Uusimmat

Wii U -konsoleiden valmistus päättyy huomenna? – Nintendo kiistää väitteet

03.11.2016 08:19 Tuukka Hämäläinen

wiiu-nosto-630

Toissapäiväinä raportoitiin, että Nintendo olisi lopettamassa Wii U -konsoleiden valmistuksen jo tällä viikolla. Ensi vuonna uuden Switch-konsolinsa julkaiseva japanilaisyhtiö on kiistänyt väitteet.

Pelisivusto Eurogamer raportoi toissapäivänä, että Nintendo tulisi lopettamaan Wii U -konsoleiden valmistuksen jo tämän viikon lopussa. Pelisivuston mukaan useat lähteet olivat vahvistaneet tiedon heille, mutta Nintendo ei suostunut kommentoimaan asiaa.

Nyt Kotaku kertoo kuitenkin, että Nintendo on kiistänyt huhut japanilaissivusto IT Timesille. Yhtiön edustaja vakuutti sivuston haastattelussa, että Wii U:n valmistuksessa ei ole tapahtumassa muutoksia.

– Vaikka Nintendo Switch on tulossa markkinoille, tuotantoa aiotaan jatkaa, edustaja kommentoi.

Kotakun mukaan Wii U -tuotannon lopettamisesta on huhuttu aiemminkin, jo kuluvan vuoden maaliskuussa. Silloinkin Nintendo kiisti väitteet, mutta seuraavassa kuussa konsolivalmistaja kuitenkin kertoi supistavansa Wii U:n valmistusta merkittävästi. Nintendon kerrotaan myös aiemmin kiistäneen julkisuuteen vuotaneita tietoja, jotka sittemmin ovat osoittautuneet tosiksi. Näin kävi 3DS-käsikonsolin XL-version tapauksessa, jonka julkaisusta vuoti tietoja etukäteen japanaislehdistölle.

Jää siis nähtäväksi, ovatko Eurogamerin lähteet väärässä vai yrittääkö Nintendo vain vältellä negatiivista julkisuutta. Asian luulisi selviävän melko pian, sillä viimeisten Wii U – konsoleiden väitetään valmistuvan jo huomenna perjantaina.

Nintendo
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat