Uusimmat

Dwayne ”The Rock” Johnson puuhaa showpainin maailmaan sijoittuvaa komediaa

23.10.2016 11:55 Aki Lehti

Mukana myös Will Ferrell.

Dwayne “The Rock” Johnson palaa juurilleen uudella tv-komedialla, joka sijoittuu showpainimaailman kulissien taakse.

Fox-kanava on tilannut vielä vailla nimeä olevan projektin pilottijakson, jonka tuottaa Johnsonin Seven Bucks Production puljun lisäksi Will Ferrellin Gary Sanchez Productions. Andrew Gurland rustaa käsikirjoituksen.

Suoraan The Rockin omasta elämästä ammentava komedia kertoo nuoresta ummikkopainijasta ja komedian parista showpainin maailmaan siirtyneestä käsikirjoittajasta, jonka hahmo perustuu WWE-painipromootiossa työskennelleen Brian Gewirtzin kokemuksiin.

– Painidebyytistäni on tasan 20 vuotta aikaa. Olin 24-vuotias keltanokka, joka ansaitsi 40 taalaa matsista, eikä tiennyt mitään luvassa olevasta matkasta kahjojen hahmojen ja takahuoneessa sattuvien kommellusten parissa. Faneille painikehässä tarjottava show kalpenee bäkkärin mielipuolisen menon rinnalla. En malta odottaa, että pääseen kertomaan näitä tarinoita Brian kanssa, sanoo The Rock.

Dwayne Johnson

Lähde: Variety

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat