Aivan älyvapaa The Voices paljastaa Ryan Reynoldsin näyttelijänlahjat

Ensi-ilta: 8.5.2015
Alkuperäisnimi: The Voices
Ohjaus: Marjane Satrapi
Käsikirjoitus: Michael R. Perry
Pääosissa: Ryan Reynolds, Anna Kendrick & Gemma Arterton
Pituus: 107 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Puhuvan kissan ja koiran kanssa asuva paha mies yrittää olla hyvä
Arvostelija: Aki Lehti

The Voices on sekasotku mustaa komediaa, veristä kauhua, surrealismia ja surullista draamaa. Se pysyy kasassa näppärän käsikirjoituksen ja Ryan Reynoldsin upean näyttelijäntyön ansiosta.

The Voices olisi helppo iskeä ”mitä helvetin sekoilua minä juuri katsoin?” -kategoriaan. Sekoilua elokuvassa kyllä riittää, mutta se on paljon muutakin.

Ryan Reynolds esittää Jerryä, kylpyammetehtaassa töissä olevaa duunaria, joka on vilpittömän rakastunut työtoveriinsa Fionaan (Gemma Arterton). Anna Kendrickin esittämä Lisa taas on ihastunut vähän hassuun, mutta aina iloiseen ja hyvätapaiseen Jerryyn.

Amerikkalainen pikkukaupunki on elokuvassa pelkkää väriloistoa, ihana Technicolour-maailma, jossa Jerry on onnellinen. Kotona hänellä on koira nimeltään Bosco ja kissa nimeltään Mr. Whiskers. Eläimet puhuvat hänelle, kertoen mielipiteitään siitä mitä hänen tulisi naisasioitaan ja elämäänsä ylipäätään hoitaa. Hömelö Bosco kannustaa Jerryä, kun taas skottiaksentilla puhuva Mr. Whiskers käyttää rumaa kieltä, mollaa Jerryä ja yllyttää häntä jopa sairaisiin tekoihin.

Ääneen naurattava hassuttelu onkin sairauskertomus. Jerryn maailma on täynnä pastellisävyjä vain siksi, että hän on lopettanut lääkkeidensä syömisen. Animoidut disney-perhoset lentelevät Jerryn pään ympärillä hänen päästessään vihdoin treffeille Fionan kanssa. Katsojaa naurattaa hyvää tarkoittavan ja sympaattisen Jerryn touhut.

Treffit menevät kuitenkin pieleen ja elokuvan luonne muuttuu täysin. Jerryn toisen luonteen tullessa esiin silmille isketään väkivaltakuvastoa, joka on kuin suoraan splatter-kauhuelokuvasta. Graafinen väkivalta ei saa katsojan oloa vaivautuneeksi, vaan se, että ihmisruumiita paloittevan psykopaattisen Jerryn touhuille ei voi lakata nauramasta. Mitä pidemmälle leffa etenee, sitä surrealistisemmaksi ja surullisemmaksi se muuttuu.

Ryan Reynolds on The Voicesin pääosassa loistava. Päivisin yhtä hymyä olevan Jerryn hahmo ei mene täysin överiksi, vaikka siinä campia onkin. Sairaita tekoja tekevä Jerry ei taas ole pelkkää pahuutta, vaan pyrkii hyvään. Mitä tahansa hahmo tekeekään, niin Reynolds saa katsojan sympatiat puolelleen. Leffa etsii selityksiä sille, miksi Jerry on hirviö ja näyttää kuinka hän yrittää kamppailla sairauttaan vastaan.

Reynolds onnistuu tuomaan valkokankaalle hahmonsa päänsisäisen taistelun ja yrityksen olla normaali.

Puhuvat eläimet ja muut omituisuudet naurattavat, mutta kun Jerry ei hetkellisesti syö lääkkeitään, pääsemme kurkistamaan häntä ympäröivään todellisuuteen. Siellä ei ole mitään hauskaa, vain pelkkää pohjatonta surua, likaa, ahdistusta ja tuskaa.

Iranilaisen, myös sarjakuvataiteilijana tunnetun Marjane Satrapin ensimmäinen Yhdysvalloissa tehty elokuva ei todellakaan ole valtavirran kamaa. The Voices on taattu kulttihitti ja osoitus siitä, että Reynolds on kuin onkin ihan oikea näyttelijä saadessaan siihen mahdollisuuden.

Käsikirjoittaja Michael R. Perryllä on takanaan pitkä tv-ura. Toivottavasti muun muassa Kovaa lakia ja Millenniumia kirjoittaneella miehellä on pöytälaatikossaan lisää vastaavia leffakäsikirjoituksia.

Teatteriin kannattaa jäädä lopputekstien ajaksi, sillä muuten tarina jää kesken. Tarjolla on vielä täyskahjo lopetus, jota ei kaiken sekoilunkaan jälkeen osaa odottaa.

The Voices on upean omituinen ja omaperäinen elokuva, joka saa katsojan hämilleen. Sen ääriväkivalta samanaikaisesti ällöttää ja naurattaa ääneen. Se myös saa samaistumaan psykopaatin kärsimyksiin ja tuskaan ja olemaan surullinen hänen puolestaan.