ATI Radeon HD 4890 julkaistaan jo ensi viikolla?
26.3.2009
Useat sivustot ovat raportoineet ympäri nettiä AMD:n viime hetken päätöksestä, jonka mukaan yritys aikoo julkaista RV790-grafiikkapiiriin perustuvan ATI Radeon HD 4890 -näytönohjaimen etuajassa. Alun perin näytönohjaimen piti saapua markkinoille 9. huhtikuuta, mutta VR-Zone-sivuston mukaan julkaisupäivämäärää on aikaistettu viikolla ja nyt virallinen julkaisu tapahtuu ensi viikon torstaina eli 2. huhtikuuta.
Syynä julkaisun aikaistamiseen on se, että useat jälleenmyyjät esimerkiksi Taiwanissa ja Hong Kongissa ovat jo saaneet näytönohjaimet varastoon ja alkaneet myymään niitä asiakkaille. NVIDIAn vastine eli GeForce GTX 275 ei VR-Zonen mukaan ehdi samaan aikaan markkinoille.
Muropaketin testipenkissä ajetaan parhaillaan pää punaisena testejä ATI Radeon HD 4890 -artikkelia varten.
VR-Zone, AMD Brings Foward HD 4890 Launch Date To 2nd April
Sampsa Kurri
- 1.
-
Ei yhtään hassummalta vaikuta.
- 2.
-
Hyvä vaan jos tulee aikasemmin, saa etumatkaa GTX275:ä vastaan
- 3.
-
Miksei myyntiin, kun on mahdollista? Turhaan kuluttajia odotutetaan ja saispa Amd rahaa kassaan lisää.
- 4.
-
mitä ne tuonkin kans vitkuttelee perkele.
- 5.
-
Aina vitkutellaan kaikkia julkaisuja, mutta on kyllä ihme meininkiä tuolla idässä kun pistävät tuotteet etuaikaan myyntiinkin.
- 6.
-
@4 On heillä varmaan ihan pätevät syyt julkaisuajankohdalle. Eiköhän porukka jaksa viikon verran odottaa.
- 7.
-
Ihmettelen vaan että miksi kokoajan hypetätte tästä HD 4890:sta, ette silloin aiemminkaan hypettäny yhtään kun 9800gtx:ästä tuli plussa versio..
- 8.
-
nvidia fanboy katkerana? ;)
- 9.
-
Onkos kenelläkään mitää haisua että toimiiko tämä crossfiressä hd4870 kanssa
- 10.
-
@7.
Johtuisko siitä et Atin tuotteita on aina syytä hypettää, koska ne on hypettämisen arvoisia. Toisin kuin erään, jonka tuotteet on samoja, nimi vain vaihtuu. Ei sellaisia jaksa enää hypettää vaikka ne sitten kuinka hyviä olisikin. - 11.
-
…ja pari vuotta sitten ATI ei ollut kovinkaan kummoinen… elämänkiertokulku jatkuu
- 12.
-
@7
Tää onkin optimoitu RV770 eikä pelkkä die-shrink ;) - 13.
-
ja oikeesti jotku juntit menee ja myy 4870 korttisa pois ja ostaa tän?
- 14.
-
@13
Ei ne kaikki päivitä 4870:stä tähän. Oma kortti jo 5 vuotta vanha. Ihan sama ostaa 4890. Siitä paremmat alkaa olla jo liian kalliita. - 15.
-
Milloin mahtaa olla muron testi tästä kortista valmis? Huomenna? On vielä vanha 8800GT alla ja olis aika vaihtaa vaikka sitten tähän korttiin.
- 16.
-
@11 Eihän ne ole vieläkään yhtään sen kummoisempia? Vaikka hinta onkin enemmän kuin kohdallaan ;)
Omaa pikkuveljeä vitutti kun sen oma HD4870 1GB ei ollut lähelläkään samalla tasolla kuin oma GTX260 216sp, varsinkaan kun tämän kellottaa. Hänellä kun on vielä ylikellotettu Quadcore ja itse puuskutan vain Dualcorella.
Ehkä sitten tämä 4890 pääsee samalle tasolle kun se on kellotettu coren kohdalta sinne ”luvattuun” 1Ghz kelloihin, mutta katsotaan nyt.. :)
- 17.
-
Korvaako tää HD 4870?
- 18.
-
Eipä taida korvata
- 19.
-
@ 16. näyttäisi vuotaneiden benchien kohdalla, mikäli nyt 3dmarkit mitään kertoo, olevan siellä GTX280-285 tasolla kun kellotellaan sinne 1GHz paikkeille :P
- 20.
-
@19 Vakiokelloisen GTX280 / 285 tasolla?
GTX 260 216sp menee jo kellottamalla noihin tehoihin, GTX 275 varmaankin pidemmälle.
- 21.
-
@4: Johtuisiko siitä, että saadaan kauppoihin varastoon useampia, niin ei tarvitse ekan jälkeen myydä ”ei oota”.
Samalla hoidetaan ”kerman kuorinta” eli rahat pois etujoukolta. Sitten kun nividia lyö korttinsa pöytään, AMD pudottaa kortin hintaa alle Nvidian… (tämä on hatusta revittyä).
- 22.
-
@21
No mutnoin se silti luultavasti menee : ) - 23.
-
@12
Tietääkseni valmistustekniikan vaihtamisella on suurempi merkitys kuin älyttömillä ylikellotustweakeilla… - 24.
-
Jormala, dieshrink ei tee muuta kuin pienentää piirin kokoa (josta voi tulla sitten erilaisia muutoksia virrankulutukseen jne), tässä tapauksessa piiriin on tehty muutoksia ja vaihdettu vain toiseen 55nm prosessiin.
- 25.
-
Crossfire 4890 + 4890
http://www.cyberpowersystem.co.uk/forum/forum_posts.asp?TID=3786&PN=1




