Plaza

Muropaketti.com

iPhone murrettu täysin: Rauta- ja softatasolla

25.8.2007

 

Aikaisemmin tällä viikolla Finding JTAG -ryhmä ilmoitti onnistuneensa murtamaan Applen iPhonen lukituksen, jonka ansiosta puhelinta pystyy käyttämään minkä tahansa operaattorin SIM-kortilla ja liittymällä. Kyseessä on rautatason modifikaatio, joka vaatii iPhonen takakuoren irroittamisen sekä erittäin ohuen johdon juottamista piirilevyltä esille raaputetun A17-johtimen kupariin. Lisäksi operaatiossa täytyy juottaa johdin vierestä löytyvän pintaliitoskondensaattorin 1,8 voltin jännitelinjaan ja lopulta yhdistää johtimien väliin kytkin. Ideana on huijata iPhonen BootROM-piiri luulemaan, että osa sen osoitteista olisi tyhjiä. Tämän ansiosta iPhonessa voidaan ajaa allekirjoittamatonta koodia ja siihen voidaan ladata modifioitu firmware-tiedosto. Samaa metodia on käytetty muun muassa Siemensin S-Gold2-piirisarjaan perustuvien puhelimien murtamiseen. Juotostyön jälkeen iPhonessa ajetaan minicom-, bbupdater-, NORDump-, iEraser- ja iUnblocker-ohjelmien avustuksella eri työvaiheita ja lopputuloksena on lukitsematon iPhone. Ohjeet iPhonen murtamiseen löytyy Finding JTAG -ryhmän blogista ja eräs ryhmän jäsenistä on laittanut modatun puhelimensa myyntiin eBay-verkkohuutokauppaan.

Finding JTAG on the iPhone, What do you need..

eBay, World’s Second Unlocked iPhone

 

Engadget-sivusto uutisoi eilen iPhoneSimFree.com-ryhmän onnistuneen samassa murto-operaatiossa, kuin Finding JTAG -ryhmä, mutta ohjelmistotasolla. Ryhmä on ilmeisesti keksinyt menetelmän, miten BootROM-piirin tietyt osoitealueet saadaan tyhjennettyä ohjelmallisesti. Ryhmä oli kutsunut Engadgetin toimittajan vierailulle todistamaan saavutusta ja murtanut hänen puhelimensa parissa minuutissa. Lopputuloksena iPhonen valikoihin ilmestyi Carrier-valinta, josta voidaan valita haluttu operaattori sekä säätää EDGE-asetukset kuntoon. Engadgetin toimittaja esittelee kirjoittamassaan uutisessa iPhoneaan toiminnassa T-Mobilen liittymällä. iPhoneSimFree.com-ryhmä aikoo aloittaa purkuohjelmansa lisenssien myynnin ensi viikolla. Ohjelmisto on ilmeisesti ensisijaisesti tarkoitettu puhelinmyyjille.

iPhoneSimFree.com

Engadget, iPhone unlocked: AT&T loses iPhone exclusivity

 

Applen iPhone saadaan toimimaan molemmilla keinoilla esimerkiksi suomalaisten operaattoreiden SIM-korteilla. Jos / kun Muropaketin testilabraan saadaan hankittua iPhone, puhelimesta ja sen modifioinnista tullaan ehdottomasti tekemään artikkeli.

Sampsa Kurri

1.

Joko AT&T:n osakkeet lähti laskuun? :D

2.

Kaikkea ne keksii :D

3.

Kyllä ne jätkät vaan jaksaa :) No, tekee ihan hyvää, että kaikkien operaattorien asiakkaat pääsevät nauttimaan luurista.

4.

Hyvä juttu ^_^

5.

Haha, halvalla lähteet tuolta ebaystä luuri. :)

6.

Olihan siitä jo pari dollaria tarjottu eBayssa ;)

7.

Asiaa… vois nyt jopa ostaa tuon luurin… softapäivityksellä kun ajattelin että tuon vois cräkätä. Saipahan Apple näpeilleen (en ala maksamaan satasia heille että luurilla pystyy soittelemaan)

8.

Edelliseen viestiin lisäystä:odotan innolla sampsa tuosta modauksesta artikkelia… jos onnistuu helposti softamodaus niin pakko alkaa säästelemään :D

9.

Hei. Miksi joku haluaisi tuommoisen vajaan romun ostaa eihän sillä tee mitään ihmeellistä ja rumakin on sekä kallis. Tyhmä ostos ehkä kaikista hölmöin koskaan.

10.

HugoPugo, Myyvät jenkeissä hyvin, nyt kun puhelin on purettu niin myy varmasti vielä paremmin. Eiväthän nuo iPoditkaan ominaisuuksiltaan / hinnaltaan ole parhaita, mutta silti suosituimpia.

11.

Onhan ne muodikkaita ja haluttuja joka johtuu varmaankin ihmisten hyväuskoisuudesta ja höynäyttämisestä. En vaan ymmärrä että kun iso osa varmastikin ostaa puhelimen sen ”ainutlaatuisuuden” vuoksi ja koska muilla ei ole sellaista, niin mitä jää jäljelle kun se sitten monilta löytyykin? Niin, ei mitään muuta kuin paha mieli vaikkei sitä itselleen myönnetäkään.

12.

Huhhuh kun kattoo ton ebay linkin niin siitä kännystä on tarjottu hulppeat 50K$ =O

13.

Juu… joku tarjoaa 50 donaa, että saa iPhonen toimimaan muilla liittymillä?
~ pff ~

14.

Hugo, oletko nyt ihan tosissasi väitteissäsi ja varmasti tutustunut iPhoneen ajatuksella?

En usko että ainutlaatuisuus (siinä merkityksessä että sitä ei saisi keneltäkään muulta löytyä) ole kovinkaan tärkeä tekijä iPhonen menestyksessä. Suuri osa ihmisistä on ostanut iPhonen sen käyttöliittymän takia. Se on nopea, hauska ja helppo. Sellaista on vaikeaa löytää muista puhelimista, joten tältä kannalta iPhonen voi katsoa olevan lähes ainutlaatuinen tuote. Toisin sanoen käyttöliittymä on ihan jotain muuta kuin esimerkiksi S60-puhelimissa. Lisäksi tuotteesta löytyy hyvin integroitu iPod, ei siis vain musiikkisoitin vaan iPod.

iPhone ei pyri olemaan koko kansan puhelin, mutta mitä ilmeisimmin riittävän suuri kohderyhmä sillekin on USA:sta löytynyt. On aika uskaliasta väittää että iPhonen omistajat eivät pidä tuotteesta vaikka muuta väittävätkin, kuluttajatutkimukset väittävät ihan toista ja Occamin partaveitsi ei tue oletusta valehtelusta tai joukkopsykoosista.

Itse odotan innolla päivää kun pääsen iPhonea omin käsin testaamaan, mutta tuskin sitä kuitenkaan ostan kun pidän ihan eri segmentin puhelimista, pienistä.

15.

Saako tuon puhelimen ostettua jenkeistä sillä 300dollarilla ilman että tarvitsee maksella niitä kuukausimaksuja tai että niitä karhutaan jälkikäteen / sopimusrikkomuksesta?

16.

Sampsa, sulla on aukkoja tietämyksessäsi, sillä ei nuo nyt kovin hyvin ole myyneet. AT&T on aloittanut mm. alennusmyynnin, kun myyntiluvut ovat jääneet selvästi jälkeen odotetuista. Hinta on silti turhan kova ollakseen 2G-musiikkikännykkä ilman kunnon näppäimistöä.

17.

Tarkistapa omat tietosi:
http://www.itviikko.fi/page.php?page_id=46&news_id=200720629

18.

25.8.2007 klo 13.57, Jonathan^^ kirjoitti:

”Lisäksi tuotteesta löytyy hyvin integroitu iPod, ei siis vain musiikkisoitin vaan iPod.”

Tarkoittaako tämä nyt yksinkertaisesti vain sitä, että laitteeseen on ympätty samanlainen käyttöliittymä multimediatiedostojen toistoon kuin iPod-laitteissa?

19.

Turha laite… ja kallis hienomman saa nokialta samaan hintaan

20.

Nokialta saa jos ei haittaa et joutuu viemää huoltoo jatkuvasti ja maksamaan korjaukset ite, ellei lähe oikeuden kautta puollustaa oikeuksiaan.

Nii se kuitenki on et iphonessa ei ollu mitää kummallista. kosketusnäytöt on jo vanha juttu eikä ollu edes 3g tä. En oikein ymmärrä mikä siinä iphonessa on nii hienoo et siitä kannattaa maksaa nii paljo. Ainaki jos luuria käyttää surffaamiseen nii kannattaa kattoa muita luureja. Ihan kätevä mökillä ku saunalahdeltaki irtoo alle 10€/kk rajaton datapaketti.

21.

Kyllä Iphone saattaisi olla aivana hyväkin, kunhan ne tekisivät siitä parannellun version. Esim. sim-lukitus pois eli kännykkä myyntiin kaikelle kansalle, 3g, parempi akku, enemmän muistia, pienempi hinta. Saa nähä jos Google on nyt sitä kännykkää pykäämässä, että piekseekö Iphonen 100-0.

22.

@20

mikä noin huono mallinen puhelin on? Tietää välttää semmosen ostoa.

23.

Ilmeisesti maailman kallein 2g-puhelin.

24.

rottis:
”Tarkoittaako tämä nyt yksinkertaisesti vain sitä, että laitteeseen on ympätty samanlainen käyttöliittymä multimediatiedostojen toistoon kuin iPod-laitteissa?”

Tarkoittaa sitä että siinä toimivat iTunes Music Storesta ostetut biisit (USA:n kolmanneksi suurin musiikkikauppa) ja että musiikin (ja myös muun datan) synkronointi laitteeseen onnistuu näppärästi iTunesin avulla, kuten iPodiin. Verrattuna muiden puhelinvalmistajien softiin iTunes on käytettävyydeltään varsin hyvä.

compvter:
”Nii se kuitenki on et iphonessa ei ollu mitää kummallista. kosketusnäytöt on jo vanha juttu eikä ollu edes 3g tä. En oikein ymmärrä mikä siinä iphonessa on nii hienoo et siitä kannattaa maksaa nii paljo.”

Kosketusnäytöt ovat vanha juttu, sormin käytettävä useamman yhtäaikaisen kosketuksen tunnistava kosketusnäyttö yhdistettynä nopeaan ja näppärään käyttöliittymään on uutta. Hienoa on siis käyttöliittymä ja käytettävyys, ei speksit, kuten tässä Nokia-maassa niin moni kuvittelee.

3G:lla ei Jenkeissä tee yhtään mitään ja oikeasti se hintakaan ei ole mitenkään kauhean suuri verrattuna muihin varsinkin kun ottaa huomioon että laitteessa on iPodin verran flashmuistia. Tuolla on aika hyvä esitys aiheesta:

http://www.roughlydrafted.com/RD/RDM.Tech.Q3.07/28CE05EF-2E0F-4912-A62A-CBAB41E0D305_files/droppedImage_1.png

25.

Jaa unohtu että ei 3g noh pitää sit jotai muuta luuria miettiä.

26.

Ja taas lisäystä edelliseen kun unohtu:ja tuo että en tue itunesia vaan softavapaita soittimia :)

27.

no mitäpä hyötyä siitä 3g:stä on jos ei tarvitse nopeaa nettiyhteyttä laitteeseen?

28.

http://www.thebestpageintheuniverse.net/c.cgi?u=iphone ;)

29.

”rottis:
”Tarkoittaako tämä nyt yksinkertaisesti vain sitä, että laitteeseen on ympätty samanlainen käyttöliittymä multimediatiedostojen toistoon kuin iPod-laitteissa?”

Tarkoittaa sitä että siinä toimivat iTunes Music Storesta ostetut biisit (USA:n kolmanneksi suurin musiikkikauppa) ja että musiikin (ja myös muun datan) synkronointi laitteeseen onnistuu näppärästi iTunesin avulla, kuten iPodiin. Verrattuna muiden puhelinvalmistajien softiin iTunes on käytettävyydeltään varsin hyvä.”

Applen laite toimii totta kai Applen softalla. Ei se ole mitään ipodismia vaan yleinen käytäntö kaikkien valmistajien kesken. Sama kuin sanoisi että Samsungin kännyköissä on integroituna esim. YP-Z5 tai K3, koska merkki on Samsung ja käyttöliittymä samanlainen. Silti niissä on ”vain” mp3-soitin.

30.

Kuka haluaa puhelimen jota voi käyttää sujuvasti ainoastaan kahdella kädellä?

31.

@Verge:

On valtava ero siinä että synkkaus soitto-ohjelmasta X puhelimeen toimii puhelimen valmistajan softalla, kuin että synkkaus tehdään suoraan soitto-ohjelmasta jolla on kymmeniä miljoonia käyttäjiä ja täsmälleen sillä tavalla kuin he, iPodin omistajat, ovat tottuneet sen tekemään. Ja kas, kaikki samat formaatit (myös Protected AAC) toimivat kuten ennenkin.

Vertaa käyttökokemusta iPhonen (voit testata iPodilla) kanssa yhdistelmään Nokian puhelin, Nokian softa ja valitsemasi soitto-ohjelma. Kuinka monta ikkunaa, kuinka monta asetusta, kuinka helppoa musiikin ja muun datan synkronointi oli kokonaisuudessaan?

Kyse siis ei ole siitä etteikö muillakin sitä *voi* tehdä, kyse on sitä *miten* se tehdään.

32.

@Narf:

Oletko koettanut? Raporttien mukaan yksikätinenkin käyttö onnistuu pääosin mainiosti. Riippunee tietenkin käden koosta.

33.

14. eli Jonathan^^
Kirjoitithan tuon Macilläsi?

34.

@22

Ainaki omani 9500 eli ei mikää halpa malli. Sitte vinku, et oma vika vaikka foorumit on täynnä saman vian omaavia. Taitaa jäädä viimeseks nokialaiseks. Eikä tää oo tosiaan ainoo merkki kavereilla myös nokioita, joissa kaikissa vikaa ja tappeluiden jälkee vasta korjaukset saatu tehtyä. Kaikki varotti mua nokian laadusta ja takuusta ennen ku ostin kommarin… sitte v*ttumaisesti muistutti myöhemmi että mitäs sanoimme. Mulkku firma ja ainaki itse äänestän rahoillani. Niin ilmeisesti jenkeissäki tehään, ku nokiat jää siellä hyllylle. Tietenki jos kertakäyttö puhelimen haluu ostaa nii nokia on hyvä vaihtoehto. Paras oli kyl ku nokialta sanottiin ettei puhelinta saa kytkeä lataukseen ku käyttää gprs:ää koska se hajoitti puhelimen (5100). Eli laatu kamaa.

Ja vaikka sitä 3g tä ei jenkkilässä ole nii paljo se mua kiinnostaa mitä jenkeissä on. Ainakin oman tietoni mukaan asun suomessa, jossa 3g löytyy. Valitettavasti ei ihan kesä mökki rannalta mut jos ajaa 200 metria kaupunkii päin nii 3g löytyy. Kaupungissa tietenki toimii. Todennäkösesti kuitenkin päivittelevät noita pikkuhiljaa.

35.

Kyllähän tuo luuri on lähinnä näille trendipelleille. Muutes Apple fanit, miten selitätte, että tuo pystyttiin noin helposti murtamaan sekä rauta&softapuolella? Ei taida nämä applen tuotoksetkaan olla yhtään sen parempia kuin MS:n.

36.

ipod näytti kaapin paikan aika monelle valmistajalle; mm. korealaiset (muiden joukossa) ovat etsimässä nopeita o-svg rajapintaa tukevia siruja/ipcore-ja, koska tuo käyttöliittymä iphonessa on oikeasti aika helvetin hyvä.

Olemme toki tottuneet siihen että valikoissa selaaminen on hidasta/lagista, se että avaa kontaktilistan kestää sen pienen hetken, että kuvien selaaminen kännykässä tarkoittaa sitä että aina muutama sekunti odotellaan katsellen valkoista/harmaata/(=tyhjää) kuvaa ja niin edelleen. Kiitos mahtavan Symbianin, joka on ”de-fakto standardi”, ja heidän saatanan paskan presentation managerinsa joka siihen on rakennettu (=viritetty purkalla).

Oikeasti. Olen tuollaista iphone laitetta testannut ja fiilis oli välittömästi positiivinen; tämä laite toimii kuin ajatus. Se vain toimii. Mahtava käyttöliittymä. Näin se olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Lopultakin. Mahtavaa!

Multitouch on myös helvetin kätevä idea, vaikka ei mitenkään uusinta uutta enää ole (wanha!), mutta hyvin tuotteistettu - se vain toimii! Kosketusnäyttö - ei uutta luureissa. Multitouch on aivan eri asia; yksi piste ruudulla johon reagoidaan tarkoittaa että saadaan (x,y) koordinaatti ja on/off toggle. Kaksi (tai enempi) pisteitä tarkoittaa että voidaan määrittää vektori (x0,y0) - (x1,y1) .. mitä suurta iloa tästä on?

No, jos vektorin pituuttaa muutetaan voidaan se käsittää vaikkapa skaalaamisena. Jos vektorin suuntaa muutetaan, voidaan se käsittää pyörittämisenä. Nämä asiat voidaan tehdä samanaikaisesti, eli pyörittää ja zoomata vaikkapa kuvaa. Translaatio eli siirtäminen onnistuu myös ainoastaan tarkastelemalla näytä kahta pistettä ja niiden muodostamaa vektoria.

Tämä tekee käyttöliittymästä _äärimmäisen_ intuiivisen; voit siirrellä tiedostoja, scrollata, pannata, zoomata, pyörittää ja niin edelleen kaikkea dataa mitä näet ruudulla. Samaan asiaan *napeilla* tarvitaan aika monta nappia ja analogista suuntatikkua.. multitouch tarvitsee vain kaksi pistettä!

Trendipellejen lelu tai ei, tämä on tulevaisuus. Tätä tulevat muut imitoimaan sekä kopioimaan. Enää on kyse siitä miten halvalla voidaan tällaista massavalmistaa. Kallein osa iphonessa on näyttö, jotain 25-35 dollarin välillä, jostain luin että olisi 11% valmistuskustannuksista, eli kallein yksittäinen komponentti.

Jos (eli kun) noita aletaan valmistaa suuremmissa sarjoissa, hinnat painuvat alemmas. Tuollaisiin muutoksiin ei mene kun muutama vuosi mitä aika monet varmaan ovat panneet merkille.

Vaikka iphone ei löisi läpi ja floppaisi, sillä ei ole enää mitään merkitystä – se on jo näyttänyt sen, minkä OLISI pitänyt olla päivänselvää; millainen käyttöliittymän pitäisi oikeasti olla.

NOKIA:lla, Samsungilla, Motorolalla, Texas Instrumentilla (moniko tietää mikä on OMAP? Tsk Tsk, pidetään ne googlet kiinni!) jne ja jne ollaan aivan varmasti kuumeisesti etsimässä keinoja tehdä sama asia, ja melko varmasti ”paremmin kuin kilpailijat”, ja tällä TUSKIN tarkoitetaan Applea pääasiassa..

37.

^^ alussa ipod tietysti iphone. :)

38.

paska systeemi :) hackeri on edellä kävijä näissä hommissa kiva sinänsä et saatiin kytkö puhelin murrettua kallista hommistaan.. Kukanyt pirun kalliita hintoja maksaa toiminoistaan..

39.

@compvter:

iPhone on saatavilla vain USA:ssa, speksit ovat sen mukaiset. Kun laite tulee virallisesti Suomeen (joskus ensi vuonna?) voi malleja olla useampia ja speksitkin ihan eri. Mutta eipä tuota kannata kauheasti spekuloida.

@gpugay:

Naulan kantaan. Todella hyvä kommentti.

40.

Kräkkäisi joku vielä sen hinnankin sinne 200 euron tienoille minkä tuo vehje on arvoltaan niin sitten voisi jopa ihan oikeasti kiinnostaakin :)


Ja Jonathan^^, kuluttajan kantilta valitettavasti olet täysin väärässä.

41.

Nyt kun murto tuli julki ja kauhealla hälinällä niin apple varmaan itse ostaa tuon luurin, vaikka $50.000:lla, ja korjaa sen ”heikkoudet” seuraaviin päivityksiin..

42.

Hienoa, että tuokin vekotin tulee muiden käytettäväksi. Kaikki, jotka vievät markkinaosuutta Mokialta, ovat mielestäni tervetulleita. Saavat ihmiset vaihdoehtoja jos vain haluaisivat kokeilla jotain muutakin kuin totuttua moskaa.
Mitä olen videoita katsellut, niin jos tietyt asiat muutettaisiin, voisin jopa harkita. Vielä on ominaisuudet liian ensimmäisen sukupolven tasolla. Odotellaan seuraavaa versiota.

43.

Jaa'a, mitä tietoa tässä pitäisi enää uskoa: http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=4849

44.

Itselleni 3G:n, puheohjauksen ja third-party-softien (Nav4All, PuTTY) puute ovat aika hemmetin pahoja showstoppereita. Myös GPS tulee mun seuraavaan puhelimeen epäilemättä sisäänrakennettuna, vaikka nykyisin onkin taskussa sitä varten erillinen BT-mökkylä. Ei voisi harkitakaan noin surkeaa puhelinta kuin iPhone, oli sitten käyttöliittymä millainen tahansa.

Ihmetyttää miten harva käyttää puheohjausta, kun itse käytän sitä lähes kaikkiin soittamiini puheluihin (oikeasti pirun näppärää kun voi vaan painaa HF:n nappia ja sanoa minne soitetaan, eikä tartte luuria kaivaa tiukasta farkuntaskusta sitä varten, tahi selata osoitekirjasta oikeaa nimeä).

Yksi varsin vahva ehdokas on OpenMoko (http://www.openmoko.org/ ), jossain vaiheessa, kun siihen saadaan 3G.

45.

17.
Tarkistapa omat tietosi:
http://www.itviikko.fi/page.php?page_id=46&news_id=200720629

25.8.2007 klo 15.19, flix

Öh, ja mitähän ”tietoa” tuolla muka oli? Kyse oli analyytikon arviosta, kuten uutisen otsikossakin jo todettiin, ei mistään julkaistuista myyntiluvuista. AT&T on itse raportoinut, että myyntiluvut on alle odotusten.

46.

Para: voisitko vähän laajentaa ja jakaa ajatuksiasi

47.

.. niin että muutkin ymmärtävät :)

48.

”Olemme toki tottuneet siihen että valikoissa selaaminen on hidasta/lagista, se että avaa kontaktilistan kestää sen pienen hetken”

Ja että Iphonessa sama viive on naamioitu jonkun ”hienon” animaation taakse.

49.

Jarna: Annapa linkki niin katsotaan. Ainakin heti julkaisun jälkeen AT&T sanoi että iPhone on myynyt paremmin kuin mikään muu mobiilituote heidän kauttaan ikinä. Myös kuukausi sitten AT&T sanoi että julkaisu ei olisi voinut mennä paremmin.

http://www.nytimes.com/2007/07/25/technology/25phone.html?ei=5088&en=646b2ab2d757aadb&ex=1343016000&adxnnl=1&partner=rssnyt&emc=rss&adxnnlx=1185365072-08HhmzYVdGUzjWaGpFWRfg

Sinulla lienee parempaa tietoa, mutta ainakin tuo Kauppalehden uutinen on pelkkä uutisankka. Applen sivuilla myydään takuukorjattuja iPhoneja alennuksella, kuten myydään takuukorjattuja iPodeja ja Mäkkejäkin.

50.

48. öö, siis se, että UI reagoi käyttäjään *välittömästi* johtuu hienoista animaatioista? :D :D :D

Et siis ole testannut ko. luuria. Asia selvä.

Jos sinulla ei ole iphonea johon tutustua, niin etsi jostain vaikka käsiisi PSP, niitä saa Suomestakin. :) Seuraavaksi navigoi niissä menuissa, ne toimivat nopeasti ja kuin ajatus. Niissä ON animaatioita, mutta idea on että animaation pyöriessä voit yhä tehdä uusia toimintoja ja ne animaatiot ovat napakan lyhyitä, ”kirpeitä” jopa ja nopeita. Näin käyttöliittymä on nopea ja reagoi käyttäjään lyhyellä viiveellä. Ennakointi (”prediction”) toimii hyvin kun haluaa scrollata nopeasti, pieni intertia, muttei niin paljoa ettei sitä voi ohittaa kun haluaa.

Tämä PSP esimerkki on vain kalpea aavistus iphonen käyttöliittymästä, ja toimii vain suuntaa antavana esimerkkinä. Toi kolmanteen potenssiin niin aletaan päästä asiaan.

Sitten tartut taas tuliterään nokialaiseen, josta pulitit yli 500 euroa ja jokun tekstin syöttä lagaa (kuten käytännössä kaikki mitä sillä tekee, kiitos sympparin presentation managerin.. et tunne ko. petoa? onneksi olkoon, toivoisin asian olevan samoin.. lyhyesti: se on paskasti suunniteltu ja vielä paskemmin toteutettu :)

Microsoftillakaan ei ole nukuttu, ovat tuotteistaneen multitouchin:

http://www.youtube.com/watch?v=7WIkrQu0-v0

En ollut hankkimassa, mutta jutun juju on siinä että noita tulee putkahtelemaan mitä ihmeellisimmistä paikoista. :) Tollasen kanssa ei edes tarvitse näppistä, jos UI tukee gestureja niin se voi spawnata näppiksen kun laitat sormet ruudulle ”kuten käyttäisit näppistä” Kelaa miten pornon surffaus muuttuu; teet tumputus eleen niin tulee www.xxx.com ruudulle :)

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 66 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös