Uusimmat

Kuva: Pamela Anderson haukkui Baywatch-elokuvan ensin – ja näyttelee siinä nyt

22.04.2016 12:44 Muropaketin toimitus

Pamela Anderson nousi kuuluisuuteen Baywatch-tv-sarjan myötä 1990-luvun alussa.

Uuteen elokuvaan näyttelijä suhtautui ensin sangen penseästi.

“Kukaan ei arvosta remake-elokuvia”, Anderson tylytti vielä viime kesänä.

Helmikuussa oli jo suopeampi ääni kellossa:

”En ole kieltäytynyt siitä vielä kokonaan, ainoastaan aikaisemmin saamastani tarjouksesta, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu… Baywatch oli niin iso osa elämääni ja elokuvantekijät pyrkivät tosissaan tekemään sille kunniaa. Olen otettu, että he haluavat minut mukaan niin kovasti. En kuitenkaan tiedä miten elokuvassa esiintyminen hyödyttäisi minua… Katsotaan nyt”.

Nyt kelkka on kääntynyt kokonaan.

Keväällä 2017 ilmestyvän Baywatch-elokuvan päätähti Dwayne Johnson vahvisti tänä aamuna Suomen aikaa, että Pamela Anderson on osa Baywatch-elokuvan näyttelijäkaartia.

Vanhoista Baywatch-tähdistä mukana on myös ainakin David Hasselhoff.