Uusimmat

Tänään tv:ssä Rommipäiväkirja – Johnny Deppin huti, joka hyllytettiin Suomen teattereista

07.12.2016 07:23 Muropaketin toimitus

Rommipäiväkirja

Sekoiluklassikon Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa henkiseksi jatko-osaksi nimetty Rommipäiväkirja valmistui vuonna 2011. Sen oli tarkoitus saada ensi-iltansa Suomessa saman vuoden joulukuussa, mutta loppujen lopuksi teatterilevitys kuitenkin peruttiin. Vasta 2012 Johnny Deppin tähdittämä elokuva pääsi Suomeen dvd-julkaisun muodossa.

The Rum Diary – Rommipäiväkirja kertoo maailmaa kiertävän toimittajan Paul Kempin (Depp) villin tarinan. New Yorkin meluun ja mielettömyyteen sekä Eisenhowerin ajan Amerikan musertavaan sovinnaisuuteen kyllästyneenä Kemp matkustaa turmeltumattomaan Puerto Ricoon ja ryhtyy kirjoittelemaan paikalliseen San Juanin englanninkieliseen sanomalehteen, jota pyörittää päätoimittaja Lotterman.

Kemp omaksuu 50-luvun lopun Hemingwayn “kadotettua sukupolvea” ihaillen romminhuuruisen elämäntyylin ja tapaa erittäin viehättävän amerikkalaisnaisen nimeltä Chenault (Amber Heard) ja tämän sulhasen, hämäriin kiinteistöbisneksiin sotkeutuneen liikemiehen nimeltä Sanderson (Aaron Eckhart). Tässä maailmassa Kemp löytää lopultakin todellisen äänensä kirjoittajana sekä henkisen ryhtinsä ihmisenä.

Bruce Robinsonin ohjaama Rommipäiväkirja perustuu gonzo-journalismin isän Hunter S. Thompsonin samannimiseen kirjaan. Keskinkertainen elokuva kuitattiin yleisesti pettymykseksi, eikä se ole noussut samanlaiseksi kulttitapaukseksi kuin Deppin edellinen gonzoilu.