Uusimmat

HBO:n dokumentti kertoo nettimeemin innoittamana ystävänsä puukottaneista lapsista

13.11.2016 11:19 Aki Lehti

Beware the Slenderman -dokumenttielokuvasta on julkaistu traileri.

Elokuva kertoo kammottavan tarinan Morgan Geyseristä ja Anissa Weieristä, kahdesta 12-vuotiaasta tytöstä, jotka houkuttelivat saman ikäisen ystävänsä metsään ja puukottivat tätä 19 kertaa, osoittaakseen uskollisuutensa Slendermanille ja estääkseen tätä vahingoittamasta heidän perheitään.
Netti-ilmiö Slendermanin juuret yltävät Something Awful –nettifoorumin Photoshop-ketjuun, jossa Eric Knudsen jemmaili kuvien taustalle oudon varjomaista ja hintelää hahmoa teeskennellen sitten tietämätöntä, kun joku vihdoin huomasi tapahtuneen.

Hintelä kummajainen muuttui meemistä urbaanilegendaksi, jonka kerrotaan väijyvän ja kaappaavan uhrejaan, erityisesti lapsia.

Beware the Slendermanin on ohjannut Irene Taylor Brodsky ja sen Yhdysvaltain ensi-ilta on HBO:lla tammikuun 27. päivä ja HBO Nordicilla ilmeisesti tuttuun tyyliin vähän myöhemmin.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat