Uusimmat

Sarjakuvajulkaisija Dark Horse saattoi juuri paljastaa uuden Mass Effectin julkaisupäivän

10.10.2016 12:00 Tuukka Hämäläinen

masseffect-masseffectandromeda-001

Mass Effect: Andromedan julkaisupäivä on virallisesti vieläkin hämärän peitossa, mutta sarjakuvajulkaisija Dark Horse saattoi juuri tulla paljastaneeksi sen. Jos vuotoon on luottamista, uusi Mass Effect -peli ilmestyy 21. maaliskuuta.

Mass Effect: Andromeda on ensi vuoden odotetuimpia julkaisuja, eivätkä sen paremmin julkaisija EA kuin kehittäjä BioWarekaan ole antaneet tarkempaa tietoa pelin julkaisupäivästä. Nyt odotettu päivämäärä saattaa kuitenkin olla paljastunut yllättävältä taholta.

Sarjakuvajulkaisija Dark Horse Comics julkaisee maaliskuussa uuden Mass Effect -pelin virallisen taidekirjan. Kuten Destructoid kertoo kuvan kera, on sarjakuvan julkaisupäiväksi ilmoitettu Amazonissa 21. maaliskuuta.

Tarkemmassa kuvaustekstissä kuitenkin ilmoitetaan, että Dark Horse julkaisee kirjan ”samaan aikaan pelin kanssa”. Tämä viittaa siis vahvasti siihen, että myös itse videopeli ilmestyisi maaliskuun lopulla.

Kehittäjät eivät ole kommentoineet vuotoa, mutta ainakaan uutisen kirjoitushetkellä taidekirjan julkaisupäivää tai kuvaustekstiä ei ole muokattu Amazonissa. Destructoid huomauttaa lisäksi, että sama kirja on myynnissä myös BioWaren virallisessa kaupassa, jossa sen julkaisuajankohdaksi on merkitty ”alkuvuodesta 2017”.

On hyvin mahdollista, että pelin ilmestymispäivä julkistetaan virallisesti 7. marraskuuta, jolloin vietetään Mass Effectille omistettua N7-päivää.

Alta näet Mass Effect: Andromedan E3-trailerin, joka julkaistiin aiemmin tänä vuonna.

Mass Effect
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat