Intel-johtaja hyppäsi AMD:n palvelinosaston ruoriin
23.8.2010
AMD on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se kertoo onnistuneensa haalimaan 16 vuotta Intelin palveluksessa olleen Donald Newellin palkkalistalleen. Newell on työskennellyt Intelillä Intel Labsissa SoC- ja datakeskusverkko-osastojen johdossa, ja jatkaa työuraansa AMD:n palvelinosaston teknologiajohtajana.
Intelin osuus palvelinmarkkinoista oli kuluvan vuoden toisella neljänneksellä murskaavasti 93,5 prosenttia, joten AMD kaipaa kipeästi piristystä markkinaosuuden kasvattamiseksi. ”Don Newell tuo vahvan yhdistelmän johtajuutta, insinööritaitoa ja suunnittelutaitoa sekä strategista suunnannäyttöä. Olemme onnekkaita saadessamme Donin mukaan, sillä valmistelemme vuonna 2011 julkaistavien Bulldozer-koodinimellisten AMD Opteron -prosessoreiden toimituksia.”, kommentoi AMD:n Rick Bergman.
Ville Suvanto
- 1.
-
Oho, tuntuu että kilpailevista firmoista hyppii tuon tuostakin kaiken näköistä intiaanipäällikköä AMD:n hoiviin. Viimeksi taisi olla se Nvidian physX tyyppi ja nytten inteliltä sitten taas palvelinpuolelle uusi kuu-ukko.
Mielenkiintoista.
- 2.
-
Paljokohan palkka paranee:D
- 3.
-
Haluttuja tyyppejä nämä varmasti ovat kun korvaavia henkilöitä ei ihan tuosta vain löydykään. Ja eiköhän palkkakin ole ihan asianmukainen.
- 4.
-
Yleensä tuollasissa tapauksissa ei palkka ratkaise oikeestaan mitään vaan mitä hän muuta saa optiona palkan lisäksi, jos hän pystyy nostamaan markkinaosuutta. Oliskohan osakkeita lisänä :)
- 5.
-
tais kaveri haluta haasteita elämäänsä
- 6.
-
@5:
Niin tai helpottaa elämäänsä. Tiedä häntä.
- 7.
-
@5
Tai sitten tietää jotai mitä random talit eivät ja jätti uppoavan laivan.
- 8.
-
Arvasin, että täältä löytyy uppoava laiva -kommentti.
- 9.
-
Intel ei todellakaan ole uppoava laiva. Hyvin dominoi markkinoita vaikka kilpailijoille kovia kipurahoja maksetaankin. Taitaa vaan olla tämä AMD:hen hyppääminen jokin muoti-ilmiö. Hyvä että saavat osaavaa porukkaa.
- 10.
-
edit @1
Hyvin sanottu :D
- 11.
-
AMD yrittää isolla rahalla haalia kovan tason osaajia pelastamaan uppoavaa laivaa.
- 12.
-
Hyvä hyvä. kaikki vaan pois inteliltä. Ei sellaisessa huijarifirmassa ketään viihdy.
- 13.
-
Ei pakana ei tuota ei ei, voi perse. Kohta Donald näyttää miten inttelillä hoidettiin strategiat, uutta kantaa jokaiseen hiemankin eri malli nimellä olevaan suorittimeen. Ja lahjotaan ohjelmistokehittäjät käyttämään vain tiettyjä käskyjä, tosin amd puolella on vain ollut tuo 3d now käskytys jota kukaan ei yllätysten yllätys käyttänyt. Kun intel painosti käyttämään ssl käskyjä ja Genuine Intel tarkistusta.. Tosin jos donalt nyt saisi amd suorittimellekkin tuon Genuine Intel jokeri tarkistuksen, niin alkaisi nopeutta olemaan ihan yllättävästi amd suorittimissakin.
- 14.
-
@11 Hyvä että edes yrittää. Nvidia vaan antaa laivansa upota :)
- 15.
-
prisma menee konkkaan kun mäkki tulee viereen!
t. suberb-ekonomisti
- 16.
-
@13:
Onneksi ei tule käytyä servupuolen prossukauppaa.




