Intel laski Q3/2010:n tulosennustettaan
27.8.2010
Intelin kuluvan vuoden toinen neljännes oli yrityksen historian paras, mutta kolmas vuosineljännes ei näytä aivan yhtä kirkkaalta. Prosessorijätti onkin nyt joutunut julkaisemaan lehdistötiedotteen, jossa se ilmoittaa laskeneensa kuluvan vuosineljänneksen tulosennustetta.
Intel arvioi aiemmin saavuttavansa 11,2-12 miljardin dollarin liikevaihdon, mutta on laskenut sen nyt 10,8-11,2 miljardiin dollariin. Käyttökate-ennusteen Intel laski samalla aiemmasta 65-69 prosentista 65-67 prosenttiin. Jos Intel pääsee haarukoimaansa tulokseen, on se edelleen erittäin kovatasoinen tulos, sillä vuotta aiemmin sen liikevaihto oli 9,4 miljardia dollaria ja käyttökate 58 prosenttia. Intelin lehdistötiedotteen mukaan tulosennustetta jouduttiin laskemaan, koska kuluttajatietokonemarkkinoiden kysyntä on ollut arvioitua heikompaa.
Intel julkaisee kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen 12. lokakuuta, jolloin se päivittää myös näkemyksen vuoden viimeisestä vuosineljänneksestä sekä koko kuluvasta vuodesta.
Ville Suvanto
- 1.
-
Eipä sieltä ole oikein tullut mitään ostamisen arvoista markkinoille. Selkeästi tehokkaamat mallit on aivan järjettömissä hinnoissa ja prosessorikannatkin vaihtuvat yhtenään
- 2.
-
Hintoja on vedätetty kohtuuttoman korkealla ja uusia tuntuvasti tehokkaampia malleja ei vaan näy. Ehkä ei ole pakko kehittää teknologiaa tai laskea hintoja, kun AMD ei saa mitään aikaiseksi, mutta kyllä se väkisinkin myyntiä alkaa vähentää, kun näin vuositolkulla toimitaan.
- 3.
-
Oon kyl aika tyytyväinen tähän Q9550 ostokseen.. tällä pitäs pärjätä vielä useampi vuosi kun ei sellaista tekemistä näköjään löydy missä loppuisi tehot kesken.
- 4.
-
Tuskinpa ainakaan kiinalaisten vikaa tai ansiota..
Intelkin saisi kummasti lisää kysyntää kun rojauttaisi markkinoille koko setin 32nm tuotteita niin perusmurotkin pääsis päivittelemään… Ei vaan taidakaan olla niin helppoo. Nyt vaan lypsetään 45nm tehtaista viimeisetkin roposet, luulis että niillekin vielä löytyis töitä senkin jälkeen kun prossut ja muistit tehdään kapeemmilla spekseillä.
- 5.
-
PC markkinat eivät ole kasvaneetkaan niinpaljon, niinkuin oletettiin. Tämä tulee näkymään hyvin monen valmistajan tuloksessa.
Intelin tuloksessa hyvinkin helposti, sillä se toimittaa hyvin suuren osan ko markkinoiden raudasta.
- 6.
-
AMD joka on pitänyt samaa kantaa iät ja ajat on seissyt täysin paikallaan yhden coren suorituskyvyssä viimeiset 7 vuotta, myös sellaiset asiat kuin virrankäyttö ovat olleet erittäin huonolla mallilla.
Samaan aikaan Intel joka ei rajoita itseään staattiseen kantaan parantaa suorituskykä per mhz jokaisen uuden arkkitektuurin myötä, samalla lisäen virransäästöä ja muita ominaisuuksia. Valitkoon jokainen mieluisensa vaihtoehdon noista kahdesta. Minä valitsen Intelin.
- 7.
-
Kuinka moni murottaja tajuaa mitä käyttökateprosentti tarkoittaa? Tietääköhän edes kirjoittaja?




