Microsoft luovutti koodia Linux-kehittäjille
22.7.2009
Microsoft on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se kertoo tehneensä poikkeuksellisen teon luovuttamalla 20 000 riviä laitteistoajurikoodia Linux-kehittäjille. Redmondin jättiläinen uskoo avokätisyyden parantavan Linux-käyttöjärjestelmien suorituskykyä, kun niitä ajetaan virtuaalisesti Windows Server 2008- tai Windows Server 2008 R2 -käyttöjärjestelmissä yrityksen omalla Hyper-V-virtualisointiteknologialla.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun annamme koodia suoraan Linux-yhteisölle ja julkaisu on tehty GPLv2-lisenssin alla. Ensisijainen tavoitteemme oli mahdollistaa Linuxin ajaminen virtuaalikoneena Hyper-V:n päällä ja olimme hyvin läheisessä yhteistyössä Hyper-V-tiimin kanssa, jotta saimme tämän tapahtumaan.”, kertoo Microsoftin avoimen lähdekoodin teknologiakeskuksen johtaja Tom Hanrahan.
”Julkaisu olisi ollut ennenkuulumatonta Microsoftilta muutama vuosi sitten, mutta se on erinomainen esimerkki siitä, että kuluttajien vaatimus on voimakas tekijä muutokseen.”, kommentoi puolestaan Microsoftin Platform Strategy -osaston johtaja Sam Ramji. Ramji viitannee vuoden 2007 kuohuun, jossa Microsoft väitti ilmaisten ja avoimeen lähdekoodiin perustuvien ohjelmistojen rikkovan 235 patenttia. Linuxin kernelin väitettiin rikkovan yksistään 42 Microsoftin patenttia.
Microsoft, Microsoft Contributes Linux Drivers to Linux Community
Ville Suvanto
- 1.
-
Kuulostaa pelottavalta.
- 2.
-
ihanalta
- 3.
-
Paskaa suoltavat GPL:lle. Ainakin seiskan ”virtualXP” on yksi läjä tuoretta sontaa. vmware: 30 sec, virtualXP: 30 min. En tiedä liittyykö aiheeseen mitenkään, mutta jotenkin jäi aika heikko kuva tuosta MS:n virtualisoinnista.
- 4.
-
@3.
GPL:ssä on se hyvä puoli että nyt koodi ei enään ole MS:n käsissä vaan kuka tahansa saa tehdä koodiin muutoksia ja parantaa sitä. Ehtona on jos haluaa julkaista muutetut binäärit, niin silloin pitää julkaista myös muutokset.
Linus on ollut tarkkana koodin tasosta joka päätyy kerneliin, joten MS:n on parempi olla tehnyt tuo hyvin tai edessä voi olla nöyryyttävä imagotappio kun koodi ei kelpaisikaan ”parjaamaansa” Linuxiin. :)
- 5.
-
Hieman offtopicia tuohon mainittuun patenttikiistaan.
En kyllä ymmärrä tätä ohjelmisto maailman patentointi järjestelmää. Vaikka joku onnistuu toteuttamaan jonkun hyvän ohjelmiston niin miksi ei saisi lähteä kehittämään vastaavanlaista. Suljetun lähdekoodin ohjelmien lähdekoodia ei nimenmukaisesti ole saatavilla, jolloin ei sitä voida varsinaisesti kopioida. Jos taas onnistutaan sitä saamaan jotain kautta itselleen ja käyttämään omissa ohjelmissa on se jo rikos itsessäänkin.
On eri asia tekniikka maailman patentit jossa varsinkin voidaan tuote suoraan kylmästi kopioimalla saada identtinen tuote (ja näin saadaan tuote ilman kehityskustannuksia). - 6.
-
Ihme ja kumma etteivät käyttäny GPL kolmosta. Todellisuudessa tästä tuskin hyötyy kovin moni loppukäyttäjä. Virtuaalina pyörivää linuxia kohti asennetaan/tarvitaan vieläkin kallishintainen lisenssi.
Windowssin näkökulmasta tämä on vain ”yhden ohjelman yhden pluginin” tehokkuuden virittämistä yhteisön (lue: ilmaiseksi) voimin.
Noin suurena yrityksenä olisivat voineet ulkoistaa tuon jollekkin projektiin liittyyvistä kehittäjistä ja maksaneet sille palkkaa, vaikka 2000 tunnista. - 7.
-
Miksi tätä virheellistä mouhotusta julkaistaan muropaketissa uutisena vielä pahasti jälkijunassa?
Ei ollut ensimmäinen kerta kun käyttävät GPL2:sta. Eikä viimeinenkään, seuraavana päivänä tuli ”Live services”-plugari Moodlelle.
Pointti koko hommassa on se, että MS julkaisee tällä tavalla VAIN koska se hyödyttää heitä itseään yrityksessä saada linuxit toimimaan vielä paremmin virtuaalikoneina windows-serverin SISÄLLÄ - ja koska kukaan muu ei halunnut tätä kernel-modulia koodata ja julkaista.. wonder why? :-)
Saatavillahan se oli jo aiemminkin valmiina binäärinä Red hatille sekä Novellille.Tämäkin julkistus olisi jäänyt tulematta elleivät kernel/ajuriporukat olisi itse painostaneet MS:ia moista stunttia tekemään.
Lisätietoa: Etsi juttu otsikolla ”Linux community pushed Microsoft to hand over its code” tältä päivältä. - 8.
-
@6
Kovin moni tuskin ajelee Windows Server 2008 kotona. Ei ainakaan sellaista, josta olisi lisenssit maksettu.
Ja firmat nyt maksaa lisenssejä vaikka mistä softista, että ei siellä ei yksi käyttis lisenssi tunnu enää missään. Ja maksaapa nuo buulagit linuxeistakin lisenssimaksuja, ylläpito- / tukisopimuksia kun ei ilmaiseksi saa.
- 9.
-
Ms haluua auttaa….väärin vaan ilmaista työvoimaa parantamaan koodia. Nojoo tarkoituksena ilmeisesti saada linux kehittäjiä mukaan parantamaan winukkaa :-p.
- 10.
-
Jee.Yhdistäkää Linux ja Windows ja Windowsin hinta alas 50%:D
- 11.
-
@5,
Jenkkilässä saa patentoida tyyliin mitä tahansa. Vasta oikeudessa patenttien pitävyys testataan.
- 12.
-
”
Paskaa suoltavat GPL:lle. Ainakin seiskan ”virtualXP” on yksi läjä tuoretta sontaa. vmware: 30 sec, virtualXP: 30 min. En tiedä liittyykö aiheeseen mitenkään, mutta jotenkin jäi aika heikko kuva tuosta MS:n virtualisoinnista.
22.7.2009 klo 12.05, mrkukov”
Tietämys heikolla pohjalla. Perehdy asiaan. - 13.
-
@10
Windows + linux = puoliksi pingviini, puoliksi dollari? - 14.
-
Win7:n VirtualXP muuten ON VirtualPC, ihan vähäsen tweakattu versio vain.
Ja jos jonkun mielestä 20 000 riviä kuulostaa vähältä, niin laitteistotasolla tuo on oikeasti ihan hervoton määrä ja varsinkin jos tuo on rautatason API:sta palanen, niin sitten tuo on kuin heittäisi miljoonia silppuriin.
- 15.
-
@14:
Tietämättä miten bloatisti on kommentoitu on hankala sanoa. Riippuen kuinka orjallista ohjesääntöä on koodissa noudatettu voi 20k rivistä huomattava osa olla kommenttia. Tämä ei välttämättä ole huono asia tosin.
Eräässäkin firmassa on hyvin pitkälle dokumentoitu KAIKKI muutokset sorsaan myös lähdekoodi tasolla ja jos on pitkään elänyt tiedosto alkaa versiohistoria olemaan myös kohtuullisen suuri.
Mutta parempi kommenteilla kuin ilman, jos kommenteista ei tykkää niin en saa prosessoitua pois.
- 16.
-
Ps. Kukaan ei ole kommentoinut kuvan pingviiniä, joka on syönyt winan?
- 17.
-
@16.
Porukka odottelee että pingviini prosessoi winaa vähän pidemmälle :)
- 18.
-
Embrace, extend, extinguish
- 19.
-
Yhtä linux konetta on joudutta töissä ajamaan ja virtuaaliseksi se toki heitettiin. Osaaminen ei visssii oikein riitä, koska toimii nyt päin persettä Hyper-V:n kanssa. Ehkä tilanne tämän jälkeen paranee. (eli ei tarvitsisi ihme kikkailuja tehdä, että edes kello kulkisi oikeaa tahtia)
- 20.
-
http://www.osnews.com/story/21882/Microsoft_s_Linux_Kernel_Code_Drop_Result_of_GPL_Violation
Niinhän siinä sitten kävi




