Arvostelut
23.12.2010, 16:59
505
Galleria, Moninpelit, PC, Strategia- ja sotapelit

Gary Grigsby’s War in the East: The German-Soviet War 1941-1945 (PC)

Tekijä: 2by3 Games
Julkaisija: Matrix Games
Testattu: PC, Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX285
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: PC Windows XP/Vista/7, 1,5 GHz prosessori, 1 Gt muistia, 128 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: Gary Grigsby’s War in the East
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen

Gary Grigsby on tosimies, joka tekee pelejä tosipelaajille. Siis sellaisia pelejä, joissa ei juoksennella pitkin aroja Gewehr 98 kourassa tai ajella tankilla vihollisvaunuja etsien. Ehei. Todellinen pelimies antaa vain käskyt ja antaa toisten tehdä likaiset työt. Ja tietysti sitten syyttää alaisia saamattomuudesta ja taisteluhengen puutteesta, jos hyvä suunnitelma kompastui syyssateisiin.

Grigsby on eräs pelimaailman pisimpään uurastaneita pelisuunnittelijoita, joka on erikoistunut raskaan sarjan strategiapeleihin. Uusimmassa teoksessaan herra palaa klassisen suosikkiaiheensa pariin, toisen maailmansodan suurtaisteluihin itärintamalle.

War in the Eastin nimi kertoo tiivistettynä kaiken tarpeellisen. Itärintama. 1941-1945. Koko sota. Koko penteleen jättimäinen, maailmanhistorian suurin sota. Viimeistä äijää myöten kuvattuna.

Jättimäinen mutta hallittava

Grigsbyn teosten kantava juoni on ollut vuosikymmenestä toiseen taito tehdä massiivisia sotasimulaatioita, joissa on valtavasti tietoa ja historiaa, hurjasti pelattavaa ja silti ne ovat samalla verrattain pelattavia. Toki suhteellisesti katsoen. Koko ikänsä konsolipadilla tasoloikkineille haaste on tietysti eri luokkaa kuin ihmiselle, jolle heksat ovat vanhoja ja kaivattuja kavereita.

Täsmennetään siis. Grigsbyn mitassa monimutkaisuus ja sisällön laajuus ei tarkoita pelin keinotekoista vaikeuttamista, vaan usein pikemminkin mahdollisuutta sukeltaa syvemmälle pelin uumeniin. Samaa Grigsbyn peliä voikin usein pelata monella tasolla – toinen uiskentelee valikoiden syvyyksissä, kaivautuen tietojen syvyyksiin ja mikromanageroi yksiköitään pikkutarkasti. Toiselle riittää pääkartan tasolla pysyttely ja yksiköiden liikuttaminen. Molemmat tavat toimivat mainiosti, joskin jälkimmäisellä kasuaalimman heksasotijan kannattaa pistää ehkä vähän helpostusta kehiin, kun joukkojen toimintaa ei ole optimoitu täyteen tehoonsa.

Tällainen monelle pelityylille venyvä pelattavuus onkin War in the Eastin kaltaisissa megapeleissä tärkeää. Järkihän siitä lähtisi, jos koko itärintaman sotaa joutuisi säätämään mikromanagerointitasolla. Sisältöä kun on laittoman paljon. Koko rintama etelä-Suomesta Bulgariaan saakka, Tanskasta Uraliin, 10 mailin heksamittakaavalla. Yksiköt esitetään divisioonan ja prikaatin tasolla ja vuorot ovat viikon mittaisia.

Sisältöä pelissä on… Suunnattomasti. Jokainen divisioona kuvataan sotilaan ja kiväärin tarkkuudella. Yksiköiden koostumusta voi muokata, kuten myös armeijakuntiin ja armeijoihin liitettyjä osastoja. Huolto, moraali, polttoaine, ammukset ja ohjekirjasta päätellen miljardit muut tekijät vaikuttavat niin yksiköihin liikkumis- kuin taistelukykyyn, päämajojen vaikutuksesta puhumattakaan. Kaikeksi onneksi pelijärjestelmä on silti niin fiksu, että pelin perustat hallitsee pääpiirteittäin muutaman perussäännön opittuaan.

Näistä tärkeimpiä ovat päämajoissa määräävät komentajat ja näiden komentoetäisyydet, joilta ne pystyvät toimittamaan huoltoa ja pensaa alaisyksiköilleen, samaan organisaatioon kuuluvien yksiköiden tunnistaminen ja rautatieverkoston korjaaminen, joka oli minulle mysteeri parin ensipelin aikana. Sitten kun tajusin, että päämajojen lähettämien automaattisten korjausosastojen  lisäksi voin korjata tärkeimpiä rautateitä huoltoteiksi manuaalisesti komennettavilla osastoilla, niin johan alkoivat huoltokuljetukset vieriä.

Pelin triljoonat alirutiinit, huoltotoiminnan, täydennykset, uuden kaluston jakamisen ja muut taustatoiminnot hoituvat hienosti taustalla, huomaamatta. Paljon muutakin on automatisoitu upeasti. Esimerkiksi taktisen ilmatuen lähettäminen automaattisesti taisteluihin helpottaa pelaamista valtaisasti, vaikka pelaaja voi toki lähettää koneita sotalennoille käsipelilläkin, laivueittain.

Pelijärjestelmää voikin vain kehua. Sen fiksuuden ansiosta pelaaja voi keskittyä tärkeimpään: sotajoukkojensa johtamiseen.

Ihan kaikki ei silti ole täysin piikitöntä. Toisaalta pelin ohjekirjaa täytyy kehaista, sillä harvemmin törmää näin muhkeisiin lähes 400 sivun megaopuksiin, joissa pelin jokainen asia ja nippeli selostetaan yhtä tarkasti. Manuaali ei kuitenkaan ole aina täysin selkeä ja jopa ihan peruskäyttöliittymän yksityiskohtia täytyi etsiä suurennuslasilla. Perusjuttuja ei selitetä tarpeeksi rautalangalla.

Uralin pihlajat

Itärintaman sota tässä laajuudessa ja tällä mittakaavalla on hirvittävä urakka. Sekä pelintekijöille että pelaajille. Grigsby ja 2by3 Games on ahkeroinut War in the Eastin parissa useita vuosia, ja mitä luultavimmin peliin narahtaneet saavat siitä vähintään saman verran onnellisia heksasotatunteja.

Tämän mittakaavan strategiapelejä kutsutaan yleisesti monsteri/hirviöstrategioiksi. Tällä kuvataan sekä pelin sisältämää tietomäärää että laajuutta, mutta eniten termiin vaikuttaa genren teosten vaatima/tarjoama pelituntien määrä. Kunnon monsteristrategiassa yksi matsi kestää kymmeniä tai satoja tunteja. Niin, yksi ainoa skenaario tarjoaa tunneissa mitattuna enemmän pelattavaa kuin moni nykyaikainen seikkailu- tai räiskintäpeli.

Siksi onkin miellyttävää, että War in the East tekee yhden asian paremmin kuin Matrixin aiempi hirviöpeli War in the Pacific. WitP on kaikkien aikojen järkälemäisin simulaatio toisen maailmansodan Tyynenmeren sodista. Hieno peli, mutta sen skenaariovalikoima oli todella ahdistava. Tarjolla olleista skenaarioista ei löytynyt vaihtoehtoja aikapulasta kärsivälle komentajalle, kun en pystynyt varaamaan kalenteristani puolta vuotta yhdelle ainoalle pelille.

War in the East sen sijaan sisältää sekä hyvät tutoriaalit että kelpo kattauksen eri mittaisia ja laajuisia kampanjoita. Pelattavaa riittää siitä puolen vuoden jättikampanjasta muutaman illan kestäviin kahakoihin. Jos nyt pienemmilläänkin miljoona, pari sotilasta mobilisoivaa yhteenottoa moiseksi kehtaa kutsua.

Viimeisin kunnon massiivisen mitan heksastrategia lienee samaten Matrix Gamesin julkaisema The Operational Art of War III, jonka teki Grigsbyn vanha kilpakumppani Norm Koger. Onkin ilo nähdä, että The War Between The Statesissa pelillisen virheliikkeen tehnyt Grigsby kumppaneineen on palannut upeasti sille rintamalle, jolla hän on sotinut upeimmat voittonsa. Vaikka sekä TOAW3 että WITE ovat esimerkillisiä heksasotia, on peleissä merkittäviä eroja tyylillisesti ja molemmille on oma paikkansa pelikentällä. Mutta siinä missä TOAW3 on enemmänkin kaikenlaiseen venyvä strategiapelieditori, on WITE pelihistorian upein, kattavin ja nautinnollisin kuvaus Saksan ja Neuvostoliiton käymästä sodasta.

 

Lisää aiheesta

The Operational Art of War III (pc)

The Operational Art of War III on urakalla päivitetty versio tutusta pelistä. TOAW3 on pohjimmiltaan se 1998 julkaistu peli TOAW2:n parannuksilla, mutta samalla peliä on päivitetty ja uudistettu rankalla kädellä. Se ei ole tutussa mielessä jatko-osa vaan pikemminkin nykytietokoneille jalostettu vanhan huippupelin uskollinen uuspainos.

Achtung Panzer! Kharkov 1943 (PC)

Armored Brigade -ennakko (PC)

Bronze (PC)

Gary Grigsby’s War Between The States (PC)

Lue myös

Alpha Protocol (PC, PS3, Xbox 360)

Arcania: Gothic 4 (PC, Xbox 360)

Farming Simulator 2011 (PC)

Gray Matter (PC, Xbox 360)

Ship Simulator Extremes (PC)

 

Gary Grigsby’s War in the East: The German-Soviet War 1941-1945 (PC)
Genre:Strategia- ja sotapelit
Alustat:PC
Teksti: Jukka O. Kauppinen
Tagit: 2by3 Games, Gary Grigsby, Gary Grigsbys War in the East, Itärintama, Matrix Games, toinen maailmansota

Kommentointi on suljettu.