Uusimmat

Näyttelijäehdokkaat julki: Vuoden 2018 Star Wars -elokuvassa nähdään Han Solon vaimo?

06.10.2016 07:24 Tatu Junni

Star Wars

Nuoren Han Solon seikkailuista kertovan Star Wars -elokuvan ensi-ilta on vuonna 2018. Elokuvan nimiosaa esittää toistaiseksi melko tuntematon Alden Ehrenreich. Naispääosan esittäjä on myös pian selvillä.

Variety-lehti uutisoi Disneyn valinneen kolme näyttelijää, joista yksi on päätymässä Han Solo -elokuvan naispääosaan.

Ehdolla toistaiseksi tuntemattoman hahmon rooliin ovat:

Zoë Kravitz
(X-Men: First Class, Mad Max: Fury Road)

zoe-kravitz

Naomi Scott
(Terra Nova, Lemonade Mouth)

naomi-scott

Tessa Thompson
(Creed, Thor: Ragnarok)

tessa-thompson

Vielä ei ole tiedossa mitä hahmoa rooliin päätyvä näyttelijä esittää. Ehdokkaiden ulkonäön yhtäläisyydet ovat kuitenkin käynnistäneet spekulaatiot siitä, onko Disney tuomassa Marvelin tuoreista Star Wars -sarjakuvista tutun Sana Starrosin eli Han Solon vaimon valkokankaalle.

Han Solon elokuvassa on mukana myös Chewbacca, jota esitti Star Wars: The Force Awakensissa ikääntyneen Peter Mayhew’n rinnalla suomalainen Joonas Suotamo. Odotettavissa on, että Suotamo perii roolin ennen pitkää kokonaan itselleen.

Myös nuoren Landon esiintymisestä on riittänyt puhetta. Huhujen mukaan hahmoa esittäisi Donald Glover.

Kuka on suosikkiehdokkaasi Han Solo -elokuvan naispääosaan?

Katso tilanne vastaamatta

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat