IDF 2009: Intel demosi 22 nm:n piiriä
22.9.2009
Intel on käyttänyt jo jonkin aikaa Tick-Tock-kehitysmallia, jossa Tick-vaihe tarkoittaa siirtymistä uuteen valmistusprosessiin ja Tock siirtymistä uuteen arkkitehtuuriin. Viimeisin Tick-vaihe on ollut 45 nanometrin valmistusprosessi, josta vuoden lopulla siirrytään 32 nanometrin prosessiin, ja Tock-vaihe Nehalem-arkkitehtuuri. Intel on perinteisessä IDF-tapahtumassa (Intel Developer Forum) ottanut kuitenkin jo askeleen eteenpäin ja esitellyt avajaispäivänä 22 nanometrin prosessilla valmistettuja toimivia piirejä.
Avajaispuheenvuorossa yrityksen toimitusjohtaja Paul Otellini oli 22 nanometrin piirien myötä hehkuttanut Mooren lain jatkumista:
”Intelillä Mooren laki on elossa ja kukoistaa. Aloitimme maailman ensimmäisen 32 nanometrin prosessorin valmistukset, ja kyseessä on samalla maailman ensimmäinen integroidulla grafiikkaohjaimella varustettu suorituskykyinen prosessori. Samaan aikaan siirrymme eteenpäin 22 nanometrin valmistusprosessimme kanssa ja olemme valmistaneet toimivia piirejä, jotka viitoittavat tietä entistä suorituskykyisimmille ja pätevämmille prosessoreille.”, kommentoi Otellini.
On kuitenkin syytä pitää mielessä, että vaikka esillä oli ollut toimivia piirejä, kyseessä eivät olleet missään nimessä tulevat prosessorit, vaan hyvin yksinkertaiset SRAM-piirit. Jokaisessa esitellyssä 364 megabitin SRAM-piirissä on 2,9 miljardia transistoria kynnen kokoisella alueella ja yhden SRAM-solun pinta-ala on ainoastaan 0,092 neliömikrometriä. SRAM-piirit ovat olleet tyypillisesti ensimmäisiä kohteita, joissa on testattu uusia valmistusprosesseja, ennen kuin niitä on sovellettu esimerkiksi prosessoreiden valmistuksessa.
Ville Suvanto
- 1.
-
AMD on tuskissaan.
- 2.
-
@1
Juuri itsekkin mietin että toivottavasti AMD pysyy perässä.
- 3.
-
ei ainakaan näytönohjainmarkkinoilla ;>
- 4.
-
Eikä prosessori intel jampat voi sit miettii et miten tässä onkin näin käynyt. Ennen ko viivaleveyttä intel oli viellä tekniikka johtaja mutta ei todellakaan 22nm prosessissa jonka IBM/AMD esitteli jo vuosi sitten =).
- 5.
-
@4
Varmaan itsekkin jo huomasit eron noissa prosesseissa. IBM/AMD valottivat noille kiekoilleen vain SRAM-soluja. Ei sillä etteikö se olisi ollut Intelille kova pala olla välillä toisena.Ja vielä Hummailijan linkistä suomenkielinen versio:
http://plaza.fi/muropaketti/ibmlta-ensimmainen-22-nmn-piiriOn varsin haastavampi juttu tehdä testipiiri, missä on SRAM:in lisäksi yleisempiä prosessoreissa käytettäviä logiikka-soluja. Aika tasoissa taidetaan mennä nyt IBM:n ja heidän partreneiden kanssa, vähän piristää kilpailua kun firmat kirittävät toisiaan :)
- 6.
-
@ 4
Joo-o, mutta kun katsotaan että milloin AMD alkaa valmistaa prosessoreja 22nm viivanleveydellä ja verrataan sitä Inteliin, niin väitänpä että Intel on kuitenkin AMD:tä edellä. - 7.
-
@5
Eihän nuo Intelinkään piirit olleet muita kuin SRAM-piirejä. - 8.
-
Sais loppua jo tuo raudan kehitys ja alkaa softan kehitys yhdelle alustalle.
Kukaan koodari enää jaksa kun kokoajan tulee uutta rautaa. Optimoi siinä sitten koodia. - 9.
-
Niin justiin, lopetetaan äkkiä raudan kehitys että kooderiraukat pysyy perässä :(
- 10.
-
@8
Uusimmatkin intelin prossut ajavat tarvittaessa samaa koodia, kuin 386:tkin. Mikä nyt on ongelma?
- 11.
-
@5 no olishan tuo ollut inteliltä jo aika hvetin noloo jos olisivat vuoden myöhässä julkaisseet vain SRAM cellin eli pakkohan niiden oli vastata ”toimivalla” SRAM piirillä. Enkä kyllä ole sitten varma, että toimivatko ne intelin piirit oikeasti viellä kuvassa ainakin esitellään viellä leikkaamatonta pii kiekkoa eli on tuosta matkaa viellä koteloituun TOIMIVAAN SRAM piiriin ko. tekniikalla.
Lisäksi IBM/AMD liittoumalla on huomattavasti pidempi kokemus uudemmasta valotus tekniikasta (immersion litography http://en.wikipedia.org/wiki/Immersion_lithography). Jonka IBM/AMD otti käyttöön jo 45nm tekniikan yhteydessä (luultavasti myös suuri syy tuohon 45nm tekniikan hitaampaan julkaisuun).
Joten tässä on Hummailijan joululahja toivelista. Rakas Joulupukki anna ensi vuonna intelin uusien prosessorien kusta täysin (siis 32nm tekniikka) ja tästä voisi samalla alkaa iso intelin mahalasku joka saisi kestää ainakin 22nm tekniikkaan asti. Lisäksi jos olen ollut oikein kiltti voisit viellä kusta noi nvidiankin julkaisut tai no anna nvidian sittenkin viellä olla, kuolee se kuitenkin muutamassa vuodessa pois kun/jos intel saa edes jonkin näköistä jälkeä omalla cpugpu uutuudellaan. Ja tämä kaikki vain siksi että voisimme jatkossakin nauttia oikean hintaluokan prosessoreista yli 300 euroa on liikaa laitteesta, jolla ei käytännössä nykyaikaisen näytönohjaimen kanssa ole juuri edes mitään merkitystä kunhan vaan on riittävän iso littu edessä (24”->).
ps: jos joku oikeasti on sitä mieltä että 1000e sijoitus prosessoriin on rahan arvoinen kun sillä saa noin suunnilleen saman tehoisen kokonaisuuden kilpailevalta valmistajalta, voi katsella housuihinsa ja alkaa tilaamaan pidennys matkaa tallinaan samalla rahalla saa oikeasti pari senttii lisää eikä vaan virtuaalista. Tämä siis ei tietenkään koske ihmisiä jotka oikeasti haluavat tehdä ennätyksiä esim kellotus saralla, mutta kuten muussakin urheilussa niin sponsorithan ne vehkeet kuitenkin hankkii.
tulipas pitkä vuodatus.
- 12.
-
@8
Koodia (esim. peleissä C++) ei optimoida millekään tietylle prosessorille, eikä arkkitehtuuri näy kehityksessä juuri mitenkään. Multicore on ainoa juttu, joka oikeasti on syytä sielläkin puolella huomioida, threadeja ja rinnakkaislaskentaa käyttäen. Kääntäjä voi sitten kääntää juuri tietylle arkkitehtuurille (esim x86-64) ja optimoida tietylle CPU:lle (esim. Core i7).
Käytännössä tietylle CPU:lle optimoinnista ei kuitenkaan ole juuri mitään hyötyä ja esim. GCC:n käännösoptiolla -march=i686 (optimointi Pentium II:lle) tulee ihan yhtä nopeita ohjelmia kuin jollekin nykyaikaiselle prosessorille kohdistetulla optimoinnilla.
- 13.
-
Niin ja jos mietityttää miksi ohjelmat ovat hitaita niin syy löytyy pääasiassa lisääntyneestä abstraktiosta. Ohjelmia kirjoitetaan uskomattoman hitailla skriptikielillä (esim. Pythonin ero C++:aan on monikymmenkertainen), niissä käytetään hyvin tehottomia tiedostoformaatteja (esim. XML:n käsittely on koneelle aivan mielettömän raskasta) ja yleisesti ottaen tiedostot ovat liian pieniä (seekkaaminen on hidasta).
Osasyynsä on toki myös tehottomien algoritmien käytöllä. Tähän syyllistyvät erityisesti C-koodaajat, koska kielessä itsessään ei ole tehokkaita tietorakenteita tai algoritmeja. Toisaalta skriptikielet kannustavat tehottomuuteen tarjoamalla tiedon käsittelyyn tarpeetonta kopiointia tekeviä ratkaisuja (esim. merkkijonon split-funktio, joka palauttaa taulukollisen merkkijonoja).
- 14.
-
@11: hyvin rikas tai tyhmä ostaa, mutta vielä tyhmempi valittaa että ko. tuotteita myydään. Kyllä Intelillä löytyy normaalihintaisia tuotteita ja suorituskykykin on tällä hetkellä samalla hinnalla parempaa kuin kilpailijalla. Onneksi nykyään ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi tietokonelaitteita ostettaessa, kunhan ei vain osta sitä kaikista parasta. Suorituskyvyltään parhaat laitteet eivät yleensä muilta ominaisuuksiltaan ole häävejä, mutta sallittakoot rahamiehille leikkikalut.
IBM on aina ollut vahva tekijä valmistusprosesseissa, mutta eipä se AMD:lle ole näkynyt kovin nopeasti. Toivotaan, että kaikki saavat 22 nm:nsä käyttöön nopeasti.
- 15.
-
Millon 11nm?
- 16.
-
Viivanleveyden pienentyessä saanto kasvaa joten hintojen pitäisi laskea kuten AMD on tehnyt muttei intel. Mistähän syystä ? Rikollisesta syystä, tietenkin.
- 17.
-
13: veikkaanpa että Pythonia ja muita skriptikieliä ei käytetä oikeasti nopeuskriittisissä kohdissa, vaan ne tehdään edelleen C:llä. Tämähän on vain jatkoa takavuosien tilanteelle, jolloin nopeuskriittisiä kohtia koodattiin assemblerilla:-) Perusteet Pythonin ja muiden skriptikielien käytölle (vähemmän nopeuskriittisissä kohdissa) ovat hyvät: koodi on nopeammin valmista ja se on luettavampaa ja siten helpommin ylläpidettävää kuin C/C++-koodi.
- 18.
-
65nm -> 32nm antaa 4x enemmän transistoreja samaan pinta-alaan, niin vittu, mihin Intel menee käyttämään ne? PASKOIHIN !!!!!! integroituihin graffachippeihinsä.. jättäisivät vaan suosiolla grafiikat AMD:lle ja NVIDIA:lle kunnes saavat jotain järkevää aikaan.
Parasta on että noitten paskat myy kun bundlaavat aina mukaan chipsetteihinsä.. perkele että pistää vihaksi. Tollanen 4x hyppy tehoissa muutamassa vuodessa niin pitää tollaseen jonninjoutavaan paskaan käyttää osa pinta-alasta. Perkele!!!!
- 19.
-
@18
Ne ”paskat” integroidut grafiikkapiirit riittävät juuri oikein hyvin sille suurimmalle ja tärkeimmälle ryhmälle, eli toimistoihin, kouluihin ym ym. Ihme itqu potqu parqu. Esim aero pyörähtää vallan mallikkaasti, eikä virtaa kulu silti juurikaan.
Ja mitenniin bundlaavat aina mukaan? Ei kaikissa Intelin piirisarjoissa ole integroituja grafiikkaominaisuuksia. Lisäksi piirisarjat on tehty perinteisesti ”edellisellä” viivaleveydellä. Ei edes Intelillä ole loputtomasti valmistuskapasiteettiä ja jotain niillä tehtailla on tehtävä, jotta saadaan menot kuoletettua.
- 20.
-
19. Paskoja ne on silti, tekisivät vaan 2D kiihdyttimiä – veisi vähemmän pinta-alaa, eli virtaa, ja tekisi just sen homman mihin ne riittää. 3D:ssä ne on pelkkä vitsi, jokainen joka asiasta mitään tietää on helposti samaa mieltä. Eli paskaa pukkaavat ulos.
- 21.
-
@20
Suurin osa tietokoneen käyttäjistä käyttää hienon grafiikkapiirinsä ominaisuuksia Aeron pyörittämiseen. Keskiverto tietokoneenkäyttäjä ei pelaa tai tee yhtään mitään muutakaan raskasta 3D-vääntöä vaativaa. Jos maailmassa on 10 miljoonaa pelaajaa, jotka ovat potentiaalisia ostajia tehokkaalle 3D-raudalle niin vastaavasti löytyy kymmenkertaisesti potentiaalisia ostajia edulliselle, integroidulle ja toimivalle 3D-raudalle.
Tällä hetkellä markkinoilla ”pakkomyydään” tarpeettoman tehokkaita grafiikkakortteja esimerkiksi toimistokäyttäjille. Tämä ei tietenkään ole kenenkään etu, sillä niitä kortteja on paljon kalliimpi tuottaa kuin sulauttaa koko arkkitehtuuri yhteen prossun kanssa. Koneen hinta ostajalle on vakio, mutta kustannukset helposti 30$ alas.
- 22.
-
21. Ihan samalla tavalla kun tämän hetken jälkeen Intel ”pakkomyy” paskoja integroituja ”grafiikka”-ominaisuuksiaan. Ei siinä mitään jos tehdään sulautettu SoC minkä voi pistää johonkin halpaan kojeeseen, mutta uutisessa nimenomaan luki, quote:
”…entistä suorituskykyisimmille ja pätevämmille prosessoreille.”,
En kyllä näe miten noi PASKAT liittyvät MITENKÄÄN suorituskykyyn; ne vie piitä prosessorilta eivätkä tuo peliin mitään muuta kun todella surkean grafiikkapiirin. SURKEAN. Intel ei todellakaan osaa hommaansa, tekisivät vaikka toimivat ajurit joskus. Mutta kun rauta SEKÄ ajurit ovat sukkia niin heikko keksiä mitään positiivista sanottavaa.
No okei, ne tekee halpaa paskaa, ja se varmasti kelpaa sadoille miljoonille mikä on ihan hyvä asia että saavat paskansa mahdollisimman halvalla. Sitä en ole tässä kiistämässä. Se nyt on fakta. Intel on grafiikassa MARKKINAJOHTAJA, se nyt tietää jokainen joka on asioista yhtään perillä.
Triljoona kärpästä ei voi olla väärässä: paska on hyvää. Olen eri mieltä. Sniff kuulun vähemmistöön, so what? Se ei ole mitä kommentoin. Kai sä nyt käsität että intelin graffat on täyttä paskaa vaikka ne ”kelpaavatkin” miljoonille? =)
Heti kun näitä ihmisiä graffa kiinnostaa, vaikka WoW:in pelaaminen, he huomaavat että heitä on kustu linssiin ja ostavat erillisnäyttiksen, vaikka jonkun 40 euron nvidian.
Paskempi tilanne jos kyseessä läppäri, vanha MacMini tai Macbook (uusissa ei ole enää GMA vaan 9400/9600 M-sarjalainen NV:ltä), tai joku muu laite jota ei voi päivittää. Stuck with shit. Siinähän ostat uuden ja itket kun pelit ”ei pyöri”, ja tämä ei pelkästään tarkoita huonoa suorituskykyä vaan suorastaan että softat ei yksinkertaisesti aina toimi lainkaan. Hahhah.
Ja tollanen sitten mennään integroimaan työpöytä (?) CPU:n kanssa samalle sirulle. Ei jumalauta tuu kesää ennenkun INTEL osaa tehdä edes välttävän graffachipin. Niillä on 24/7 rekryt ollu päällä jo vuoden päivät, niillä on oikeesti hätä saada kunnon tuotteita kehitettyä. Mutta toistaseksi menee hyvin kun paska myy. Tai myy ja myy.. ne dumppaa niitä ”tappiolla” chipsettiensä mukana. ;-o Kyllä se halpisvalmistajalle kelpaa jos saa, vaikka paskan, graffan ”ilmaiseksi” kun ostaa piirisarjan. (insert eye roll here)
Nyt kuluttaja saa ”ilmaiseksi” ”graffat” CPU:n mukana.. hyvä diili! Kato, LUITKO se ekan postauksen?
”jättäisivät vaan suosiolla grafiikat AMD:lle ja NVIDIA:lle kunnes saavat jotain järkevää aikaan.”
KUNNES SAAVAT JOTAIN JÄRKEVÄÄ AIKAAN? Too hard? Eihän ne niitä mihinkään jätä niin kauan kun paska kelpaa.. kai mä nyt sen tajuan, ei sitä tarvitse hieroa naamaan portaus toisensa perään.. KAI MÄ NYT SEN TAJUSIN KUN SIITÄ KERRAN KITISINKIN!?!??!? Helvetti sentään jos ei paska möisi niin eika sitä postaukstakaan olisi tullut kirjoitettua! Nyt se vaan oli viimenen pisara että alkavat tunkea niitä CPU:n kanssa kimppaan, kiitti Intel, just sitä tässä kaivattiin.. NOT
^^ hah mitä paskaa
- 23.
-
21. p.s. mulla on 9400M Linux koneessa missä on E8400 Inteliltä, sillä käyttiksellä tai hardiksella ei todellakaan pelailla mitään Crysiksiä.. emolevynä ASUS P5E-VM HDMI, missä Intel G35 ”grafiikkakiihdytin”
No, ihan sama, käytettynä sain 9400M näyttiksen passiivijäähyllä parilla eurolla ja lensi kiinni koneeseen. 10x toimivampi ja 20x nopeampi. Ei kyllä paria euroa ois voinu sen koneen upgradeen paremmin pistää.
Sääliksi käy toi intelin räpeltäminen. Paha sanoa onko ne käsiä, vai eivätkö edes viitsi yrittää kun ei tarvitse? En tiedä kumpi noista on nolompi vaihtoehto.
- 24.
-
Kannattaa muistaa, jotta niihin integroituihin systeemeihin ei tosiaankaan liity mitään ostopakkoa. Ne ostavat, jotka arvelevat niiden riittävän omaan käyttöön, ei se ole lopultakaan keneltäkään pois, päinvastoin.
Ainankin itse olen todennut ne eräiden firmojen käytössä parhaiksi mahdolliseksi ratkaisuiksi yksinkertaisuuden, hinnan ja paremman, kuin välttävän toimimisen takia (Itse sentään vaadin koneelta tiettyä rivakkuutta ja sen suhteen noissa ei ole ollut mitään ongelmia norminäytöillä, officeohjelmia jne käytettäessä).
Se on voi voi, jos olet meinannut pelailla integroidulla ratkaisulla. Se kun on selvä, jotta se ei kunnolla onnistu (eikä ole mielestäni edes tarvis). Jos pitää saada grafiikkatehoa, niin sitävarten on s1366 olemassa (ja X58) . Saa vaikka useamman tehonäyttiksen kiinni, jos haluaa, eikä tule pahasti ahdistavia kohtia.
Kannattaa hahmottaa, jotta ne integroidut on tarkoitettu:
1. Työpöytäkäyttöön
2. Erittäin kevyeeseen 3D käyttöön.
Eikä missään nimessä alustaksi millekään uudelle pelille tms.Integraatio lisääntyy kokoajan ja on oikenhyvä, jos näyttiskin saataisiin integroitua prossuun. Sinne mahtuu viivaleveyden pienentyessä vallan välttävästi monet asiat tekevä ratkaisu. Tätähän ei sitten ole taaskaan pakko ostaa, joten tästä on turha porata.
Myös AMD:n kannattaisi tehdä vastaavia ratkaisuja, muutoin voi kilpailu kärsiä, kun sillä ei ole tarjota kunnollista tuotetta sille suurimmalle markkinasegmentille.
- 25.
-
@14 millä perusteella intelillä on suorituskyky suhteessa hintaan paremmalla tasolla. Jätä sitten nuo c2 vanhukset pois laskuista koska hinta määräytyy myös sen mukaan miten nopeasti pitää ne uudet romut heittää taas uudestaan vaihtoon. i5/i7 kokoonpanoista ei millään saa hinnoiltaan/teho suhteeltaan halvempaa kun AMD vastaavilla. Viellä kun voimme usesta testeistä huomata että prosessorilla on hyvin vähän merkitystä esim. peli tehoissa suuremmilla resoluutiolla. Parhaan päivitys varan, teho hinta suhteen saat AMD prosessorilla ja siihen kylkeen pulttaamalla kohtuullisen näyttiksen kummalta tahansa valmistajalta.
- 26.
-
Griffin, no ei todellakaan liity mitään ostopakkoa, mistä sä sait päähäsi että jonkun mielestä on?
Nimenomaan. Normikäytössä niitä 3D ominaisuuksia ei käytetä.
Kuka on sanonut, että meinaan pelailla integroidulla ratkaisulla? Just kirjoitin että se on Linux kone millä ei paljoa pelailla. Se on ihan työkone. Intelin G35 ei jaksanut pyörittää GNOME:a kunnolla, mikä on aika koomista, koska se pyörii _paremmin_ ilman intelin ”kiihdytystä”. Mistä sä vetelet näitä johtopäätöksiäsi mitä mä meinaan integroidulla gfx chipillä tehdä? Justhan kirjotin että en tee sillä yhtään mitään koska sillä ei TEE yhtään mitään.
1. Työpöytäkäyttöön:- Linuxissa täysin turha.
- Windowssissa täysin riittävä, koska niissä on GDI kiihdytys, kuten kaikissa korteissa varmaan vuodesta 1995 lähtien
2. Tuskin.
Joo. Integraatio lisääntyy. SoC ratkaisut ovat käytännössä miten puhelimissa asiat tehdään ja sama on tulossa läppärien kautta työpöydällekin. Tämä ei ole ongelma vaan ihan jees, vetelet taas hatusta johtopäätöksiä siitä mitä ja miten ajattelen. Se on täysin eri asia pitää Intelin ”3D” piirejä vitsinä, kun vastustaa SoC ratkaisuja. Daah?
En poraakkaan siitä että niitä olisi pakko ostaa, vaan siitä miten surkeita ne ovat.
Paskalla tarkoitan sirua, jolle ei ole, eikä tule, toimivia ajureita koska rauta on bugista. Intel on viimeaikoina rekrynnyt AMD:ltä Orlandosta ja Marlborosta insinöörejä 3D puolelta. Heillä on oikeasti hätä noiden vehkeittensä kanssa.
Heillä on mm. Larrabee roadmapissa, mutta on pieni ongelma: suorituskyky ei ole vastannut odotuksia. He heittävät nyt enemmän lihaksia ongelmaan.. enemmän insinöörejä ja toivovat että ongelma ratkeaisi heittämällä lisää rahaa. Tämä on _eri_ issue kun GMA ja Gxx piirien huonous (en tarkoita siis suorituskykyä, vaan yleistä kompetenssia, tosin suorituskykykin on surkea). Mutta näyttäis siltä että ovat suossa grafiikan kanssa tällä hetkellä. 12-24kk kuluttua tilanne voi olla toinen, noi AMD hiret luultavasti ihan jämäkkää porukkaa ja TOIVOTTAVASTI äänekkäitä, että nostavat ongelmat kunnolla esille.
Intelin kannalta toivon ettei heillä ole klikkiintymistä. Suurissa yrityksisä on aina organisaatioita joiden vastuulla on joku osa-alue. Jos joku ”astuu” varpaille siitä nousee SUURI älämölö.. eli älä keikuta venettä. Jos haluaa muutoksia aikaan, pitää olla oikea tyyppi oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Joku noista kolmesta väärin: good luck have fun. Virallisesti firmat aina toitottaa miten innovaatiota pitää olla ja blah blah.. mutta joskus innovaattorit ammutaan alas kateuden, ylpeyden, välinpitämättömyyden, tietämättömyyden jne. jne. takia.. kysymys on siis siitä mitä ne noilla palkkaamillaan ihmisillä tekee. Jos ne vaan pistää ne tekemään jotai rutiinihommia, menee mereen. Rutiinihommiin riittää kavereita, jonkun pitäis tajuta arkkitehtuuri että vois suunnitella hyvän. Mutta ihan miten vaan, se on niitten ongelma.
Mä olen ymmärtänyt sun pointin, ymmärsin sen jo ennen kun postasit, että kaikki eivät tarvitse hifi-3D:tä, tai edes 3D:tä juuri laisinkaan. Se nyt ei ole mikään uutinen tai toitottamisen arvoinen asia.
Aina Intelin GMA/Gxx:lle joutuu rakentelemaan purkka viritykset että asiat edes näyttäisivät toimivan jotenkin. Eli se ”3D” rauta mitä siellä sirulla tulee olemaan, jos yhtään samaa rataa jatkavat kun tähän asti, ei tule näkemään paljonkaan käyttöä. Se on täysin turhaa siellä sirulla. Koska se ei vaan yksinkertaisesti toimi kunnolla.
Sun mielestä se tuo lisäarvoa tuotteelle, että siellä on jotain piitä mitä kukaan ei käytä koska sen ongelmien ympäri pitää kiertää?
Jos meinaat kysyä, ”mitä ongelmia niissä muka on”, niin et vissiin ole sovelluskehittäjänä ikinä kohdannut QA testauksessa Intelin ”grafiikka” tuotteita. Mitä en voi pitää seikkana sua vastaan. Parempi vaan sulle. =)




