Uusimmat

”Deadpool ei ole Wolverine 3:ssa”, totesi ohjaaja ja haukkui huhua levittäneen sivuston

29.12.2016 08:01 Muropaketin toimitus

The Wrap -sivusto uutisoi keskiviikkoiltana Suomen aikaa, että Deadpool nähdään maaliskuussa ensi-iltansa saavassa Loganissa.

Huhujen mukaan Deadpool olisi tiettävästi esiintynyt Hugh Jackmanin viimeisen Wolverine-elokuvan lopputekstien lomaan piilotetussa kohtauksessa. Todennäköisesti Wade Wilson olisi pedannut kohtauksellaan Deadpool 2 -elokuvaa, jonka odotetaan ilmestyvän vuonna 2018.

Internet luonnollisesti villiintyi ajatuksesta: ehkä Jackman ja Reynolds ottavat revanssin vuoden 2009 X-Men Origins: Wolverine -matsista!

Nyt sekä Loganin ohjaaja James Mangold että Deadpool-tähti Ryan Reynolds ovat kuitenkin torpanneet villit huhut ja todenneet The Wrapin olevan juttujensa kanssa aivan kuutamolla. Mangold on mennyt niinkin pitkälle, että vihjasi Twitterissä The Wrapin olevan viihdealan oma Breitbart.