Uusimmat

Arvostelu: Rogue One on paras Star Wars -leffa sitten Imperiumin vastaiskun

14.12.2016 19:10 Aki Lehti

rogue_one_juliste_finlandEnsi-ilta: 14.12.2016.
Alkuperäisnimi: Rogue One: A Star Wars Story
Ohjaus: Gareth Edwards
Käsikirjoitus: Chris Weitz, Tony Gilroy, John Knoll ja Gary Whitta
Pääosissa: Felicity Jones, Diego Luna, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Jiang Wen, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Alan Tudyk ja Riz Ahmed
Pituus: 134 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Kapinalliset yrittävät saada käsiinsa Kuolontähden piirustukset
Arvostelija: Aki Lehti

4/5

Sithin koston ja Uuden toivon väliin sijoittuva Star Wars -spin-off on todella positiivinen yllätys.

Kuten jo aamulla kerroimme, niin suomalaiset kriitikot näkivät Rogue One: A Star Wars Storyn vasta tänään samaan aikaan maksavien asiakkaiden kanssa, kun yleensä pressinäytökset järjestetään viimeistään päivää tai paria ennen ensi-iltaa.

Leffan päättymisen jälkeen muutamassa tunnissa muodostettu mielipide muuttuu hyvin todennäköisesti tulevien viikkojen aikana, joten ei pidetä ainakaan tämän arvion tähtien määrää kiveenhakattuna. Tekstin mielipiteet olkoot vain ensivaikutelmia elokuvasta.

Rogue Onen perusjuoni on varmaan tullut jo kaikille selväksi. Se sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä elokuvaa ja kertoo kapinallisjoukosta, jonka tehtävänä on varastaa pian valmistuvan Kuolontähden piirustukset Imperiumilta.

Felicity Jones esittää Jyn Ersoa, rohkeaa, mutta vastahakoista kapinallista, jonka isä on Galen Erso (Mads Mikkelsen), loistava tiedemies ja Kuolontähden pääsuunnittelija. Isä ja tytär eivät ole nähneet toisiaan vuosikausiin ja Jynin on kasvattunut Saw Gerrera (Forest Whitaker), väkivaltaan ja äärimmäisiin tekoihin uskova kapinallinen. Isä on päätynyt työskentelemään Imperiumin pahis-virkamies Krennicin (Ben Mendelsohn) alaisuuteen, joka on vastuussa koko Kuolontähti-projektista.

Jyn Erso lyöttäytyy yhteen olosuhteiden pakosta kapinallisryhmittymän kanssa, johon kuuluvat Cassian Andor (Diego Luna), sokea Voimaan uskova soturi-pappi Chirrut Imwe (Donnie Yen), tämän ystävä ja taitava soturi Baze Malbus (Jiang Wen), K-2SO-droidi (Alan Tyduk) ja entinen Imperiumin lentäjä Bodhi Rook (Riz Ahmed), joka kertoo olleensa väärällä puolella tajuttuaan Kuolontähden tuhovoiman.

Jo Rogue Onen trailerit lupasivat hyvää, mutta eivät onneksi viime vuoden The Force Awakensin mainoskampanjan tyyliin spoilaa oikeastaan yhtään mitään.

Juuri muuta yhteistä The Force Awakensin kanssa Rogue Onella ei olekaan. Se ei luota edeltäjänsä tyyliin pelkkään nostalgiaan, vaikka totta kai viittauksia aiempiin elokuviin, hahmoihin ja jopa repliikkeihin on mukana vaikka kuinka paljon. Rogue One on oma elokuvansa, tyyliltään hyvin erilainen kuin muut Star Warsit. Se on periaatteessa synkkä sota- ja kostoelokuva, jota ei ole tarkoitettu sarjan nuorimmille faneille. Nyt ei olla tutun mustavalkoisessa maailmassa, jossa on pelkkä paha Imperiumi ja hyvät kapinalliset.

– Olemme kaikki tehneet kamalia asioita kapinallisina, sanookin yksi päähenkilöistä.

Tarina vie hahmot taistelusta toiseen, joko heidän omien päätöksiensä tai sattuman kautta. Leffan päätös keskittyä lähinnä juoneen, eikä muiden osien tapaan niin paljon hahmojen henkilökohtaisiin ongelmiin, on sekä hyvä että huono ratkaisu. Kaukaisen galaksin asukkaiden huolet eivät tunnu kovin tärkeiltä asioilta, kun kaikilla menee huonosti ja ajat ovat Imperiumin takia kovat.

Tarina kyllä etenee sutjakasti eteenpäin, mutta päähenkilöt jäävät kovin kaukaisiksi. Rogue One ottaa riskejä hahmojensa moraalisella ja eettisellä pohdinnalla, mutta kun hahmoille tapahtuu hyviä tai huonoja asioita, niin heistä ei välitä tarpeeksi.

10-15 minuuttia pidempänä elokuva olisi ehkä ollut vielä parempi, jos tuo aika olisi käytetty henkilöiden tarkempaan esittelyyn ja selittämään motiiveja heidän tekojensa takana. Yhdessäkään näyttelijässä ei ole oikeastaan mitään vikaa, mutta tällaisenaan kapinallisporukka tuntuu vain joukolta muukalaisia. Sitä he tietysti ovatkin toisilleen, mutta hahmot jäävät muukalaisiksi myös katsojalle.

Felicity Jones on loistovalinta pääosaan Jyn Ersoksi, joka on mukavan vahva naishahmo Prinsessa Leian ja The Force Awakensin Reyn oheen. Carrie Fisherista ja Daisy Ridleystä hänet erottaa se, että englantilaisnäyttelijä on oikeasti todella taitava työssään, kuten esimerkiksi jo Like Crazy ja Breathe In todistivat ennen hänen Hollywood-uraansa. Ilman Jonesia leffa olisi todennäköisesti tukehtunut omaan tukkoiseen paisutteluunsa, kirmatessaan planeetalta toiselle melkoisella kiireellä.

Kehut ansaitsee myös Ben Mendelsohn Krennic-pahiksena, joka tekee hahmostaan todella mukavan epämukavan.

Rogue One on fanien faneille tekemä elokuva, mutta se on myös ensimmäinen leffa sitten alkuperäisen, josta saa jotain irti, vaikka ei olisi eläessään nähnyt ainuttakaan Star Warsia. (Kyllä, sellaisiakin ihmisiä on olemassa.)

Elokuva selittää näppärästi alkuperäisestä trilogiasta tuttuja asioita, kuten esimerkiksi miksi Kuolontähden tuhoamiseen riitti vain yksi oikeaan paikkaan ammuttu laukaus. Mukana oleva Darth Vaderkaan ei tunnu päälleliimatulta ja James Earl Jonesin ääni saa ihon kananlihalle. Loppu on Star Wars -elokuvaksi poikkeuksellinen ja viimeinen kohtaus loksauttaa suun auki onnistuessaan sitomaan tarinan täydellisesti vuoden 1977 ensimmäiseen leffaan.

Rogue One on parasta Star Warsia sitten Imperiumin vastaiskun.

PlusMiinusNolla:

+ Muista sarjan leffoista eroava tyyli, ei pelkkä hyvän ja pahan välinen taistelu
+ Mukavan synkkä, ei tarkoitettu perheen pienimmille
+ Mukana hienoin avaruustaistelu mitä Star Wars -leffoissa on nähty
– Etäiseksi jäävät päähenkilöt
– Leffan ollessa näinkin synkkä, olisi K-2SO-droidin toistuvat mukasarkastiset ehe-ehe-vitsit voinut jättää kokonaan pois.
0 Michael Giacchinon musiikki toimii, mutta John Williamsia tulee vähän ikävä.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat