Uusimmat

Watch Dogs 2, South Park 2 ja ihan uutta peliä tulossa Ubisoftilta

13.05.2016 15:00 Miikka Lehtonen

Ubisoft on avannut tulevan vuoden suunnitelmiaan sijoittajilleen. Ennen maaliskuuta 2017 tulossa on pino pelejä, joista jo tiesimme, sekä jotain ihan uutta. Mutta mitä?

On se aika vuodesta, jolloin pörssimarkkinoilla kelluvat pelifirmat joutuvat paljastamaan sijoittajilleen suunnitelmiaan. Eilen vuorossa oli Ubisoft, joka piti oman tiedotustilaisuutensa osakkeenomistajilleen. Sen anti ei ollut meidän perspektiivistämme suunnaton, mutta vähän kiinnostavaa tietoa sieltä silti lipsahti julkisuuteen. Ubisoft ynnäilee, vanhat pelit myyvät yhä hyvin: ne muodostavat 30% firman myynneistä.

Uuttakin on tulossa, sillä talousvuoden 2016 aikana Ubisoft tulee julkaisemaan viisi ”suurta peliä”: uusi Ghost Recon, realistista miekkataistelua tarjoava For Honor, South Park: Fractured But Whole, Watch Dogs 2 ja myös kokonaan uusi ”AAA-tason IP”, josta ei siis vielä tiedetä mitään. Watch Dogs 2 on tavallaan uutinen, sillä vaikka kulisseissa onkin tiedetty jo jonkin aikaa että peli on ollut kehitteillä jo vuosien ajan, Ubisoft itse ei ole siitä puhunut juuri mitään. Ja uusi IP:hän on aina kiinnostava juttu, varsinkin jos sen taakse on heitetty AAA-tason pino pelimerkkejä.

Näistä peleistä tulemme kuulemaan lisää E3-messuilla.

Lähde: Reddit

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat