Uusimmat

Gearbox tahtoo tehdä lisää Duke Nukem -pelejä

16.07.2015 12:00 Juho Anttila

Duke Nukem Forever on yksi pelihistorian kuuluisimmista pitkäksi venähtäneistä peliprojekteista. Kehitystyön vei lopulta maaliin Borderlands-peleillään loistanut Gearbox. Lopputulos jakoi mielipiteitä. Aikanaan maailman ehdottomasti parhaaksi tulevaksi peliksi tituleerattu räiskintä jäi lopulta muutamaa kikkaa lukuun ottamatta aika keskinkertaiseksi suoritukseksi.

Pelisarjan oikeudet ovat yhä Gearboxin hallussa ja nyt Randy Pitchford on todennut, että firmalla on tahtotila jatkaa Duke Nukemin tarinaa. Pitchfordin mukaan tarkoituksena ei koskaan ollut hankkia Duke Nukem -oikeuksia ainoastaan Foreverin viimeistelyä varten. Mies toteaa, että Foreverin viimeistely ja julkaiseminen oli ennemminkin se hinta, joka piti maksaa, jotta pelisarjalla on tulevaisuutta.

Gearbox on jo pohdiskellut Duke Nukem Foreverin seuraajaa konseptitasolla. Pitchford toteaa kuitenkin, että firma on parhaillaan niin kiireinen, ettei resursseja työn jatkamiseen oikein tahdo löytyä. Siksipä Gearbox tahtoisikin löytää yhteistyökumppanin, jonka kanssa projektia voitaisiin viedä eteenpäin.

Sitten toivotaankin, että yhteistyössä, jos sellainen toteutuu, ei käy samalla tavalla kuin Aliens: Colonial Marinesin kanssa. Duke Nukem ansaitsisi itselleen mieluummin hyvän pelin.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Gearbox ja 3D Realms sopivat Duke Nukem -riitansa

Julkaisematon Duke Nukem –peli löytyi kirjaston kätköistä

3D Realms vs Gearbox: Duke Nukem –kiista kuumenee