Plaza

Muropaketti.com

Lucid Hydra 200 -piirit saatavilla kuukauden sisällä

23.9.2009

Uutisoimme ensimmäisen kerran vuoden 2007 puolella israelilaisesta yrityksestä, joka sai muun muassa Inteliltä rahoitusta tutkimusta ja kehitystä varten piiriin, joka organisoi useamman grafiikkapiirin liikennettä ja on pääasiallisesti tarkoitettu pelikäyttöön. Piiri toimii eräänlaisena keskittimenä grafiikkapiirien välillä ja ajurit jakavat renderöintiaikaa saatavilla olevilla grafiikkapiireille, jotka käyttöjärjestelmä näkee ainoastaan yhtenä näytönohjaimena. Lisäksi elokuussa uutisoimme MSI:n prototyyppiasteella olevasta P55-piirisarjaan perustuvasta Big Bang -emolevystä, joka oli varustettu Lucidin Hydra 200 -piirillä.

Lucidin Hydra 200 -piirin astuminen markkinoille on jälleen askeleen lähempänä, sillä Anandtech-sivusto on päässyt tutkimaan kyseiseen piiriin perustuvaa laitteistoa. Lucid on kertonut Hydra 200 -piirien toimitusten alkavan 30 päivän sisällä, joten valmiita tuotteita on odotettavissa lähitulevaisuutena.

Aiemman Hydra 100:n 130 nanometrin valmistusprosessin sijaan Hydra 200 -piirit valmistetaan 65 nanometrin prosessilla ja se tulee saataville kolmena versiona: LT22114:nä, LT24102:na ja LT22101:na. Kuusi wattia tehoa kuluttavat versiot eroavat toisistaan PCI Express -linjojen määrällä, ja LT22114-karvalakkimallissa on yksi x8-nopeudellinen väylä prosessorille / PCI Express -ohjaimelle ja kaksi x8-väylää näytönohjaimille. Keskitason LT22102-mallissa väylät ovat x8-nopeuden sijaan x16-nopeuksillisia.

LT24102-huippumallin osalta käytössä on x16-väylä prosessorille / PCI Express -ohjaimelle ja sen lisäksi kaksi x16-nopeudellista mukautettavaa väylää. Väylät voidaan mukauttaa esimerkiksi neljää näytönohjainta varten neljäksi x8-väyläksi, kolmelle näytönohjaimelle yhdeksi x16- ja kahdeksi x8-väyläksi tai kahdelle näytönohjaimelle kahdeksi x16-väyläksi. Jälkimmäisimpänä mainitun huippumallin toimitukset alkavat lokakuussa, kun taas kahden muun mallin toimitukset on määrä aloittaa hieman myöhemmin.

Lucid ei kertonut Anandtechille piirien tarkkoja hintoja, mutta vihjasi hintatasosta kertomalla, että kukin PCI Express -linja kustantaa noin 1,5 dollaria. Näin ollen huippumallin hinta on hulppeat 72 dollaria, kun taas halvimman mallin hinta on 36 dollaria. On kuitenkin huomioitava, että emolevyt eivät kaipaa Hydra 200:n lisäksi muuta ulkoista piiriä useamman näytönohjaimen konfiguraatioon, eikä myöskään NVIDIAn lisenssimaksua SLI-tuelle.

Anandtechin näkemässä kokoonpanossa oli käytössä MSI:n Big Bang -emolevy ja näytönohjaimina GeForce GTX 260 ja ATI Radeon HD 4890. Lucid oli esitellyt toimintaa Bioshock- ja F.E.A.R. 2 -peleillä, jotka olivat toimineet moitteetta. Hydra 200 tukee toistaiseksi Windows 7- sekä Windows Vista -käyttöjärjestelmiä ja rajapintoja DirectX 10.1:een asti ja lisäksi siinä on valmius DirectX 11:lle.

Anandtech, Lucid Hydra 200: Vendor Agnostic Multi-GPU, Available in 30 Days

Ville Suvanto

1.

Kyllä se tekniikka kehittyy mielenkiintoiseen suuntaan… Onkohan tuotantotehokkaampaa tehdä piirilevyt kaikilla näyttöliittimillä vai tuleekohan jossain vaiheessa graafiikkasuorittimia pelkillä korttipaikkaliittimillä millä voisi vain laajentaa graaffistasuorituskykyä.

2.

Siis toimisko tää nyt niin esim. että laittaa vanhoja näytönohjaimia kiinni tuohon ja saisi lisää tehoa?

3.

@2 Ilmeisesti juuri sitä on haettu. On kyllä must have tollane.

4.

@2.

Toimii siten että jokainen lisätty näytöohjain vähentää aikasempien teho 50%. En usko vaikka näkisin, silmissä oltava silloin vikaa.

En näe mitään järkeä tuossa piirissä, hintaa on 35-70€ jolla saa jo halvan näytönohjaimen ja kuka haluaa niitä ongelmia mitä syntyy kun ostaisi 2x 40€ näytönohjaimia + 35€ Hydra = hintaan 115€. Miksei ennemmin ostaisi sitä 115 näyttistä jolla saa jo Radon HD 4850:n?

Lisäksi jos katsoo miten tehot näytöohjaimissa kasvavat ei vanhoilla korteilla tee uuden rinnalla mitään. Esim. jos nyt omistaisi jo Radeon 4870 ja yhdistäisi sen 5870:n, niin tehoja tulisi teoriassa 50% lisää, mutta entä käytännössä? Oma veikkaukseni on että käytäntö on 10-30% paikkeilla ja päälle yhteensopivuusongelmat+~50€ Hydra-piiristä => joten ei kannata.

5.

Pessimisti ei pety :D

6.

Mutta eikös tätä juurikin ole mainostettu sen täydelisen skaalautuvuden perusteella. Eli jos isket 2x GTX260 SLI:hin niin saat semmosen 0 - 100% liaätehoa pelistä riippuen. Kuitenkin usemmiten tyydyt siihen 30 - 60% haarukkaan.

Tällä piirillä pitäisi huhujen mukaan saavuttaa kuitenkin tuollainen 100% lähes poikkeuksetta.

Se taas jos ostat 3x GTX260 taataksesi sen 100% (välillä saatat päästä johonkin 150% paikkeille) on kalliimpaa kuin ostat yhden lucid hydran (70€) ja pari kappaletta niitä kortteja.

Myöskin ihan periaatteessa lähestyttäessä 3 - 4 piirin kokoonpanoja saat aikamoisen boostin tästä hydrasta (jos se todellakin skaalaa täydellisesti) verrattuna 3 - 4 kortin hintaan ja saavutettuun tehoon.

Esim. SLI: GTX 285 = 100%, 2x GTX285 = 160%, 3x GTX285 = 200%, 4x GTX285 = 220% (Teoriassahan noita saa 4 SLIhin.)
Hydra: GTX285 = 100%, 2x GTX285 = 190%, 3xGTX285 = 280%, 4x GTX285 = 370%.


Eli jos skaalaisi edes 90% lisää per kortti on sen teho / dollari huippukokoonpanoissa enemmän kuin kohdallaan.

Esimerkin kaikki skaalautuvuus prosentit SLI:stä ja Lucid Hydrasta on vain teoreettista spekulointia. Mitään totuuspohjaa ei ole.

7.

Niin no olishan se kiva saada se vanha kortti johonkin käyttöön kun uuden ostaa, esim 4850 -> uusi 5870 ja saat vanhan vehkeen tehot käyttöösi hintaan 70€, niin kyllä se minulle kelpaisi, vaikka lisäys olisikin vain luokkaa 30% (täydellä skaalautuvuudella).

Ei tarvis aina heittää vanhaa romukoppaan kun hommaa uuden, vaan voi pistää vanhan käyttöön, ja noita hydrojahan ei tarvi ostaa joka vuosi uusia vaan samalla voi mennä kunnes PCI-e menee uusiksi.

8.

Kuulostaa kyllä uskomattoman hyvälle. Sitten vain odotellaan testejä että mitä tilanne todellisuudessa on.

Mitähän sli/CF mahtaa kustantaa piirinä tahi lisenssinä? Jos niitä ei kerran tarvi tämän kanssa niin eihän se silloin nosta myöskään emon hintaa ihan niin pahasti.

9.

Jos tällä saa ohitettua 4:n grafiikkapiirin rajoituksen niin maailmanennätykset menevät nopeasti uusiksi. Siihen 7X PCI-E lankkuun heittäisi 7kpl Radeon HD5870 X2 jos kyseiseltä emolta tuo hydra vain löytyisi.

10.

Hydra 200 tuotesivu: http://www.lucidlogix.com/products_hydra200.html

MSI Big Bang -sivut: http://event.msi.com/mb/bigbang/

Lehdistötiedote: http://www.msi.com/index.php?func=newsdesc&news_no=863

11.

@8 30 000 maksaa SLI lisenssi + 5$ jokaisesta emolevystä
http://plaza.fi/muropaketti/kuinka-paljon-p55-emolevyn-valmistaminen-maksaa

12.

@7
Pci-ex:ää tullaan vielä käyttää pitkään, mutta jos ymmärsin oikein tuota dx versioita ei pysty päivittämään piirille ihan noin vaan, joten vois sanoo että dx versio on se syy miks tosta hydrasta tulis turha. Toivottavasti emoilla tulee olemaan mahdollisuus lisätä ohjaimia tuon hydran ohi, muuten en piiriä omaan emooni haluaisi. Sen verren tiuhaan noita uusia dx versoita kuitenkin tulee.

13.

Kai se on sitte pakko jälleen lykätä koneen hommaamista niin kauas et selviää toimiiko tämä vai onko joku pörssi tms vedätys..

14.

Niin no eikös se kuitenkin ole aika suhteellista, kun esim DX9:llä ollaan menty jo vaikka kuinka ja kauan.

Toisaalta, en usko että hydra olisi täysin päivitys mahdoton vekotin, ottaen huomioon, ettei se sinällään pitäisi olla DX riippuvainen. Kuhan vaan osaa jakaa oikeassa suhteessa riippuen mikä DX on käytössä tms.

Ja kyllähän siinä luvattiin, että jos jostain syystä ei kortit toimi niin se osaa heittää automaagisesti takas yhden kortin käyttöön. Joten kyllä jos noita emoja saa vain 70 eegun lisä hintaan niin aikas hyvältä kuulostaa. Varsinkin perus murottajien koneisiin.

Suurempi ongelma on nämä jatkuvat prossu kannan päivittelyt, ne kun tekee vanhasta emosta kiven, oli piiri tahi ei. Voisivat noihin oikeesti kehittää jonkun standardin.

15.

Itselle ainakin tulee mieleen heti semmoinen, että joskus vuonna -07 tai -08 kunnolla konettaan päivittäneet kun hommaavat uuden koneen niin voi vielä käyttää sitä 3870/8800GT:tä siinä koneessa apuna kun eipä näistä ennen 150-200 maksaneista näyttiksistä nykyään saa juuri yhtään joten parempi jättää apukortiksi ja saada hieman lisätehoa ”ilmaiseksi” =) . Ja tuo vissiin toimii ATI+nVidia-comboilla joten sekin ongelma on hoidettu (nopeasti lukasin ton viestin ja jotain siellä moisesta mainittiin). 5870+8800GT setti vois olla esim. jo aika kovakin :P .

16.

6.

”Mutta eikös tätä juurikin ole mainostettu sen täydelisen skaalautuvuden perusteella.”

Fail tuleekin jo ekassa lauseessa. Täydellinen skaalautuvuus == mahdoton. Ja niin mainospuheita… niitäpä niitä.

Katsotaan kun testejä tulee, uskon että tulokset näyttävät ihan ok:lta niin kauan kuin on aika saman tasoisia näytönohjaimia.

Tämän vuoksi pyyskin aikoinaan asiaa käsittelevässä artikkelissa, että kun muro tuota testaa, änkevät mahdollisimman erilaisia ohjaimia samaan koneeseen ja katsovat, että mistä kohtaa rupeaa vuotamaan.

17.

Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä, millaisen tehomuutoksen (ja kumpaan suuntaan) jokin ”täysin turha” kortti (esim joku Riva TNT tai vielä vanhempi) toisi yhditettynä uusimpiin ohjaimiin.

18.

Ongelma voi olla löytää pci-e ”Riva TNT tai vielä vanhempi”..

19.

Ai vittu ku sais esim. tän 3870x2:n kaveriks 4890:n… :drool:

20.

Elämme mielenkiintosia aikoja.

21.

@1: Johan noita on. Ei vaan ihan kuluttajakamoissa. http://www.cray.com/Assets/PDF/products/cx1/CX1_TeslaGPUBlade_CT5501.pdf

22.

@ prc

”Fail tuleekin jo ekassa lauseessa. Täydellinen skaalautuvuus == mahdoton. Ja niin mainospuheita… niitäpä niitä.”

Vihdoinkin joku joka näkee sumuverhon läpi.

Itseäni jo epäilyttää tämä mainostaminen kun puheet on samaa suuntaa kuin öljyn parantavasta vaikutuksesta 1800-luvun amerikassa. Periaatteessa tuo voisi skaalautua täydellisesti jos Hydra tekee työnjakotehtävät ja kortit voivat toimia sopivassa suhteessa keskenään esim. 1/2.

Kumman harva ajattelee niitä päänsärkyjä yhteensopivuudessa mitä joku Nvidian 8800 GT:n liittäminen Radeon HD 5870:n kanssa luulisi tuovan esiin.
Pitää vain uskoa Lucid Hydran ihmeitä tekevään voimaan. :)

(Tämä case antoi minulle paremman ymmärryksen eräästä täälläkin keskullellusta sijoitusklubista.)

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös