Plaza

Muropaketti.com

DNA apuna IBM:n tulevaisuuden prosessoreissa

17.8.2009

IBM:n tutkimusosasto ja Kalifornian teknologian tutkimuslaitos ovat julkaisseet tieteellisen kehitysaskeleen, joka mahdollistaa tulevaisuudessa enemmän tehoa ja nopeutta prosessoreissa ja samaan aikaan tekee niistä energiaystävällisempiä ja halvempia valmistaa. Tutkimustyöstä julkaistu paperi julkaistaan Nature Nanotechnology -lehden syyskuun numerossa. Puolijohdevalmistajat kamppailevat tällä hetkellä eri haasteiden parissa, kun valmistustekniikassa siirryttäessä alle 22 nm:n viivanleveyteen.

Nyt julkaistussa lähestymistavassa käytetään DNA-molekyylejä rakennustelineinä, joihin miljoonat hiilinanoputket voitaisiin asettaa ja itserakennuksen (Self-Assembly) avulla koostaa tarkkoiksi kuvioiksi. Kyseessä on litografisen kuvioinnin ja itserakennuksen yhdistäminen eli metodi, jossa järjestellään DNA-origami-rakenteita pinnoille, jotka ovat yhteensopivia nykyisten puolijohteiden valmistuslaitteiden kanssa. Origami-menetelmän avulla DNA:sta saadaan valmistettua vaikka minkä muotoisia levyjä. DNA-origamia ei ole rakennettu pienistä palikoista kiinnityspäiden avulla vaan yhdestä pitkästä, monelle mutkalle kääritystä DNA-juosteesta.

Kyseessä saattaa olla suuri läpimurto puolijohdeteollisuudessa ja metodi voi mahdollistaa alle 22 nm:n litografian saavuttamisen. IBM:n tutkimusosaston johtaja Spike Narayan kommentoi Reuters-uutistoimistolle, että kyseessä on ensimmäinen demonstraatio, jossa käytetään biologisia molekyylejä auttamaan prosessointia puolijohdeteollisuudessa. Demonstraatio osoittaa, että biologiset rakenteet, kuten DNA, tosiaankin pystyvät tarjoamaan erittäin uudelleentuotettavia itseään toistavia kuvioita, joita voidaan käyttää hyväksi puolijohdeteollisuudessa.

Narayan totesi haastattelussa, että uuden tekniikan tuotantoon saaminen on kuitenkin vielä kaukana, ainakin 10 vuoden päässä ja vaatii vielä paljon kokeita ja testausta.

IBM Scientists Use DNA Scaffolding To Build Tiny Circuit Boards

Reuters, IBM uses DNA to make next-gen microchips

PCWorld, IBM Scientists Build Computer Chips From DNA

Sampsa Kurri

1.

On se jännää tämä tietotekniikan kehitys :D

2.

Seuraavaksi sitten kvanttitasolle

3.

hyvä että näyttää sentään mahdolliselta nano prossu…

4.

Tahtoo takaisin 90-luvulle..

5.

4@ Jep, sillon prossut oli vielä prossuja. Pitäsköhän viritellä Cyrix alusta kasaan, kun tuolla kaapissa löytyy vielä sellainen. Herzi määrää en muista, oisko ollu 486 tasolla kuitenkin.

6.

@ 5 Mitäs ne nykyään ovat, jos eivät prosessoreja?

7.

Pashaa eri paketeissa, nimimerkillä i7 965 pettynyt :S

8.

aika jännää jos onnistuu =P

9.

justjuu aika utopistiselta kuulostaa =D

10.

jooh, aina on paperilla hirveet tehot ja aina pitää pettyä.. niin tässäkin tapauksessa.

11.

Hyvä että tapahtuu jotain kehitystä. Kohtahan ollaan 32nm nodessa, sitten viellä 22nm ja 16nm kunnes ollaan nanoelektroniikan puolella.

12.

10@ sitten vaan kehittää omaa prossua niin ei tarvii pettyä…vai tarviiko?

13.

Materiaalitekniikan kehittyminen ratkaisee.

14.

@10 &7
Jos petyitte nii ostatte koneita liian usein. Itse ostan kerran 6-7 vuodessa kokonaan uuden ja kyllä kelpaa qx9650:lla ajella sen jälkee ku on käyttäny 7 vuotta vanhaa prossua. i7 920 (D0) (en itselleni kasannut) oli kyl pettymys, mutta lähinnä naurettavan boxed coolerin takia idle lämmöt ~44C ja täydellä rasituksella 80 kummallaki puolella riippuen coresta. Voi tietenki olla et se on ihan normaalia, mutta tuntu vaan oudolta kun oma 9650 on useita kymmeniä asteita viileämpi jos ei kellota, eikä se ero nyt varmaan boxed vs zalmanilla ole yli pariakymmentä asteita.

15.

Tiesin, että tämä ”dna based computer” tulee jossain vaiheessa.

16.

@15

Luonto teki meidät ja me tehiin prossut. Et wanha juttu :)

17.

Hyvin mielenkiintoista.. prossu laitetaan kasvamaan ja se kasvaa itse? :D

18.

@15,@16,@17

.. tuossa on kai vain käytetty apuna DNA:n kykyä tuottaa tiettyjä muotoja joita voidaan käyttää apuna litografiassa? Eli kyseessä ei ole mikään ”dna based computer” jos oikein ymmärsin :-(

'– SlowDaddy –

19.

mitäs nyt sitten tekis kun SKYNET on jo melkein ovella….

20.

@19

Ei jumankeuta repesin tolle… :)

No tottahan tuo on, aika käsittämätöntä tuo teknologia tuntuu nykyään olevan.
Maa en pysy mukana.

21.

Dna karkaa prossusta ja tarttuu jonkun nörtin lyijykynään kun hän prykaa jotain pencil-modia emolevyynsä.

Kaikki maailman lyijykynät saavuttavat itsetietouden vuoteen 2032 mennessä ja pakenevat samaan retriittiin kaikkien ”pesussa kadonneiden” sukkien kanssa…

Mutta toisaalta eletään siis vuotta -32, on oikein lämmintä ympäri vuoden eikä kukaan enää muutenkaan käytä sukkia sandaalien kanssa ja piirtopyödät korvasivat lyijykynät. Hehhee.. iltasatu

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös