Uusimmat

Dishonored 2 saa peliuudistuksia joulukuussa, PC-version ongelmia ratkotaan yhä

22.11.2016 11:00 Tuukka Hämäläinen

dishonored2-003

Bethesda on kertonut julkaisevansa kaksi merkittävää uudistusta Dishonored 2:een joulukuussa. Samaan aikaan PC-version teknisiä ongelmia yritetään paikata patch-päivityksillä.

Marraskuun alkupuolella ilmestynyt Dishonored 2 saa joulukuussa kaksi pelillistä uudistusta, kertoo Polygon. Pelijulkaisija Bethesda Softworks on julkistanut peliin tulevan pian muokattavan vaikeusasteen sekä New Game+ -moodin.

Tarkempia tietoja lisäysten sisällöstä tai julkaisupäivästä Bethesda ei ole paljastanut. New Game+ tuo oletettavasti mahdollisuuden jatkaa samaa pelihahmon kehitystä uusille pelikerroille, mikä Polygonin mukaan onkin tärkeä puute Dishonored 2:ssa. Jatkossa peliin saatetaan tuoda myös mahdollisuus pelata uudelleen yksittäisiä tehtäviä.

Pelikehittäjä Arkane Studios jatkaa myös pelin PC-version ongelmien ratkomista. Peli sai viime viikon puolella ensimmäisen patchinsa ja seuraavan pitäisi olla tuloillaan vielä tällä viikolla.

Arkane Studiosin Harvey Smith mainitsee alla olevassa twiitissään, että pelin paikkailussa keskitytään suorituskysymyksiin ja yleisiin toiveisiin. Smithin kommentti on vastaus muuan pelaajan julkaisemaan kuvaan, jossa hän putoaa Dishonored 2:n pelimaailman läpi.

Dishonored 2
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat