Uusimmat

Night Visions -vinkki 2: The Unseen on Deadpool-maskeeraajan omalaatuinen esikoisohjaus

08.11.2016 11:00 Tuukka Hämäläinen

The Unseen

Night Visions järjestetään Helsingissä 9.-13. marraskuuta. Dome.fi esittelee festivaalin ohjelmistoa kolmen pistokokeen verran. Toisena on vuorossa The Unseen, omintakeinen genrehybridi – tai indiedraama kauhuelokuvan vaatteissa

Näyttelijät, käsikirjoittajat ja jopa erikoistehosteiden tekijät tekevät usein harppauksen elokuvaohjaajiksi, mutta on harvinaisempaa, että kokenut maskeeraaja käsikirjoittaa ja ohjaa pitkän elokuvan. Näin on kuitenkin kanadalaisen The Unseenin kohdalla, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Geoff Redknapilla on tilillään lähinnä maskeeraajan töitä muun muassa Deadpoolin (2016) ja Watchmenin (2009) kulisseissa.

Maskeeraus muodostuu kuitenkin ensiarvoisen tärkeäksi elokuvassa, jonka päähenkilö on muuttumassa hitaasti, kerros kerrokselta, näkymättömäksi. Ensin katoaa iho, sitten liha, lopulta luutkin… The Unseen on kuitenkin kiinnostava tekele muutenkin kuin visuaalisesti, etenkin paljon genre-elokuvia katsoville.

Pohjoiseen Kanadaan sijoittuvan tarinan keskiössä on tuppukylän sahalla työskentelevä Bob (Aden Young), joka on jättänyt vaimonsa ja teini-ikäisen tyttärensä omilleen isompaan kaupunkiin. Bob haluaa piiloutua maailmalta, sillä siteiden ja paksun vaatekerran alla kaverin ruumis on alkanut pikkuhiljaa kadota, mikä aiheuttaa miehelle selittämättömiä kipuja.

Käy kuitenkin niin, että ex-vaimo Darlene (Camille Sullivan) pyytää miestä palaamaan tyttärensä tueksi. Tytär Eva (The Killing -sarjan jenkkiversiosta tuttu Julia Sarah Stone) on muuttunut vetäytyväksi, eikä aio omien sanojensa mukaan vaivautua lukion jälkeen collegeen. Päästäkseen kaupunkiin Bob joutuu sekaantumaan salakuljetukseen, ja kun isä saapuu paikkakunnalle, Eva katoaa jäljettömiin.

The Unseenissä erikoisinta on sinne tänne poukkoileva tyyli. Tavallaan kyse on genre-elokuvasta, osin kauhusta, toisaalta tieteiselokuvasta, kunnes elokuva muuttuu indie-draamaksi ja edelleen rikostrilleriksi. Tämä on osalle katsojista kompastuskivi, mutta osaa se varmasti miellyttääkin: Koska tyylilajista ei saa otetta, elokuva onnistuu yllättämään.

The Unseenia vaivaavat samat ongelmat kuin monia esikoiselokuvia: Kerronta ei ole aina hallittua ja tasapainoista, osa juonenkäänteistä menee ohi turhan nopeasti ja välillä unohdutaan haahuilemaan sivupoluille. Se on kuitenkin kiinnostava avaus, jonka näyttelijät tekevät kelpoa työtä. Taustakertomukselta ei tosin kannata odottaa erityisemmin selityksiä, sillä niitä Redknap jakelee penseästi.

The Unseen esitetään Night Visionsissa 9.11.2016 Kinopalatsissa kello 17.35.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat