Uusimmat

Capcom tutkii mahdollisuutta kääntää PS4 ja Xbox One -pelinsä Nintendo Switchille

09.11.2016 17:00 Tuukka Hämäläinen

nintendoswitch-001

Pelikehittäjä ja -julkaisija Capcom tutkii parhaillaan, voisiko yhtiö tuoda muille konsoleille suunnatut julkaisunsa myös Nintendo Switchille. Yhtiö on ilmoittanut tukevansa Nintendon tulevaa uutuuskonsolia, muttei ole julkistanut vielä yhtäkään peliä uudelle alustalle.

Muun muassa Resident Evil -sarjasta tunnettu Capcom on kertonut tuoreiden tulostietojensa yhteydessä, että yhtiö selvittää mahdollisuutta peliensä tuomiseksi Nintendo Switchille. GameSpotin mukaan pelijulkaisija ja -kehittäjä ”tekee parhaillaan tutkimusta” selvittääkseen, kuinka se voisi kääntää Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle ilmestyviä pelejään Nintendon uutuuskonsolille.

Yhtiön julkistamassa tiedotteessa todetaan:

– Me Capcomilla valitsemme mille alustalle julkaisemme pelin sen jälkeen, kun olemme ottaneet huomioon sekä softwaremme että kyseessä olevan hardwaren ominaisuudet, sillä uskomme, että meidän pitää viedä peliemme nautittavuus täyteen potentiaaliinsa.

Capcomin lausunnossa todetaan myös, että Nintendo Switchin pelityylissä on eroja PlayStation 4:ään ja Xbox Oneen verrattuna. Yhtiö pyrkii omien sanojensa mukaan tuomaan alustoille pelejä, jotka sopivat parhaiten juuri sen alustan hardware-ominaisuuksiin ja kohdeyleisölle.

Capcom on monien muiden pelijulkaisijoiden, kuten Activisionin, Electronic Artsin, Square Enixin ja Bethesdan ohella ilmoittanut tukevansa myös Nintendo uutuuskonsolia. Yhtiö ei kuitenkaan ole toistaiseksi julkistanut yhtäkään pelijulkaisua Switchille, jonka odotetaan ilmestyvän maaliskuussa.

Nintendo Switch
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat