Uusimmat

The Shield -sarjan Walton Goggins esittää uuden Tomb Raider -elokuvan pahista

08.12.2016 06:57 Muropaketin toimitus

tombraider-riseofthetombraider-001

The Shield – Lain varjolla -sarjassa Shane Vendrellia esittänyt Walton Goggins on napannut itselleen näkyvän roolin uudesta Tomb Raider -elokuvasta.

Walton Goggins esittää vuonna 2018 ilmestyvässä Tomb Raider -elokuvassa pääpahista, uutisoi Variety-lehti. Vielä ei tosin ole tiedossa mikä tai millainen hahmo on kyseessä. Goggins tunnetaan The Shield -sarjan lisäksi mm. Quentin Tarantinon ohjaamasta The Hateful Eightista ja Sons of Anarchy -sarjasta.

Tomb Raiderin pääosassa eli Lara Croftina nähdään ruotsalainen Oscar-voittaja Alicia Vikander. Elokuva syntyy kansainvälisin voimin, sillä ohjauksesta vastaa norjalainen Roar Uthaug.

Elokuvateattereihin Tomb Raider saapuu maaliskuussa 2018. Uudella toimintaseikkailulla ei ole mitään tekemistä Angelina Jolien vuosina 2001 ja 2003 ilmestyneiden elokuvien kanssa. Nyt keskitytään nuorempaan Laraan, aivan kuten tuoreimmissa konsolipeleissäkin.

Walton Goggins