Uusimmat

Kuvaraportti: 4 x ATI Radeon HD 5870 (Quad CrossFireX)

13.10.2009 22:23 Sampsa Kurri

Muropaketti kutsuttiin mukaan jo perinteeksi muodostuneeseen Intelin ja Asuksen järjestämään ylikellotusviikonloppuun Ruotsin Kistaan. Mukana olivat tänä vuonna Ruotsista Jon ”elmor” Sandström, Robert ”crotale” Kihlberg ja Asuksella työskentelevä Marcus ”Kinc” Hultin. Suomesta tapahtumaan oli kutsuttu Petri ”SF3D” Korhonen ja Sampsa Kurri. Intel järjesti majoituksen, ruokailun, tilat ja kymmeniä prosessoreita testattavaksi. Asus oli puolestaan tuonut paikan päälle 250 litraa nestemäistä typpeä, emolevyjä ja näytönohjaimia.

Intelin toimisto Kistassa Ruotsissa

Vuonna 2007 testasimme samassa tapahtumassa nestemäisellä typellä Yorkfield-koodinimellistä neliytimistä Core 2 Extreme QX9650 -prosessoria, viime vuonna vuorossa oli Nehalem-arkkitehtuuriin perustuva Core i7-965 Extreme Edition -prosessori ja valitettavasti tämän vuoden testiprosessorista emme voi vielä paljastaa yksityiskohtia voimassa olevan salassapitovelvollisuuden takia.

LN2-kannuja viikonloppua varten

Neljä Asuksen EAH5870-näytönohjainta

Vaikka testit keskittyivätkin pääasiassa Intelin vielä julkaisemattoman prosessorimallin testaamiseen, ajoimme viikonlopun yhteydessä myös 3DMark Vantagea kesäkuussa lanseeratulla Core i7-975 Extreme Edition -prosessorilla ja neljällä Cypress-grafiikkapiiriin perustuvalla ATI Radeon HD 5870 -näytönohjaimella CrossFireX-konfiguraatiossa. Alustana testeissä käytettiin Asuksen X58-piirisarjaan perustuvaa P6T7 WS Supercomputer -emolevyä, joka on varustettu seitsemällä PCI Express x16 -liittimellä. Prosessoria ja neljää näytönohjaimia jäähdytettiin nestemäisellä typellä, joten kokoonpanossa oli käytössä yhteensä viisi kulhoa.

 

4 x ATI Radeon HD 5870 ja vakiojäähdytys

Testikokoonpano näytönohjaimet vakiojäähdytyksellä

Allekirjoittanut saapui Tukholmaan jo hyvissä ajoin torstaina ja aloitimme viikonlopun Golfin merkeissä Kincin ja Intelin Thomas Melzerin kanssa. Illalla otimme ensituntumaa testikokoonpanoon ja neljään näytönohjaimeen vakiojäähdytyksillä, mutta Core i7-975 Extreme Edition -prosessori ylikellotettiin jo tässä vaiheessa nestemäisen typen avulla 5156 MHz:n kellotaajuudelle. Kokoonpanon virransyötöstä vastasi Silverstonen 1200 ja Corsairin 1000 watin virtalähteet.

Kinc jäähdyttää prosessoria nestemäisellä typellä

ATI Radeon HD 5870 -näytönohjainten vakiojäähdytyksen tuuletin asetettiin pyörimään täysillä ja Cypress-grafiikkapiirien käyttöjännite korotettiin GPU Tool -ohjelman beetaversiolla 1,35 volttiin.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

Näytönohjaimet saatiin kulkemaan ilmajäähdytyksellä grafiikkapiirien osalta 1035 MHz:n ja GDDR5-muistien 1295 MHz:n kellotaajuudella. Kun Core i7-975 Extreme Edition -prosessori toimi 5156 MHz:n ja northbridge/uncore 4622 MHz:n kellotaajuudella sekä muistit DDR3-1778-nopeudella, 3DMark Vantagen Performance-presetin tulos nousi P40125 pisteeseen joka oli hyvä aloitus viikonlopun testeille. Cypress-grafiikkapiirit toimivat rasituksessa 1035 MHz:n kellotaajuudella ja 1,35 voltin käyttöjännitteellä jopa 103 asteisina, joten niissä ei ollut enää yhtään enempää ylikellotusvaraa.

 

ATI Radeon HD 5870 ja LN2-jäähdytys

Sampsa ja elmor valmistelevat testejä varten

crotale jäähdyttää prosessoria

ATI Radeon HD 5870 LN2-jäähdytyksellä

Perjantaina ATI Radeon HD 5870 -näytönohjaimen jäähdytystä kokeiltiin nestemäisellä typellä ja korkeammilla jännitteillä. Grafiikkapiirille asennettiin kuparikulho ja piirilevy eristettiin kulhon ympäriltä ja takapuolelta. Näytönohjaimen virransyötölle asetettiin erillinen tuuletin kierrättämään ilmaa ja estämään kondensaation muodostumista. Näytönohjain toimi moitteetta alle -100 asteen lämpötiloissa ja parhaat tulokset saavutettiin, kun kulhon lämpötila pidettiin noin -110 ja -130 asteen välimaastossa.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

3DMark Vantage ajettiin ensitesteissä onnistuneesti läpi Cypress-grafiikkapiirin toimiessa 1250 MHz:n ja GDDR5-muistien 1345 MHz:n kellotaajuudella. Nämä kellotaajuudet olivat vakaat, kun grafiikkapiirin käyttöjännite oli 1,575 volttia ja integroidun muistiohjaimen 1,475 volttia. Valitettavasti emme voi näyttää tuloksia, sillä valmisteluissa käytettiin Intelin vielä julkaisematonta prosessoria.

elmor ja Kinc eristävät 5870-näytönohjainta

Hieman myöhemmin elmor innostui jatkamaan testejä vielä lisää ja syötti Cypress-grafiikkapiirille jopa 1,7125 voltin käyttöjännitteen ja sai ajettua 3DMark Vantagen Extreme-presetin onnistuneesti läpi grafiikkapiirin toimiessa 1350 MHz:n ja GDDR5-muistien 1345 MHz:n kellotaajuudella. Näytönohjain selvisi kunnialla vielä tästä rasituksesta, mutta kuoli myöhemmin viikonloppun aikana virransyötön lauettua. Huom! Cypress-grafiikkapiirin integroidulle muistiohjaimelle ei ole hyvä syöttää yli 1,35 voltin käyttöjännitettä.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

Elmor sai ajettua perjantain ja lauantain välisen yön pikkutunneilla 3DMark Vantagen Extreme-presetin tulokseksi X11621 pistettä, joka on samalla uusi yhden grafiikkapiirin näytönohjaimen maailmanennätys.

 

4 x ATI Radeon HD 5870 ja LN2-jäähdytys

Lauantaina ja sunnuntaina siirryttiin testaamaan neljää ATI Radeon HD 5870 -näytönohjainta nestemäisellä typellä jäähdytettynä. Asuksen P6T7 WS SuperComputer -emolevyn LGA 1366 -kannan ympäristö ja emolevyn virransyöttö eristettiin aluksi huolellisesti hiilikumilla.

Hiilikumin päälle asetettiin vessapaperia imemään mahdolliset vesipisarat ja Core i7-975 Extreme Edition -prosessorin päälle levitettiin OCZ:n Freeze-lämpötahnaa. Muisteina käytettiin Corsairin Dominator GT DDR3-1866-muisteja, joita ajettiin yli DDR3-2100 nopeudella 8-9-8-24 1T -asetuksilla.

Kaikkiin neljään näytönohjaimeen asennettiin kuparikulho ja tarvittavat eristykset toteutettiin vessapaperilla, armaflexillä ja vaseliinilla.

SF3D, Kinc ja elmor puuhastelevat kokoonpanon parissa

Neljä näytönohjainta asennettuna kokoonpanoon

Neljä näytönohjainta, prosessori sekä viisi kulhoa ja lämpömittaria. Näytönohjaimien virransyötöille asetettiin 120 mm:n tuuletin kierrättämään ilmaa.

Näytönohjaimet kytkettiin CrossfireX-konfiguraatioon kolmella CrossFire-sillalla.

Myös näytönohjaimien etupuolelle asetettiin 120 mm:n tuuletin huolehtimaan riittävästä ilmavirrasta piirilevyillä.

SF3D ja elmor pitivät 3DMark Vantagen rullatessa näytönohjaimien kulhojen lämpötilan nestemäisellä typellä jäähdytettynä noin -50 ja -60 asteen välimaastossa. Neljä Cypress-grafiikkapiiriä saatiin toimimaan 1200 MHz:n kellotaajuudella ilman suurempia ongelmia, kun niille syötettiin 1,5 voltin käyttöjännite. GDDR5-muistit toimivat vakaasti ainakin 1300 MHz:n kellotaajuudella integroidun muistiohjaimen jännitteen ollessa 1,3 volttia.

Kinc piti prosessorikulhon lämpötilan noin -95 asteessa. 3DMark Vantagen CPU-testit rullasivat kerta toisensa jälkeen onnistuneesti läpi 5130 MHz:n kellotaajuudella, kun prosessorille syötettiin noin 1,5625 voltin käyttöjännite.

Jokaisen kokoonpanon uudelleenkäynnistyksen jälkeen grafiikkapiirin kellotaajuudet täytyi laskea Catalyst Control Centerin Overdrive-välilehdeltä alle 1100 MHz:iin, asettaa neljälle näytönohjaimelle käyttöjännitteet kohdalleen GPU Tool -ohjelmalla ja nostaa kellotaajuudet CCC:stä uudelleen halutuiksi. Jos GPU Tool -ohjelman käynnisti grafiikkapiirin kellotaajuuden ollessa yli 1100 MHz, kokoonpano kaatui välittömästi.

Suurempi versio kuvaa klikkaamalla

3DMark Vantagen Performance-presetistä saatiin lopulta tulokseksi P42922 pistettä, joka jäi harmittavan lähelle nykyistä maailmanennätystä ja P43000 pisteen rajapyykkiä. Valitettavasti tämän tuloksen jälkeen ruudulla alkoi näkyä kondensaation aiheuttamia artifakteja ja lopulta testit keskeytettiin. Koska tulos on ajettu AMD:n beeta-ajureilla eikä WHQL-hyväksytyillä Catalyst-ajureilla, kyseessä ei ole Futuremarkin oman mittapuun mukaan virallinen tulos eikä se kelpaa Hall of Fame -listalle.

Futuremarkin virallisella Hall of Fame -listalla kärkisijaa pitävät hallussaan yhdysvaltalainen Kingpin ja singaporelainen Shamino P42968 pisteen tuloksella. Tulos on saatu aikaiseksi nestemäisellä typellä jäähdytetyn Xeon W3540 -prosessorin toimiessa 5190 MHz:n kellotaajuudella EVGA:n Classified 4-Way SLI -emolevyllä ja neljällä nestemäisellä typellä jäähdytetyllä EVGA Classified GTX 285 -näytönohjaimella, jotka olivat toimineet 1040/1350 MHz:n kellotaajuuksilla (GPU/muistit).

hwbot.org-sivuston listalle kelpaavat myös beta-ajureilla ajetut tulokset, joten järjestys poikkeaa hieman Futuremarkin listasta paitsi kärjen osalta. Saksalainen stummerwinter on toisena 42961 pisteen tuloksella, joten neljällä ATI Radeon HD 5870 -näytönohjaimella ajettu tulos riittäisi tässä vaiheessa hwbot.org-sivuston ylläpitämällä epävirallisella listalla 3. sijalle.

 

Gulftown-tuloksia maailmalta

Muropaketti kunnioittaa Intelin kanssa tehtyä salassapitosopimusta, joka takaa meille mahdollisuuden päästä käsiksi etuajassa vielä julkaisemattomiin prosessorimalleihin, mutta emme saa valitettavasti julkaista niillä ajettuja tuloksia. Kaikki eivät kuitenkaan noudata Intelin ohjeita.

Kingpin lensi viime viikolla Taiwaniin vierailemaan EVGA:lla ja hän ajoi Shaminon kanssa tuloksia vastaavalla kokoonpanolla, mutta prosessorina toimi Intelin 6-ytimisen Gulftownin 2,4 GHz:n kellotaajuudella toimiva Engineering Sample. Prosessoria oli testattu EVGA:n Classified 4-Way SLI -emolevyllä (E762) ja käytössä oli ollut neljä ATI Radeon HD 5870 -näytönohjainta nestemäisellä typellä jäähdytettynä. Virransyötöstä oli vastannut yhteensä neljä virtalähdettä.

Kingpin ja Shamino eivät välittäneet Gulftownin salassapitovelvollisuudesta, vaan julkaisivat netissä tuloksia, joissa prosessoria ajettiin 1,9 voltin käyttöjännitteellä ja -175 asteen lämpötilassa 6155 MHz:n (33 x 186 MHz) kellotaajuudella. ATI Radeon HD 5870 -näytönohjaimet olivat puolestaan toimineet grafiikkapiirien osalta 1250 – 1300 MHz:n ja GDDR5-muistien osalta 1250 MHz:n kellotaajuudella. 3DMark Vantagen Performance-presetistä oli saatu tulokseksi P52578 pistettä.