Ajankohtaista
09.01.2009, 22:00
251
Internet, PC, Peliala, Tapahtumat, Tiedostot

Onko Windows 7 parempi kuin Vista? Lataa ja päätä!

Windows Vistan piti olla vaikka mitä, todellinen käyttöjärjestelmien vallankumous. Vaikka käyttöjärjestelmä ottikin monta askelta eteenpäin, se ei onnistunut vakuuttamaan monia käyttäjiä erinomaisuudestaan tai edes tarpeellisuudestaan. Nyt Microsoft yrittää uudelleen, mutta millä tuloksella? Lataa Windows 7:n beta ja päätä itse.

Ytimekkäällä nimellä liikkeelle lähtevä Microsoftin käyttöjärjestelmä ei ole vallankumous, eikä sitä tällä kertaa väitetäkään sellaiseksi. Sitä kehitettäessä on kuitenkin valittu parhaita paloja Vistasta – joka on mainettaan parempi käyttöjärjestelmä – ja paranneltu sen heikkouksia. Tuloksena on tuote, joka on jo nyt saanut osakseen melko varauksetonta kritiikkiä testaajiltaan ja siihen tutustuneilta toimittajilta. Jo vastaanotossa on siis saatu aikaan melkoinen pesäero Vistaan, joka oli kritiikin kohteena jo beta-vaiheessaan.

Lopullinen erinomaisuus punnitaan kuitenkin loppukäyttäjien, meidän tavallisten PC-miesten, käytössä. Onko Windows 7:stä mihinkään? Microsoft tuntuu uskovan käyttöjärjestelmäänsä, sillä sen beta siirtyy tänään avoimeen vaiheeseensa, mikä taas tarkoittaa sitä, että jokainen pääsee halutessaan testailemaan uutta käyttöjärjestelmää. Nettijuttujen perusteella vaihdon uskaltaa tehdä, sillä käyttöjärjestelmä toimii vakaasti ja luotettavasti. Myös ajuripuoli on kunnossa, sillä koska Windows 7 käyttää Vistan kanssa yhteneväistä ajurikantaa, useimmille oheislaitteille löytyy jo toimivat ajurit.

Onnistuuko Microsoft vihdoin korvaamaan Windows XP:n peruskäyttäjän ykkösvalintana? Kohta se selviää.

Varoitus: Windows 7:n saitti oli runsaan kuormituksen kohteena jo useita tunteja ennen betan julkaisua. Kannattaa siis varautua innokkaaseen F5:n paineluun.

Päivitys 22:42

Microsoft on tiedottanut, että beta-avainten jakelussa on “ongelmia”. Ongelmat tunnetaan myös nimellä “serverit räjähtivät liekkeihin väkiryntäyksen seurauksena”. Tiedotteen mukaan Microsoftin edustajat pyrkivät ratkaisemaan ongelman mitä pikimmiten.

Linkki:lataa Windows 7:n betaversio.

Lisää aiheesta

CES 2009: Windows 7 ilmaiseksi kaiken kansan saataville

Microsoft esitteli Windows 7 -käyttöjärjestelmää

Lataa ja testaa Windows 7

Lue myös

Armed Assaultille tarjolla reilusti fanipaketteja

EVE Onlinessa uusi pelaajaennätys, ilmainen laajennus maaliskuussa

Xbox 360 myynyt jo yli 28 miljoonaa

Teksti: Miikka Lehtonen

Kommentointi on suljettu.