CES 2010: Tunnelmia päivää ennen tapahtuman alkua
7.1.2010

Muropaketti @ Las Vegas: Keskiviikko eli päivä ennen CES:n alkamista on kulunut lähinnä reilun 25 tunnin matkustamisesta ja 10 tunnin aikaerosta toipumisessa. Las Vegas on kaupunki, joka jokaisen täytyy nähdä ja kokea itse. Kuvat tai videot eivät pysty välittämään hotellien loistoa, vilkkuvaa valomerta ja paikan uskomatonta tunnelmaa. Uhkapelaamisen laillisuudesta saa esimakua heti lentokoneesta ulos astuessa, kun vastassa odottaa kolikkoautomaatit ja siirtyminen hotellille hoitui tyylikkäästi limusiinilla.
Consumer Electonics Show järjestetään kahdessa eri paikassa eli The Venetian -hotellissa ja Las Vegas Convention Centerissä. Paikkojen välillä ei ole matkaa kuin pari korttelia, mutta kävellen aikaa kuluu reilu puoli tuntia, joten siirtymiset hoituvat kätevimmin ilmaisella bussikuljetuksella tai taksilla.
Parhaillaan Las Vegasissa on päivällä on noin 15 - 18 astetta lämmintä ja yöllä lämpötila laskee noin nollan tuntumaan. Auringon paistaessa tarkenee t-paidalla, mutta illalla tarvitaan takkia. Kävimme tänään rekisteröitymässä ja hakemassa lehdistöpassin sekä pikaisesti tutustumassa itse messupaikalla, jossa oli rakennuspuuhat vielä täydessä vauhdissa.
Kuvia CES:n ennakkotunnelmista Lue Lisää -linkin takaa / alta.

The Venetian sijaitsee Las Vegasin pääkadulla eli The Stripillä.

Hotelli tarjoaa mahtavat puitteet ja siitä esimerkkinä sisätiloihin rakennettu Venetsian pienoismalli.

Lehdistön rekisteröintialueella oli vielä keskiviikkoaamulla hiljaista.

Lehdistöhuoneeseen mahtuu vain murto-osa toimittajista, joten useimmat bloggaajat ja toimittajat työstivät juttujaan The Venetianin käytävillä kannettavilla tietokoneilla.

Las Vegas Convention Center sijaitsee parin korttelin päässä The Venetianista ja The Stripistä, käytännössä katsoen kuitenkin bussi- tai taksimatkan päässä.

Tämän vuoden kovin uutuus näyttäisi olevan 120 hertsin LED-taustavalaistut televisiot, joilla on mahdollista hyödyntää Blu-ray 3D -tekniikkaa.


Messuosastojen rakennustyöt olivat vielä keskiviikkona täydessä vauhdissa.

Intelin mukaan huomenna tapahtuu jänniä.

AMD panostaa vahvasti Vision-brändiinsä.

Microsoft Auto, Windows 7 siirtyy tietokoneista autoihin.

NVIDIAn teltassa kolme näyttöä rinnakkain. Onko kyseessä Fermi-GeForcen tukema useamman näytön ”Eyefinity”-tekniikka?

NVIDIA ja Audi yhteistyössä. Löytyykö tulevaisuuden VAG-konsernin autoista 3D-kiihdytetyt mittaristot?

Sprint mainostaa ensimmäistä langatonta 4G-verkkoa.

CES:n kanssa samaan aikaan The Venetianissa järjestetään Adult Entertainment Expo -erotiikkamessut. Kulutuselektroniikka ja erotiikka ovat aina kulkeneet käsi kädessä, kuten esimerkiksi VHS:n ja DVD:n tapauksissa on nähty.
Sampsa Kurri
- 1.
-
Jos keskittyisitte tähän Adult Entertainment Expoon?
- 2.
-
Sopivan humoristinen kirjoitustyyli. Hienoa tekstiä, Sampsa.
- 3.
-
Joo keskittykää enempi niihin Adult Entertainment -messuihin ja ottakaa paljon kuvamateriaalia. :D
- 4.
-
se niistä fermin odotteluista kun löytyy adult entertainment messutkin :smoke:
- 5.
-
Kyllä lämmitti vanhan luita kun muisteli kyseisiä messuja näin pakkas aamuna
silloin oli lämmintä reilusti yli 20 asteen .. tosin siitä on jo aikaa yli 15 vuotta …inoissani odottelen lisää infoa … jos sais vähän yleis kuvaa lisää miltä vegasi näyttää nykyjään niin olisin iki onnellinen … hyvä artikkeli on jo nyt :) - 6.
-
Adult expon järjestäjät löytäneet hyvän ja konkreettisen markkinavaon nörteistä.
- 7.
-
Turhaan kyselette kuvia Adult Exposta ei pyyntö toteunut viime vuonnakaan. Kyllä niitä tyttöjä netistä löytyy menkää vaan kattomaan :smoke:
- 8.
-
Itse en ainakaan luottaisi Mikkisoftaa autooni, heittää vaikka motarilla BSOD
- 9.
-
Jopas on viileätä Vegasissakin.
- 10.
-
Heheh M$ ja auto … saattais kovassa vauhdissa kaatua vaikka neljä pyöräpalikkaa laitteesta löytyiskin. BROD
- 11.
-
Onko tonne mahdollista mennä ihan yksityisenä ihmisenä ? Muistelisin että E3:seen ei ainakaan olisi päässyt kuin lehdistö…
- 12.
-
Asuin viimeiset 7 vuotta Vegasissa ja kävin joka vuosi CES läpi ( ja pari kertaa sen toisenkin ;-) Yksityisenäkin se onnistuu pienellä järjestelyllä: Rekisteröintiin tarvit firman(nimen) ja sisäänpääsyyn/lippuun sen firman business-kortin tavallisen henkkarin lisäksi. Tarvii vain muistaa rekisteröityä ajoissa että pääsee ilmatteeksi. On mulla rekisteröinti tällekkin vuodelle, mutta en päässyt lähtemään. Hyvät messut (molemmat)
- 13.
-
Tais olla tuo 4G mainos jo tuolla keväällä kun kävin.
- 14.
-
nyt muute hajos pahemmanpäiväsesti… kyl taitaa autot olla puussa kun toi Windows 7 niihin menee, on nimittäin sellane bugipesä paska… ite vaihdoin takasi vistaan ku softat alko kaatuilee sun muuta mukavaa.
- 15.
-
Viimesestä kuvasta voidaankin päätellä missä Sampsa käy.
- 16.
-
Päivällä elektroniikkaa, illalla vähän erilaista elektroniikkaa..
- 17.
-
Päivällä elektroniikkaa, illalla vähän erilaista elektroniikkaa..
- 18.
-
Päivällä elektroniikkaa, illalla vähän erilaista elektroniikkaa..
- 19.
-
Nvidia näytöt: stiimihäc siellä ^^
- 20.
-
Sanpsa sitten nappaa muutaman ”erityskuvan” räbää varten sieltä erootiikkamessuilta:smoke: Ja nännit tietysti blurrattuna:smoke:
- 21.
-
Hah, microsoft auto : Tie ei ole yhteensopiva auton kanssa…..päivitä tie!
- 22.
-
Täällä odotetaan mielenkiinnolla budjettiluokan ATI Radeon HD5x00 kortteja HTPC:n HD-äänentoistoon. Koska ne julkaistaan?




