Uusimmat

The Sims 4 on kielletty lapsilta – ainakin Venäjällä

11.05.2014 12:00 Juho Anttila

EA:n The Sims -elämäsimulaattorit ovat olleet tolkuttoman suosittuja pelijulkaisuja. Simsit ovat omalta osaltaan laajentaneet pelaajakuntaa, ovathan ne vedonneet sellaisiinkin ihmisiin, jotka eivät muuten ole innostuneet videopeleistä. Ei mikään ihme siis, että sarja jatkuu.

Tuleva The Sims 4 on kuitenkin entistä raadollisempaa ja rohkeampaa kamaa, ainakin jos Venäjän sensuuriviranomaisia on uskominen. Peli on nimittäin saanut itänaapurissa kylkeensä K-18-leiman lapsille vahingollisen sisältönsä vuoksi. Lakipykälä, johon vedotaan, kehottaa suojelemaan lapsia heidän terveydelleen ja kehitykselleen vaaralliselta sisällöltä.

Valitettavasti viranomaiset eivät ole kertoneet tarkemmin, millä tavoin The Sims 4:n sisältö vahingoittaa lapsia. Venäjän viimeaikaisten linjausten perusteella voisi veikata, että pelissä esiintyvät sateenkaarisuhteet olivat viranomaisille liikaa. Yhtä hyvin kielto voi napsahtaa kuitenkin myös päihteiden käytön tai laittomuuksien ihannoimisesta. Tiukkaa kamaa, jäämmekin odottamaan innolla, minkälainen länsimaisen dekadenssin ylistyslaulu uunista pullahtaakaan ulos.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

The Simsin homosuhteet olivat yhden miehen idea

The Sims 4 vuonna 2014

Esitelläänkö The Sims 4 jo tänään?