Ajankohtaista
03.03.2016, 23:00
2698
Linux, Mac, Moninpelit, PC, Seikkailu- ja roolipelit, Simulaattorit, Toimintapelit, Yhteisöt

Elite: Dangerous kompastelee pahasti, lisärikin oli onneton

Frontier Developments -studion Elite: Dangerous -avaruusseikkailusimulaatio on loistava peli ja yksi viime vuoden loistavimmista peleistä. Tai toissavuoden, kun se julkaistiin ärsyttävästi juuri ennen joulua. Tämänvuotinen Horizons-lisäri, jota kutsutaan myös Eliten kakkoskaudeksi, on kuitenkin kampannut Eliten juhlajunaa pahemman kerran.

Sanotaan se nyt ensin näin: Horizons-lisäri itsessään on tällä hetkellä aivan onneton ja heikko viritys. No, kyllähän se tavallaan tiedettiinkin, että Horizonsin kakkoskausi koostuu sen perusversiosta ja viidestä myöhemmästä päivityksestä, jotka tuovat avaruusseikkailuun monenlaisia uusia, upeita juttuja.

Mutta se tämänhetkinen perusversio on onneton ja ontto, eikä anna hinnalleen kummoista vastinetta. Vielä ikävämpää on se, että Horizonsin jatkopäivitysten kehitystahti jumittaa ja kunnolla. Seuraavan sisältöpäivityksen julkaisua on näet lykätty ainakin puolellatoista kuukaudella kesäkuuhun, ja tällä hetkellä firman hätäratkaisu muutamiin isoihin tehtäväongelmiin oli vetäistä ne kokonaan pois pelistä.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan Frontier ei kykene millään julkaisemaan kakkoskauden päivityksiä suunnitellusti, ja Horizonsin “valmistuminen” menee pitkälle ensi vuoden puolelle.

Horizonsin viivästykset aiheuttivat melkoisen kuopan Frontierin pörssikurssiinkin, joskin se on jo kivunnut lähemmäs aiempaa tasoaan.

Lisätietoja: Reddit

Lisätietoja: Trading Update re delay in product release dates

Lisää aiheesta

Elite Dangerous oli Frontierin Pohjantähti

Elite: Dangerousista kevytversio: Arena on nopeatempoista avaruusräiskintää

Pelikopteri #019 – sarrrrjoja ja seikkailuja

Tuhat Elitistiä matkustaa galaksin äärilaitaan – yli 65 000 valovuotta

Tagit: Elite Dangerous, Elite Dangerous Horizons, Frontier Developments

Kommentointi on suljettu.