Uusimmat

Seinäjokinen jalkapalloseura mukaan eSports-kuvioihin – aloittaa omalla FIFA-joukkueella

09.01.2017 07:54 Muropaketin toimitus

Valioliigasta tuttu SJK aikoo laajentaa toimintaansa eSportsin puolelle. Samalla joukkue vihjailee mahdollisuudesta järjestää LAN-turnauksia joukkueen kotiareenalla.

SJK:n julkaiseman tiedotteen mukaan seuran ensimmäinen lajivaltaus on EA Sportsin FIFA-pelisarja. Tulevaisuudessa joukkue aikoo mahdollisuuksien mukaan laajentaa toimintaansa myös Overwatchin ja muiden pelien puolelle.  

”Uskoaksemme pystymme tällä tavalla myös vahvistamaan käsitystä siitä, että Seinäjoella uskalletaan tehdä asioita. Laajennettavan toiminnan potentiaali on valtava myös seuran yhteistyökumppaneille. SJK eSports tulee tuomaan seuralle uusia partnereita ja tuomaan mukaan uusia, monipuolisempia intressiryhmiä jo olemassaoleville kumppaneille”, sanoo SJK:n myyntipäällikkö Jussi Kankaanpää.

SJK julkaisee ensimmäiset FIFA-pelaajansa tammikuun aikana. Joukkeen kokoaminen toimii yhteistyössä Rynnäkköviikset-peliorganisaation kanssa, joka tulee toimimaan SJK:n kasvattiseurana. SJK suunnittelee myös uusien eSports-tapahtumien järjestämistä joukkueen uudella OmaSp-stadionilla. Tapahtumien tarkoituksena olisi lisätä stadionin ympärivuotista hyötyä – kesällä stadionilla voitaisiin pelata jalkapalloa, talvella eSports-turnauksia.

Tiedotteen mukaan stadionilla tullan järjestämään jo tämän kevään aikana tryout-tapahtumia, joiden kautta innokkaat pelaajat voivat raivata tiensä aina SJK:n eSports-joukkueeseen asti.

Muropaketin uusimmat