Chaos in the Old World
Warhammerin maailma on synkkä. Pimeys valuu maailmaan sen reunoilta ja uhkaa peittää alleen viimeiset valon pesäkkeet. Yleensä Warhammer-peleissä pelaajat taistelevat pimeyden voimia vastaan, mutta Chaos in the Old World heittää kuvion päälaelleen: nyt pelaajat ovatkin kaaoksen pimeitä jumalia, joiden tavoitteena on murtaa maailma kappaleiksi.
Vaikka olen fanitellut Warhammerin maailmaa ja erinäisiä Warhammer-aiheisia pelejä jo vuosikausien ajan, Chaos in the Old World yllätti minut pusikosta. Kuvittelin pitkään, että pelin aihepiiristä olisi vaikea saada kiinnostavaa peliä. Väärässä olin, niin kovin väärässä.
Hankin itse Chaos in the Old Worldin viime vuoden loppupuoliskolla, kun moni muu oli sitä niin hartaasti kehunut. Muutaman pelisession jälkeen se oli jo noussut peliporukkamme suosikkipelien listalle ja on omalla top-listallanikin sangen korkealla. Nyt kerron, miksi.
Blood for the Blood God!
Jos Warhammerin maailma ei ole tuttu, kerrataan nopeasti perusteet. Vaikka vaaroja löytyy joka kulman takaa, se suurin vaara on Kaaos, tuhoisa ja murhanhimoinen voima, joka puskee pohjoisen autiomaistaan kohti sivistyneiden valtioiden maita. Vaikka inkursiot onkin tähän saakka torjuttu, vielä jonain päivänä alati voimistuvat Kaaoksen voimat pyyhkäisevät kaiken alleen.
Kunnon myyttien kuvioita mukaillen Kaaos on myös Warhammerin vanhan maailman rotujen itse aiheuttama ongelma, sillä sen neljä jumalaa ovat heidän paheidensa ruumiillistumia. Khorne on sodan ja väkivallan jumala, Slaanesh kiellettyjen himojen jumala, Tzeentch salaisuuksien ja valheiden isä ja Nurgle taas taudin ja korruption jumala.
Kun kuolevaisten rotujen edustajat antavat periksi himoilleen, niitä vastaava jumala voimistuu. Näin taistelu niitä vastaan onkin lopulta turhaa, sillä pahuus asuu pohjimmiltaan meidän sisimmässämme. Mutta tämä on tosiaan pelkkää taustamateriaalia ja vaikuttaa kovin vähän Chaos in the Old Worldiin – ainakaan mekaanisesti. Tunnelmaan se tuo paljon lisää ja se on yksi pelin valttikorteista.
Pelaajat siis ottavat haltuunsa yhden jumalan kukin. Tarkoituksena on manipuloida kulissien takaa maailman tilannetta niin, että juuri sinä saavutat sen äärimmäisen voiton, kun ihmisten valtakunnasta pala toisensa jälkeen kaatuu ja luhistuu Kaaoksen periksiantamattoman invaasion edessä.
Samaan aikaan pitäisi myös pitää huoli siitä, että ne kolme muuta laudan ympärillä istuvaa kiilusilmää eivät pysty ajamaan omia agendojaan. Liittolaisuudet ovat lyhyitä, puukot heiluvat usein ja tunnelmaa löytyy. Jumangegga, että rakastan tätä peliä!
Yhdestoista hetki
Peli itsessään on sangen yksinkertainen. Pelilautana toimii tyylitelty ja ihmisnahasta ommellun näköiseksi suunniteltu vanhan maailman kartta, jossa Bretonnia, Empire, Norsca ja muut Warhammerista tutut alueet odottavat valloittajiaan. Koska kyse on Kaaoksesta, valloituksia ei varsinaisesti tehdä suoraan miekan ja magian avulla, vaan korruptoimalla alueet hitaasti kulissien takaa.
Kullakin pelaajista on jokaisella vuorolla käytössään tietty määrä voimapisteitä, joilla voi vaikuttaa maailman kohtaloon, vaikkapa määräämällä johonkin pelin alueista kultistejaan tai demoneitaan tai vaikuttamalla suoraan tahdollaan peliin pelaamalla alueille kortteja.
Karkeasti yksinkertaistettuna voisi sanoa, että kultistit korruptoivat alueita, demonit taistelevat ja Greater Demonit taistelevat tehokkaasti. Kortit taas ovat ovela mekaniikka, sillä kuhunkin pelin alueista voi kerrallaan pelata kaksi korttia rinnakkain.
Juju piileekin siinä, että joskus kannattaa pelata kortteja alueelle puhtaasti sen takia, että kaveri ei voi sitten enää pelata sinne omia, kipeästi kaipaamiaan kortteja. Kortit taas vaikuttavat kuhunkin pelialueeseen suoraan ja jumalan tyylille uskollisesti. Khornen kortit keskittyvät esimerkiksi boostailemaan tämän seuraajien kykyjä ja pakottamaan kavereita taistelemaan, Nurgle taas heikentää tautiensa avulla vastustajiaan ja korruptoi kohdealuettaa tehokkaammin.
Vuoro etenee näin kierroksittain pöydän ympäri, kunnes kaikki jumalat ovat käyttäneet pisteensä. Sen jälkeen on aika katsoa, miten lopulta kävi. Korttien peluun ja pisteiden käytön jälkeen demonit taistelevat tosiaan ja muiden pelaajien kultisteja vastaan. Jos jälkimmäisiä jäi henkiin, nämä kasaavat sitä kullanarvoista korruptiota hallitsemalleen alueelle.
Mitä kovempi alue, sitä kovempi vastarinta ja sitä kovemmat palkinnot. Siinä missä kämäisen laitavuoriston valloitus voi onnistua vaikka yksin jo parin vuoron korruptioilla, ihmisten keskusalueiden valloitukset vaativat vuoroja kestäviä ponnistuksia, mutta toki myös palauttavat lopuksi monta kertaa enemmän voittopisteitä. Peli ottaa huomioon sen, kuka teki ja miten paljon, mutta viime hetken pisterosvouskin onnistuu — viimeisen korruptiokorren kamelin selkään kasanneet saavat pisteitä eniten.
Hyvän lautapelin tavoin Chaos in the Old World onkin sangen helppo ja sen säännöt oppii jo parissa kierroksessa. Tämä on kuitenkin vain se perusta, jonka varaan todellinen huikeus on rakennettu.
Kukin tyylillään
Mainitsin alussa ohimennen tunnelmasta ja sitä peli todella huokuu. Pelikokemus muuttuu valtavasti sen perusteella, minkä kaaosjumalan itselleen valitsee, sillä jumalan valinta määrittää täysin pelityylin. Jumalten seuraajissa on eroja ja heidän Kaaos-korttinsa ovat tyyliltään täysin erilaisia. Siinä missä Khorne boostailee omien seuraajiensa kykyjä ja pakottaa muita taistelemaan, Tzeentch tekee pieniä, mutta tehokkaita taikoja ja Nurgle korruptoi kerralla puoli kaupunkia.
Tämä kaikki huipentuu siihen, että pelin voi voittaa muutenkin kuin voittopisteillä. Kullakin jumalalla on lautaan kiinnitetty lätkä, joka kuvaa jumalan vaikutusvaltaa maailmaan. Kun teet vuorollasi tiettyjä juttuja, saat kääntää pyörää asteen tai pari ylemmäs. Kun asteikon huippu on saavutettu, voitat pelin. Lisäksi jokainen pyöräytys tuo jumalalle lisää voimaa: käytössä olevat pisteet kasvavat, demonit muuttuvat voimakkaammiksi ja niin edelleen.
Pyöräytykset mahdollistavat mekaniikat ovat se suurin jumalten välinen erotus, sillä jokainen tienaa omat pyöräytyksensä omalla tavallaan. Khorne saa esimerkiksi yhden käännöksen aina kun hän tappaa kaksi vihollista, kun taas Nurgle saa pyöräytyksiä korruptoidessaan asuttettuja alueita. Jokainen aavistaa jo tämän perusteella, että kaikkia jumalia kannattaa ja pitääkin pelata aivan eri tavalla.
Näin pelin idea onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan pyrkiä samaan aikaan tekemään niitä omia juttujaan ja estää kaikin keinoin muita tekemästä omiaan. Esimerkiksi jos muut suostuvat taistelemaan aina kun Khorne haluaa, tämä todennäköisesti voittaa pelin hetkessä. Muiden taktiikkana tulisikin olla pelata itselleen aikaa taktisilla siirroilla ja näin vältellä juuttumasta samalle alueelle Khornen demonilegioonien kanssa.
Pelillä on myös kiinteä kesto, jonka ympärille on kiedottu toinen loistava mekaniikka, Old World –pakka. Pakan kortit kuvaavat pelilaudan taistelua pelaajia vastaan ja joka vuoro käännetään esiin uusi kortti, joka aiheuttaa yllättäviä seurauksia. Vaikka seuraukset ovatkin pääasiassa negatiivisia, ne tarjoavat usein mahdollisuuden ovelan hyödyn kaappaamiseen.
Joskus kortti aiheuttaa vaikka tietylle alueelle örkkien tai dark elfien invaasion, mikä miellyttää tappamisesta pitävää Khornea, tai vaikka manaa maan alta esiin maagisten Warpstone-kiviensä kanssa esiin puskevia Skaven-rottia. Tzeentch kun saa maagisten alueiden valloituksesta niitä kallisarvoisia pyöräytyksiä, tämä kiinnostanee ainakin häntä.
Kortit ja voittohyrrät on myös sidottu usein yhteen, sillä jokainen voittolätkän pyöräytys nostaa jumalan uhkatasoa. Jos pakasta kääntyy esiin vaikka noitavaino-kortti, jolloin jonkun kultisteista suuri osa haihtuu savuna ilmaan, uhriksi joutuu aina vähintään uhkaavin pelaaja. Näin peli pysyy tasaisena. Ja se kesto? Old World -korteista arvotaan seitsemän kortin minipakka, jota sitten käännellään pelin aikana. Näin peli kestää seitsemän vuoroa. Sen jälkeen Kaaoksen uhka on taas torjuttu hetkeksi ja peli päättyy.
Kestoviihdettä
Kun jokainen jumalista tarjoaa omanlaisensa pelikokemuksen ja pelin kulkuun vaikuttavia muuttujia on reippaasti, pelin uudelleenpeluuarvo on valtava. Samanlaista pelikertaa ei ole tulossa aivan nopeasti ja koska pelin kantava mekaniikka on ihmisten välinen keinottelu ja muiden suunnitelmien arvailu, kiinnostus pysyy yllä vielä kauan sen jälkeen, kun kaikki tapahtumat ja kortit on nähty.
Chaos in the Old Worldissa on yksi huono puoli, mutta se voikin sitten olla todella huono puoli, pelaajista riippuen. Ongelma on nimittäin se, että peliä voi pelata neljä pelaajaa. Piste. Okei, sääntöjen mukaan peliä VOI pelata kahdesta neljään pelaajaa, mutta käytännössä pelaajien pudottelu pelistä leikkaa heti hauskuutta ja sotkee myös voimatasapainoa. Jotkut tosin pitävät tästäkin, joten en heitä tuomitse.
Mutta se on vähän ikävää, ettei peli skaalaudu ylöspäin. Omassa peliporukassani on usein viisi tai kuusi pelaajaa, jolloin Chaos in the Old World jää auttamatta hyllyyn. Pelin julkaissut Fantasy Flight Games on lupaillut, että asiaan voi tulla muutosta laajennusten myötä, mutta toistaiseksi näillä mennään.
Ei kannata silti antaa tämän masentaa, sillä Chaos in the Old World on fantastinen peli. Se pursuaa tunnelmaa, sen komponentit ovat huippulaadukkaita ja peli itsessään on mestarillisen elegantisti suunniteltu. Mitä lämpimimmät suositukset.
Suunnittelija: Eric M. Lang
Julkaisija: Fantasy Flight Games
Ikäraja: 13+
Pelaajia: 2-4
Parhaimmillaan: 4
Pelin kesto: 90 minuuttia
Hinta: noin 60 euroa
Pelin kotisivu: http://www.fantasyflightgames.com/edge_minisite.asp?eidm=84
Miikka Lehtonen
Lue myös
All Points Bulletin (APB) (PC)
Gears of War 3:n Beast-pelimuoto – ensikosketus
