Firefox 3 beta 1 -tietopaketti
24.11.2007
Mozilla julkaisi hiljattain ensimmäisen beta-version Firefox 3 -selaimesta, jossa on kehitetty tietoturvaa, suorituskykyä ja mukana on myös uusia ominaisuuksia. Uusista ominaisuuksista mainittakoon esimerkiksi parempi salasanojen käsittely, uusi latauksien hallintasysteemi, keskeytyneiden latausten jatkomahdollisuus, koko sivun zoomaus sekä pluginien kehitetty hallinta. Firefox 3 beta 1:tä käsitteleviä katsauksia löytyy netistä useiden sivustojen, kuten ars technican, Wiredin ja InformationWeekin, toimesta.
ZDNet on lisäksi testannut Firefox 2.0.0.9:n ja Firefox 3.0 beta 1:n muistinkäyttöä Windows Vista Home Premium -käyttöjärjestelmällä. Testatussa tietokoneessa oli käytössä kaksi gigatavua keskusmuistia. Ensimmäisessä testissä selaimeen avattiin auki viisi sivua, jolloin 2-version muistinkulutus oli vajaat 35 megatavua ja 3-version lähemmäs 38 megatavua. Toisessa testissä avattiin ainoastaan yksi sivu, mutta sen annettiin olla auki 10 minuuttia. Sen jälkeen 2-versiolla muistinkulutus oli lähemmäs 47 megatavua ja 3-versiolla reilut 62 megatavua, joten eroa on 15 megatavua. Kolmannessa, ja samalla viimeisessä, testissä avattiin 12 sivua ja niiden annettiin olla auki viisi minuuttia. Tällöin tilanne kääntyy ympäri ja 2-version muistinkäyttö nousee lähemmäs 101 megatavuun, mutta 3-version tipahtaa alle 61 megatavuun. Eroa on tällöin noin 40 megatavua.
Mozilla, Firefox 3 Beta 1 Release Notes
Mozilla, Firefox Beta Downloads
ZDNet, Memory test - Firefox 2.0.0.9 vs Firefox 3.0 b 1
Ville Suvanto
- 1.
-
mahtaakohan olla parempi kun firefox 2.
- 2.
-
Firefoxin muistinkäyttö ei muuten ole verrannollinen avointen sivujen vaan välimuistissa olevan cachetettujen sivujen määrään. Firefox siis tavallaan ”vuotaa” muistia jatkuvasti cachetustyylistään johtuen.
- 3.
-
Hienoa, minulla onkin ollut se alpha-versio gran paradiso ja ongelmia ei ole ollut, tämä täyttyy ladata…
- 4.
-
justii latasin :D
- 5.
-
Jaa että sellasta :Ds DSADSAD asdasdas späm
- 6.
-
Saisivat pistää tähän Clear Type'n samalla tavalla kuin se on IE7'ssa, koska muuten näyttää aika karulta kun käyttää XP'tä eikä halua pistää koko käyttiksen blurratuksi Clear Typen avulla vaan pelkästään selaimensa.
Vai saako sen pluginina jo jostain Foxille?
- 7.
-
mihin on kadonnut se 2 megaa vievä niin kevyeks kehuttu firefox???
- 8.
-
Jännä juttu, tämä Firefox 3 avaa sivut paljon nopeammin kuin aiemmat versiot! Luulin, että se on vain yhteyden nopeudesta enää kiinni, mutta ei näköjään ollutkaan. Bugeja tässä tosin vielä on, mm. erään sivuston yksinkertainen navigaatiopalkki peeloili.
- 9.
-
”Bugeja tässä tosin vielä on, mm. erään sivuston yksinkertainen navigaatiopalkki peeloili.”
Se on väärin tehty jos bugitti. En oo ainakaa ite huomannu mitää renderöintivirheitä ja kerta Acid2:kin menee läpi, niin ei pitäis ollakaan.
- 10.
-
9: Se sivusto on omani, eikä varmasti ole väärin tehty. Olen varsin tietoinen w3c:n standardeista, eikä navigaatio ole koskaan aiemmin sekoillut, Firefoxilla, Operalla, Netscapella tai IE:llä. Niin kerta. ;)
- 11.
-
Testasin ja Firefox ”jäätyi” muutaman kerran parin päivän sisällä. Vaihdoin takas kakkoseen…
- 12.
-
Muistakaa toki että tämä on nimenomaan betatestiversio, ei normaaliin käyttöön tarkoitettu julkaisuversio.
- 13.
-
Ite ajanut alpha versiota jo puolen vuotta, täytyypä koittaa tuokin.
Alphassa ei oo ollu ongelmia, tai no on se pari kertaa testijakson aikana kaatunut mutta ei mitään dramaattista, paremmin toimii kun kakkonen mulla (joka loppujenlopuksi kieltäytyi käynnistymästä, aka vie 100% prossutehoa aina kun käynnistää ja jumittaa) - 14.
-
”uusi latauksien hallintasysteemi, keskeytyneiden latausten jatkomahdollisuus” <– nämä tulevat tarpeeseen itsellä mikäli ne on tehty todellakin toimiviksi =) .
- 15.
-
”Tällöin tilanne kääntyy ympäri ja 2-version muistinkäyttö nousee lähemmäs 101 megatavuun, mutta 3-version tipahtaa alle 61 megatavuun. Eroa on tällöin noin 40 megatavua.”
Aika hyvin laskettu, 40 megatavua. En ois ite kyllä osannut.
- 16.
-
Neutralino: Onneksi olkoon, voitit juuri vuoden turhin ja katkerin kommentti -palkinnon!
- 17.
-
Piti sitten kokeilla omassa koneessa ja ei tämä ainakaan nopeampi ole. Heikonlaisesti teemojakin saatavilla.
- 18.
-
itellä on ollut kolmonen pari päivää ja hyvin on pelittänyt. Olen ihan tyytyväinen.
- 19.
-
On tää kyllä vähän kieltämättä hanurista, mutta moni varmaan tykkää.
- 20.
-
Miltä tuntuu vakaudeltaan? Kaatuileeko jatkuvasti, varsinkin pdf, flash sivustoihin usein kuten ff2 tekee? Käytettävyydeltä FF on kyllä hyvä.
- 21.
-
Kivikaudelta verrattuna Operaan :smoke:
- 22.
-
miten se noin paljon vie? maxthon2 syö paljon vähempi muistia ja on paremman näkönen vakio skinillä
- 23.
-
lrieska: Maxthon ei ole selain vaan lahjapaperia paskakasan (Internet Explorer) ympärillä.
- 24.
-
Ihan hyvin toimii, en ees huomaa mitään eroa kakkos versioon nähden
- 25.
-
Millos tuo lopullinen versio on tarkoitus tulla ulos? :O
- 26.
-
Millainen on 3-version tapa käyttää rss-syötteitä? Eli onko kuten 2-versiossa ja rss-syötteet ovat live-kirjanmerkkejä vai kuten operassa eli putkahtaa ilmoitus kun uutta kamaa syötteessä? Entäs kuinka latauksien hallinta on muuttunut? Joko olisi mahdollista saada sama kuten operassa, eli kun klikataan oikealla napilla aukeaa samanlainen valikko kuten resurssien hallinnassa. Tuosta kaipaisin lähinnä tuota ”avaa sovelluksessa” toimintoa, koska en tahdo aina avata kaikkia tiedostoja oletus sovelluksessa.
- 27.
-
Pitihän se sitten itsekkin kokeilla. Alla on muutama kuva ominaisuuksista joita en ole aiemmin huomannut. Ovat voineet olla jo 2-versiossa mutten ole vain kiinnittänyt huomiota. Latausten hallintaan ei ole tullut vieläkään haikailemaani ”avaa sovelluksessa” toimintoa ja rss-syötteet käyttäytyy live-kirjanmerkkeinä.
http://karvakuono.net/filut/asetukset.JPG
http://karvakuono.net/filut/kirjanmerkkipalkki.JPG
http://karvakuono.net/filut/latauksen_hallinta.JPG
http://karvakuono.net/filut/salasana.JPG
http://karvakuono.net/filut/sijainnit.JPG - 28.
-
Eräs ärsyttävä ominaisuus on se, että jos palauttaa edellisen session, jossa on ollut monta aukinaista sivua, joilla on joku täytettävä formi (login), niin Fx työntää naamalle tasan yhtä monta master passwordin kyselyikkunaa kuin on sivujakin. Ja jos isket salasanan yhteen, niin kaikki loput jäävät kuitenkin auki.
- 29.
-
Jännä joko yleinen tai vain mun privabugi, hiiren (miksi nyt sanotaankin) oikean napin kautta tulee välillä vain tyhjää ja nuolet että voi kelata listaa ylös alas. Eli veikkaan ongelman johtuvan, noiden lisäkkeiden asentamien valikkojen takia. Se eivain osaa tehdä aukeavasta valikosta tarpeeksi isoa.
Sama ongelma esim. Työkalut valikossa, kun lisäosat lisänneet sinne omia kohtiaan, sinne ilmestyy selausnuolet ja joskus ei, eli käytännössä sielläkin voi selata valikon tyhjäksi.Veikkaan noiden poistuvan suhteellisen nopsaan bugeista, kunhan tulee lisää testaajia ja ilmotuksia viasta.
Muuten ei kyllä mitään valitteluja, Grandistä lähtien, mitä nyt osa lisäosista odottelussa vielä.
- 30.
-
Hirveä haloo aina näistä muistinkäytöistä… Jos isommalla muistinkäytöllä saadaan vähennettyä kovalevyn käyttöä niin silloin se on sen arvoista. Onko sillä muutaman kymmenen megan erolla tosiaan jotain väliä järjestelmissä missä on gigatavuja muistia…
- 31.
-
Itse siirryn kolmoseen kun sitää on tullut julkaisuversio. Onhan nua uudet ominaisuudet kivat mutta mieluummin ootan ettänoi suurimmat bugit keretään korjata.




