Uusimmat

Esittelyssä Futuremarkin uusi 3DMark

13.02.2013 22:56 Muropaketin toimitus

Suomalainen Futuremark on julkaissut viimeisen 15 vuoden aikana 11 versiota 3DMark-testiohjelmasta, jotka on tarkoitettu näytönohjaimien ja PC-tietokoneiden suorituskyvyn mittaamiseen. Tuorein versio tunnetaan yksinkertaisesti nimellä 3DMark. Edellinen 3DMark 11 julkaistiin reilu kaksi vuotta sitten joulukuussa 2010 ja kyseessä oli Futuremarkin DirectX 11 -rajapinnalle suunniteltu testi. 3DMark 11:ssä oli selvästi keskitytty parantamaan monia ominaisuuksia ja osa-alueita, joista yritys oli saanut kritiikkiä vuonna 2008 julkaistusta 3DMark Vantagesta.

Uusi 3DMark on ajoitettu ottamaan hyöty irti viime syksynä julkaistusta Windows 8 -käyttöjärjestelmästä ja mukana on tuki Windows-, Windows RT-, Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiin perustuville laitteille. Tiettyjen testien tuloksia on mahdollista vertailla eri alustojen kesken.

Futuremarkin oli alun perin tarkoitus julkaista uusi 3DMark vuoden 2012 loppuun mennessä, mutta joulukuun alussa yritys ilmoitti, että julkaisu tulee suurella todennäköisyydellä siirtymään tammikuulle. Tammikuun lopulla Futuremark julkaisi kotisivuillaan tiedotteen, jossa se kertoi 3DMarkin myöhästyvän entisestään, eikä ohjelman julkaisuaikataulusta enää ollut tietoa. Tiedotteessa syy sysättiin osittain Benchmark Developer Program -ohjelmassa mukana olevien muiden yhteistyökumppaneiden niskaan, joihin lukeutuvat muun maussa AMD, Intel, Microsoft ja NVIDIA. Yhteistyökumppanit saavat Futuremarkilta ohjelman kehitysversiot ja lähdekoodin, jotta ne kykenevät tutkimaan, miten ohjelma toimii. Avoimen lähestymistavan myötä Futuremarkilla kesti kauan tutkia monilta yhteistyökumppaneilta saatuja palautteita.

Lopulta uusi 3DMark julkaistiin 4. helmikuuta 2013 ja ensimmäisessä vaiheessa ladattavaksi tuli ainoastaan Windows-versio PC-tietokoneille. Myöhemmin luvassa ovat erilliset versiot Windows RT-, Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille ja laitteille. Windows Phone 8 ei ainakaan toistaiseksi ole mainittuna tuettujen alustojen listassa.

Ilmaisella 3DMark Basic Edition -versiolla on mahdollista ajaa kaikki testit läpi demoineen ja Futuremarkin verkkokaupassa 28,74 euron hintainen (Steamissa $24,95) Advanced-versio mahdollistaa yksittäisten testien ajamisen sekä Extreme-esiasetusten käytön Fire Strike -testissä. Advanced-versiolla tuloksien yhteydessä on mahdollista tarkastella viivakaavion muodossa esimerkiksi ruudunpäivitysnopeutta sekä prosessorin ja grafiikkapiirin lämpötiloja.

Windows-version asennuspaketti on 970 megatavun kokoinen ja se on ladattavissa esimerkiksi Futuremarkin kotisivulta tai Steamista. Yhteistyökumppanit MSI ja Galaxy tarjoavat tiettyjen komponenttien mukana 3DMarkin Advanced-version ilmaiseksi.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

3DMarkissa on kolme erillistä suorituskykytestiä, jotka on suunnattu eri laitteille. Jokaiseen testiin kuuluu erillinen taustamusiikilla varustettu demo ja suorituskykyä mittaavat testiosiot. Kaikki kolme testiä on mahdollista ajaa Windows- ja Windows RT -laitteilla, jos laitteiston minimivaatimukset täyttyvät. Android- ja iOS-laitteilla on mahdollista ajaa ainoastaan Ice Storm -testi.

Ice Storm -testi on suunniteltu ensisijaisesti Android-, iOS- ja Windows-mobiililaitteille. Grafiikkamoottori on rajoitettu Windows-alustalla DirectX 9 -tasolle, kun taas Android- ja iOS-laitteilla käytetään OpenGL ES 2.0 -rajapintaa. Ice Stormissa on käytössä 1280×720-resoluutio ja se tarvitsee 128 megatavua näyttömuistia.

DirectX 10 -rajapinnan mukaisia 3D-ominaisuuksia tukeva Cloud Gate -testi on tarkoitettu kannettaville Windows-tietokoneille ja integroidulla grafiikkaohjaimella varustetuille kotitietokoneille. Myös Cloud Gatessa on käytössä 1280×720-resoluutio, mutta kuvanlaatuominaisuuksiin on panostettu hieman enemmän kuin Ice Storm -testissä ja näyttömuistin tarve on 256 megatavua.

Nykypäivän PC-tietokoneita ja erillisnäytönohjaimia testataan Fire Strike -testillä, jossa on käytössä DirectX 11 -rajapinta ja kaikki uuden 3DMarkin grafiikkamoottorin ominaisuudet. Fire Strike -testi on mahdollista ajaa läpi vakioasetuksilla 1920×1080-resoluutiolla tai Advanced-versiolla raskaammilla Extreme-esiasetuksilla eli 2560×1440-resoluutiolla ja paremmilla kuvanlaatuasetuksilla.

Default-asetuksilla käytössä on tekstuureiden trilineaarinen suodatus ja Extreme-asetuksilla 16-kertainen anisotrooppinen suodatus. Kummassakaan testissä ei kuitenkaan ole käytössä MSAA-reunojenpehmennys, mutta FXAA-reunojenpehmennystä käytetään jälkikäsittelyssä. Default-testin näytönohjaimen muistin käyttötarve on gigatavun verran ja Extreme-esiasetuksilla 1,5 gigatavua.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

Jokainen testi antaa oman kokonaistuloksen, jotka eivät ole verrattavissa keskenään. Kokonaistuloksen lisäksi ohjelma kertoo kahden grafiikkatestin ruudunpäivitysnopeudesta lasketun erillisen grafiikkatuloksen sekä fysiikkatestistä lasketun fysiikkatuloksen ja kaikkien osatestien eli kahden grafiikkatestin, fysiikkatestin ja yhdistetyn testin keskimääräiset ruudunpäivitysnopeudet.

Validointiin tarvitaan nettiyhteys Futuremarkin palvelimelle, jonka jälkeen tulosta voi vertailla muiden käyttäjien tuloksiin.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

Advanced-versiolla tulossivulla on nähtävissä ja skaalautuvaksi interaktiiviseksi ikkunaksi avattava yksityiskohtainen näkymä testistä, jossa on piirretty viivakaavion muotoon testien aikana ruudunpäivitysnopeus, prosessorin ja grafiikkapiirin lämpötila sekä prosessorin kellotaajuus ja tehonkulutus. Viivakaavion alapuolella on listattu testikokoonpanon tekniset tiedot. Lisäksi tulos on mahdollista tallentaa kiintolevylle.

Sisältö

  1. Esittelyssä Futuremarkin uusi 3DMark
  2. Suorituskykytestit
  3. 3DMark vs DirectX 11 -pelit
  4. Prosessorin ja näytönohjaimen vaikutus tulokseen
  5. Tehonkulutus ja lämmöntuotto 3DMarkissa
  6. Loppuyhteenveto