16.12.2016, 11:47
3482
Arvostelut, Seikkailu- ja roolipelit, Ajankohtaista, PlayStation 4
The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian The Last Guardian

Arvostelu: The Last Guardian vei 10 vuotta – silti työ jäi kesken

The Last GuardianTekijä: genDESIGN & Sony
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Arvostelija: Juho Anttila

thelastguardian_arv_04

Kymmenen vuotta. Se on valtavan pitkä aika tehdä peliä. Jo kehityksensä alkumetreistä asti pelaajakansaa ihastuttanut The Last Guardian näytti hetken aikaa jäävän kokonaan ilman julkaisua, mutta niin peli vain rypistettiin valmiiksi.

Lintukissakoiraotus Tricon ja nimettömäksi jäävän päähenkilön ystävyydestä kertova seikkailu lupaa melkoisen omaperäistä kokemusta. Samalla mieltä kaihertaa kuitenkin epäilys jos toinenkin. Mahtaako The Last Guardian olla myös hyvä peli? Entä näkyykö peliprojektin ikä arvokkuutena vai raihnaisuutena?

Team Icon aloittama ja osittain samojen tekijöiden lopulta viimeistelemä The Last Guardian rakentaa samalle pohjalle kuin klassikon maineen ansainneet Ico ja Shadow of the Colossus. Tunnelma ja hitaasti aukeava tarina nousevat tärkeämpään asemaan kuin pelattavuus tai asioiden alleviivaava selittäminen. Tässä on samalla sekä The Last Guardianin heikkous että vahvin valttikortti.

Pelin tarina alkaa, kun kotikylästään napattu poika herää valtavan, haavoittuneen olion vierestä. Hieman varautuneesti alkava suhde muuttuu pian ystävyydeksi ja yhteiseksi pakomatkaksi. Tie kotiin on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen, sillä parivaljakko on jumissa syvän kraaterin sisään rakennetussa valtavassa linnassa., jonka käytävillä liikkuu vihollisia pahat mielessään.

The Last Guardian

Hellyttävä, raivostuttava Trico

Verraton Trico on suurin syy uppoutua The Last Guardianin maailmaan. Tekoälyotuksesta on osattu tehdä uskomattoman elävän oloinen, aidon eläimen mieleen tuova virtuaalikumppani. Suuren osan ajasta Tricoon suhtautuu kuin huomaamattaan lähes aitona eläimenä, mitä tapahtuu harvoin jopa näin kehittyneiden pelitekoälyjen aikana.

Iso kiitos vaikutelmasta on syytä antaa upealle animoinnille. Tricon liikehdintä muistuttaa melko paljon koiria, käytettiinhän näitä mallina jo The Last Guardiania kehitettäessä. Joku voi tosin tunnistaa elekielessä myös hieman kissaeläintä. Malleista huolimatta Trico tuntuu lopulta ennen kaikkea juuri itseltään, ei vain lainahöyheniin puetulta koiralta. Elikko myös käyttäytyy kuin itsenäinen eläin sen sijaan, että kyseessä olisi vain tahdottomana pelaajaa seuraava apuri.

Tricolla on mielentiloja, joita se ilmaisee aidon oloisesti, ja vaikka Trico oppiikin matkan aikana seuraamaan yksinkertaisia käskyjä, nostaa itsepäisyys aika ajoin päätään. Pelaaja joutuukin usein kokemaan ärsytyksensekaista huvittuneisuutta Tricon tehdessä jotain aivan muuta kuin mitä sen toivoisi tai pitäisi.

The Last Guardian

Osan aikaa Tricon itsepäisyys antaa elukalle luonnetta ja uskottavuutta, mutta välillä käyttäytyminen menee yksinomaan turhauttavaksi.

Erityisesti silloin, kun pelaaja ei voi olla aivan varma, mitä pitäisi tehdä, ympäriinsä haahuileva ja hämmentyneen oloinen kumppani käy pahasti hermoon. The Last Guardianin noin kymmenen tunnin mittaisen tarinan aikana eteen sattui useampi tilanne, jossa mielessä kävi jopa koko pelin laittaminen jäähylle. Ehkä ihan hitusen verran kuuliaisempi virtuaalikaveri olisi riittänyt tarinan tavoitteiden saavuttamiseen.

Trico on joka tapauksessa, kaikessa ärsyttävyydessäänkin, todennäköisesti hienoimmin toteutettu tähän mennessä peleissä nähty tekoälykumppani. Silloinkin, kun The Last Guardian kompastelee muuten, Tricon ja pelaajan välinen suhde pitää pelin elossa.

The Last Guardian

Ihan vaan raivostuttavat kontrollit

The Last Guardian nojaa pitkälti kiipeilemiseen, tapahtui se sitten Tricon selässä tai sananmukaisesti pitkin seiniä. Valitettavasti pelin kontrollit ovat jääneet tältä osin kovin kankeiksi. Opettelemista on jo siinä, että toimintojen sijoittelu ohjaimelle poikkeaa konventioista – puhumattakaan siitä että ohjaustuntumaa voi kuvata korkeintaan auttavaksi.

Umpisurkea kamera tekee myös omalta osaltaan The Last Guardianin pelaamisesta tuskallista. Erityisesti Tricon päällä kiipeillessä sopivaa kuvakulmaa on välillä aivan mahdoton löytää. Tämä on harmillista, sillä iso osa pelistä kuluu ihmeotuksella ratsastaessa, käyttäessä tätä apuna korkealle ylettämiseen sekä kiskoessa vihollisten heittämiä keihäitä irti.

The Last Guardian

Vihollisista puheen ollen: The Last Guardianin satunnaiset taistelukohtaukset ovat perin turhia. Pelaaja ei itse pysty tekemään juuri muuta kuin korkeintaan tönimään vastustajiaan nurin. Trico hoitaa tappohommat, joten suurimman osan ajasta pelaajan tehtäväksi jää pysytellä poissa jaloista. Tarinan loppupuolella pelaajaltakin tarvitaan hieman aktiivisempaa osallistumista, mutta tästä huolimatta taisteluosiot ovat selvästi The Last Guardianin heikointa antia.

Pelin audiovisuaalinen anti on oma lukunsa. Suhteellisen minimalistinen äänipuoli on hoidettu kotiin tyylikkäästi. Maisematkin ovat parhaimmillaan huimaavan tyylikkäitä, vaikka pelin edelliseen konsolisukupolveen ulottuvat juuret paistavatkin läpi ajoittain.

Pitkä ja vaikea kehityspolku oirehtii ennen kaikkea ruudunpäivitysnopeutena, joka jää välillä aika vaatimattomaksi. Alkujärkytyksen jälkeen töksähtelevyyteen tottuu, mutta kokemus on silti kaukana sulavasta. Oli syynä sitten Tricon tekoälyn ja animoinnin vaatima laskentateho tai pelimoottorin pohjan iäkkyys, mutta tökkimisestä jää silti hieman viimeistelemätön jälkimaku.

The Last Guardian

Hieno kokemus, keskinkertainen peli

The Last Guardian on siis monella tapaa ongelmallinen pelikokemus. Loppupisteinä seisoo kuitenkin neljä tähteä. Tähän löytyy selitys siitä, minkälaisen vaikutelman The Last Guardian -kokemus lopulta jätti jälkeensä. Puhun nimenomaan kokemuksesta, sillä pelinä The Last Guardian jää  keskinkertaiseksi. Tekniset ongelmat ja kankea pelattavuus harmittavat, ja puzzletkin ovat usein joko turhauttavia tai yksinkertaisesti liian helppoja.

Mutta juuri silloin, kun ongelmat harmittavat kaikkein eniten, tapahtuu jotain, mikä saa hymyn palaamaan huulille. Huima kiipeäminen pilarilta toiselle hyppivän Tricon selässä romahtavien raunioiden keskellä, intiimi vuorovaikutushetki kumppanusten välillä tai ihan vain eteen aukeava upea maisema saavat muistamaan, että kyseessä on ennen kaikkea ainutlaatuinen kokemus.

The Last Guardian onkin, hyvässä ja pahassa, yksi vuoden 2016 ikimuistettavimmista peleistä.

Arvostelu: The Last Guardian vei 10 vuotta – silti työ jäi kesken
Ikäraja:12
Arvosana:
Genre:Seikkailu- ja roolipelit
Alustat:PlayStation 4
Teksti: Juho Anttila
Tagit: Sony, eläimet, Shadow Of The Colossus, ICO, Team ICO, The Last Guardian, genDESIGN