuotevalikoimaansa SSD-asemiin.

Lue lisää | Kommentit (57)

Takaisin ylös