Uusimmat

3DMark03: 16774

24.05.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Olimme jo pidemmän aikaa suunnitelleet pienimuotoista ylikellotustapahtumaa järjestettäväksi Porissa. Paikaksi valittiin Mikko Liljeroosin (Kamu) vasta valmistuneen omakotitalon yhteydessä oleva ylikellotuslaboratorio. Päivä sovittiin lukkoon muutamaa viikkoa etukäteen ja paikalle kutsuttiin myös vahvistus Helsingistä eli Sami Mäkinen (macci).

Suunnitelmana oli ajella 3DMark03-testiohjelmassa sellainen tulos ettei, japanilaisilla tai jenkeillä olisi hetkeen nokan koputtamista. Tätä varten hommattiin tarvittava laitteisto kuntoon hyvissä ajoin. Kamu kävi edellisistä Radeon 9800 XT -kellotuksista viisastuneena teettämässä kilon painavan kuparikulhon näytönohjaimelle. ATI tarjosi ystävällisesti testeihin kaksi kappaletta uusia Radeon X800 XT -näytönohjaimia. Alun perin tarkoituksena oli revitellä myös NVIDIAn uutta GeForce 6800 -näytönohjainta, mutta loppujen lopuksi sieltä suunnalta ei vaivauduttu edes vastaamaan mitään.

Tapahtuma lähetettiin suorana webbikameran välityksellä Internetiin ja samaan aikaan IRCNetin puolella #ln2-sessio -kanavalla tilannetta seurasi parhaimmillaan 300 henkilöä. Kellotuksia seurattiin aktiivisesti myös Xtremesystemsin ja Futuremarkin keskustelupalstoilla.

Kalustoa oli varattu sen verran, että jos jokin olisi mennyt ns. käteen, varaosia olisi odottamassa valmiina. Komponentit:

  • 2 x Radeon X800 XT
  • Intel Pentium 4 Extreme Edition 3,2 GHz
  • Intel Pentium 4 2,8E GHz
  • Useita muisteja (Kingston, OCZ)
  • 2 x Antec 550 W -virtalähteitä
  • Abit IC7-MAX3 (i875P)
  • Asus P4C800 Deluxe (i875P)
  • 2 x Seagate 120 GB -kiintolevyjä
  • 2 x 17″ TFT-näyttöjä
  • 20 litraa nestemäistä typpeä (LN2 -196°C).
  • Yleismittarit, Fluken lämpömittari

Uusimmat Catalyst 4.5 -ajurit eivät tunnista Radeon X800 XT -ohjainta kunnolla, joten ajureita piti alkuun viilailla kuntoon pieni tovi. Lisäksi 3DMark03:een asennettiin päivitys, joka näyttää näytönohjaimen kellotaajuudet oikein. Molemmat Radeon X800 XT -näytönohjaimet modifioitiin etukäteen siten, että GPU:n käyttöjännitettä pystyi korottamaan säätövastusta kiertämällä.

Testit aloitettiin P4 EE 3,2 GHz -prosessorilla, Abit IC7-MAX3 -emolevyllä, Kingston HyperX PC3500 -muisteilla ja Radeon X800 XT nro 1 -näytönohjaimella.

Kulhot täytettiin nestemäisellä typellä ja prosessorin sekä GPU:n lämpötilat laskivat reilusti pakkasen puolella. Alkuun kävi juuri niin kuin aina ennenkin LN2-kellotusten yhteydessä eli kaikki meni niin reisille kuin olla voi. Kokoonpano kaatuili ja sammuili jatkuvasti ja ensimmäisellä 3DMark03-vedolla ruutuun tuli hieno vaaleanpunainen mosaiikkikuvio.

Tässä vaiheessa vaihdettiin kehiin Radeon X800 XT nro 2 ja toinen virtalähde. Päätimme yrittää ajaa 3DMark03:n läpi onnistuneesti edes kerran ja melko alhaisilla kellotaajuuksilla (GPU: 661 MHz & Mem: 632 MHz) ruutuun saatiin tulos 15439.

Kaikki tuntui olevan kohdallaan ja kulhojen jäähdyttämistä jatkettiin entisestään. Samalla kellotaajuuksia lisäiltiin sopivassa suhteessa ja seuraavalla vedolla saatiin jo 15797. Kellottelua jatkettiin muutaman tunnin ajan ja tulos parani koko ajan entisestään: 16248, 16489, 16532 ja 16618.

Lopulta prosessorin kellotaajuus nostettiin yli 4,4 gigahertsin (4433 MHz) ja näytönohjaimelle asetettiin: GPU 760 MHz ja muistit: 652 MHz. Sormet ristissä 3DMark rullasi läpi ja ruutuun paukahti tulos 16774. Tulos saatiin talteen ja lisäksi kuvankaappaus tallennettua.

GPU:lle syötettiin koko testien ajan 1,81 voltin käyttöjännite ja kulhon lämpötila oli -120 Celsius-asteen tuntumassa.

3DMark03-testi oli saatu ajettua onnistuneesti läpi aikaisemmin GPU:n toimiessa 765 MHz:n kellotaajuudella, mutta laitteisto oli jo niin umpijäässä, että testit päätettiin lopettaa noin viiden tunnin säätämisen jälkeen. Näytönohjain oli aivan yltä päältä jäässä ja samoin koko emolevy prosessorin ja AGP-liittimen ympäriltä.

Näytönohjain irrotettiin varovaisesti emolevyltä ja lämmiteltiin kuumailmapuhaltimella. Lopuksi kaikki komponentit kuivattiin paineilmalla.

Suurempi versio kuvasta!

Online Result Browser, Compare URL

Futuremark, Hall of Fame

Lopputulos 16774 on tällä hetkellä uusi maailmanennätys ja eroa Futuremarkin Hall of Fame -listalla seuraavaan on noin 2700 pistettä. Testin jälkeen vuorossa oli grillausta, saunomista ja pienimuotoista virvoitusjuomien nauttimista. Lopuksi Macci vietiin tutustumaan Porin yöelämään.

Maagisen 17000 pisteen rikkominen ei olisi ollut mahdottomuus ja se olisi hyvinkin saattanut jopa näissä testeissä, mutta täytyyhän sitä jotain jättää myös ensi kertaan. Kunhan Radeon X800 XT -näytönohjaimet tulevat markkinoille, tilanne ORB:n kärkipäässä saattaa vaihtua useaankin otteeseen.

Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille: ATI, Intel, Abit, Kingston, Akiba, Satacom, jne.

>> Takaisin pääsivulle

Sampsa Kurri 24. toukokuuta 2004 (sampsa.kurri@https://muropaketti.com)