Uusimmat

Uusin Star Wars -huhu: Mad Max hiihtää James Bondin latuja

12.05.2016 10:42 Tatu Junni

Vasta Star Wars – The Force Awakensin ensi-illan jälkeen selvisi, että James Bond -tähti Daniel Craig oli mukana elokuvassa.

Brittinäyttelijä esitti elokuvassa stormtrooperia, jota Rey käskytti Voimalla.

Jos tuoreisiin huhuihin on luottaminen, Star Wars – Episode VIII:ssa on mukana vastaava cameorooli. Making Star Wars -sivuston mukaan Mad Max: Fury Roadista, Yön ritarin paluusta ja The Revenantista tuttu Tom Hardy esittää Episode VIII:ssa stormtrooperia, johon John Boyegan Finn törmää ohimennen.

Hardylla on pari repliikkiä elokuvassa, mutta juonen kannalta hän ei ole ratkaisevassa roolissa, huhu kertoo.

The Revenant

Star Wars – Episode VIII:n ensi-iltaan on aikaa vielä yli puolitoista vuotta, joten vaikka Tom Hardy kuvauksiin olisikin osallistunut, on vielä täysin mahdollista että hänen kohtauksensa leikataan elokuvasta.

Seuraava Star Wars -elokuva on joulukuussa ilmestyvä Rogue One. Se sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä Tähtien sotaa ja kertoo Kuolontähtien suunnitelmien varastamisesta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat