Microsoft päästi Internet Explorer 9:n vapaaksi
16.3.2010
Microsoftin Internet Explorer -osaston johtaja Dean Hachamovitch on esitellyt tänään MIX10-tapahtumassa Internet Explorer 9 -selainta ja saattanut sen Platform Preview -version yleiseen jakeluun. Kyseessä on vielä hyvin keskeneräinen versio ja virallisesti IE9 tullaan näillä näkymin julkaisemaan vasta ensi vuoden puolella.
IE9:n merkittävimpiä uusia ominaisuuksia on laskentakuorman siirtäminen prosessorilta grafiikkapiirille rautapohjaisesti kiihdytettävän SVG:n myötä, parannettu JavaScript-suorituskyky sekä grafiikkapiirikiihdytteinen HTML5-tuki. IE9 tulee näin ollen kulkemaan samoilla poluilla kuin esimerkiksi Mozilla Firefox, jonka kehitys on kohdistettu entistä enemmän grafiikkapiiripainotteiseksi.
Microsoftin Test Drive -sivulta löytyy muutamia mittauksia IE9:llä ja Sunspider-testissä IE9:n tämän hetkinen versio saavuttaa Core 2 Duo -kokoonpanolla vajaan 600 millisekunnin tuloksella. Parhaiten pärjäävällä Opera 10.5:llä tulos on 285 ms. Acid3-testissä IE9:n tulos on 55/100 ja CSS3 Selector Testissä se läpäisee kaikki testit.
Internet Explorer 9 Platform Preview toimii ainoastaan 32- ja 64-bittisillä Windows 7- ja Windows Vista -käyttöjärjestelmillä ja asennuspaketti on ladattavissa alla olevan linkin kautta.
Ville Suvanto
- 1.
-
Vielä on parannettavaa… kun katselee testituloksia, no previkka tämä on vielä…
- 2.
-
Ei viitsi edes kokeilla, kun ei ole mitään pahaa sanottavaa uudesta tuliketusta. Tämä nopeampi scrollaus tuli tarpeeseen, ei sitä ennen tajunnut että sekin voisi olla parempi.
- 3.
-
On kyllä parannettavaa mutta reilustihan tuo paranee esim tuo acid. Ie 8 taisi saada huimat 20 pistettä tulokseksi.
Ei tuota silti missään nimessä kannata käyttää, kun jo nyt tiedetään että on täysin surkea. Edelleen hidas eikä tue standardeja.
- 4.
-
Let loose the doggy.
- 5.
-
aikaisemmista microsoftin tuotoksista on niin paljon huonoja kokemuksia, että taidanpa jättää tämän ihan suosiolla muiden kokeiltavaksi :D
- 6.
-
Ottaen huomioon IE:n historian ja sen valituskaaren niin JOS olisivat halunneet asian korjata…olisi se jo korjattu, joten en usko tämänkään version muuttavan mitään.
Sitä ihmettelen tosin, että Opera on nopein ja silti tuo on vähiten käytetty selain ja useasti aina nopein. Käytettävyydeltään en juurikaan eroa nähnyt operan ja firefoxin välillä ns. loppupeleissä. Plugit yms. on asia erikseen ja niitä käyttää marginaali… Firefox osaa ”markkinoinnin”.
- 7.
-
evvk..Firefox on parempi :) enmee vaihtaan
- 8.
-
Tulipahan mieleen näytönohjaimiin tehdyt optimoinnit testiohjelmia varten.
Oliskohan moiset optimoinnit selaimissa helppo toteuttaa? - 9.
-
IE9 vapaan…? MAAHAN!!
- 10.
-
8. Eiköhän optimoinnit ole helppoja toteuttaa kaikkiin, mutta tässä tilanteessa siitä olisi vaan hyötyä kuluttajallekkin :D
Käytännössä ”paha” optimointi olisi tietynlaisen nettisivun rakentaminen, joka soveltuisi juuri tietylle selaimelle. Ei niinkään selaimen optimointi, koska tuo optimointi…noh, olisi vaan hyvästä.
Eli tehtäisiin ”eri” versio Googlesta, jolla hämättäisiin.
ps. siltikin, kaikkea voi kusetusmielessä optimoida. Kaikkea.
- 11.
-
@10
Eikös se ollut safari vai mikä kun selvisi osasta testeistä 0ms ajassa… vaikka vanhalla pentium 1:llä. ;)
http://www.howtocreate.co.uk/safaribenchmarks.html
(Was Safari cheating on the test?)Eli kyllä näitä testejä voi toki huijata, mutta onko siinä mitään järkeä? Toki voidaan mainostaa ”100 kertaa nopeampi kuin kilpailijat”, mutta mainehan siinä menee.
Ainoa oikea nopeustesti on mielestäni se että otat selaimen käyttöön ja ”vertaat” sitä edellisiin selaimiin. Jos et normikäytössä huomaa eroa niin se on turha. Jos taas opit käyttämään tehokkaita (?) oikoreittejä eri toiminnoilla niin selain saa vain lisää nopeusetua.
Esimerkiksi Operaa ei voita mikään ja perustelunani on nopeat yhden näppäimen oikotiet, hiirieleet, fastforward yms. toiminnot. Se että uusin opera pärjää myös JS testeissä on toki plussaa, mutta ei se kerro kaikkea.Ja itse uutisesta… Hienoa että MS saa parannettua omia _standardi_tukiaan. Web on avoin ja avoimet standardit on se millä mennään. IE:n on vihdoin pakko sopeutua tähän ja samalla helpottuu niin monen kehittäjän työ ettei tosikaan. IE6 on haudattu ja 7- tukeekin jo kohtalaisesti standardeja. Hyvä näin!
- 12.
-
Operaa vähän ennen käyttäneenä kiinnostaisi, että löytyykö tähän 10.5 versioon toimivaa Adblockkia? linkplz
- 13.
-
Kehittäjän näkökulmasta: IE7 paransi hyvin monia asioita, IE8 pahensi tilannetta, IE9 tuskin tuo asiaan mitään helpotusta. Kaikki olisi kehittäjillekin helpompaa, että olisi edelleen vain se IE6. Nyt joutuu jokaisen selaimen käymään läpi ja tekemään tweakit jokaiselle erikseen. Ei ne mikään tue standardeja, joten olisi parempi ettei MS tekisi selaimia enää lainkaan.
- 14.
-
@12
Löytynyt jo vaikka kuinka pitkään. Jos haluat valmiin listan niin tässä:
http://www.fanboy.co.nz/adblock/opera/
Automaattista päivitystä ei löydy, mutta hyvin harvoin tartteekaan. - 15.
-
@12: ei käsittääkseni, mutta itse olen käyttänyt urlblokkilistaa (googleen hakusanat: opera adblock. Sieltä pitäisi tulla Tamil Opera ad block tms. -sivustolle linkki tuloksien kärkipäähän.). Tuo toimii ihan yhtä hyvin kuin firefoxin adblock sen jälkeen kun tekee vielä pari sopivaa lisäystä listaan.
Tuolla hiiren kakkosnamiska - block content… -työkalulla onnistuu myös. Nekin blokit menee tuonne urlfilter.ini-listalle, ja niitä rimpsuja voi sitten muokata haluamikseen hieman yleisemmin blokkaavaksi.
- 16.
-
mrkukovin linkkaama juttu on justiin sama, mutta tuolla oleva urlfilter.ini näyttäisi olevan kattavempi (tai ainakin siinä on enemmän tavaraa.) Ehkä ei tarvitse sitten itse lisäillä niitä paria…?
- 17.
-
Niin joo ja jos on täysi palikka, niin tätä voi harkita kokeilevansa:
http://neko.1g.fi/ohje/opera_adblock_configurator.html - 18.
-
”tämän hetkinen versio saavuttaa Core 2 Duo -kokoonpanolla vajaan 600 millisekunnin tuloksella.”
Saavuttaa minkä? Vanhan Ladan moottoritiellä pakkasaamuna?
- 19.
-
Tuskin voi olla Firefoxia paskempi, itse jatkan Chromella
- 20.
-
Ja tuskin menee samalla CSS:llä kuin IE8, joten taas tehdään CSS:ään oma IE9 pätkä. Nyt on tehty IE8, IE7, IE6 mikä on sama millä menee kaikki muut selaimet, paitsi safari, minkä olen jättänyt pois. Näkyy kuitenkin siedettävästi sekin tuolla IE6 versiolla.
On se ihmeellistä kun ei Microsoft voi pysyä edes omissa epästandardeissaan, vaan nekin muutetaan aina seuraavaan selaimeen. - 21.
-
Opera on ehdottomasti paras selain. Muut selainvalmistajat kopioivat kilpaa Operan ominaisuuksia.
- 22.
-
Lopettaisivat sivujen kehittäjät noitten ie paapomisen, ja sivun havaitessa vain ilmoitus ettei ko selainta tueta, loppuisi pikkuhiljaa se ien touhu.
Tosiasiahan on että microsoftilla on sen verran suuri osuus selainmarkkinoista ettei sen tartte oikeasti tehdä selaimelleen mitään parannuksia, on muuten harvinaisen hyvä esimerkki monopoliaseman väärinkäytöstä.
- 23.
-
Kun sivu tehdään IE-only niin on varsin helppo todeta:
”Valtaosa asiakkaistamme käyttää Windowsia ja Exploreria”http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sampo+Pankki+nirsoilee+Macin+ja+Mozillan+selaimille/1135251957342
- 24.
-
@21
Noin saattoi ollakin Operan versioon 5.10 asti. Mitä Opera on sen jälkeen tehnyt sellaista, jota muut olisivat kopioineet? - 25.
-
Tuleekos toi toimimaan enään XP:ssä saati XP x64:ssa?
- 26.
-
Tuleepas nyt jatkuvasti uutta IE:tä :o
- 27.
-
@25: Mikä ihmeen XP? :o
- 28.
-
@27 missä suossa sie oot elänyt? no väännetään sitten ratakiskosta.
Windows XP SP2 X64 käyttöjärjestelmä, joka on 64 BITTINEN
- 29.
-
28: Lol
- 30.
-
mitä pirua tolla tekee,ei kiitos.
:)
- 31.
-
jokohan se tulevassa versiossa korjattaisiin Vistan DPI-skaalaukseen liittyvä sivupalkin sekoaminen…
- 32.
-
FaiRLane: parannettavaa on myös muilla.
Tässä 104kpl standardeihin perustuvia testejä, jotka läpäisee tällähetkellä tasan yksi selain. Se on IE9 (beta)
http://samples.msdn.microsoft.com/ietestcenter/ - 33.
-
@20
Eipä nuo nykyisin ”noudatettavat” vapaat ”standardit” kovin valmeilta vaikuta, ainankaan virallisesti.Noissa tarvittaisiin esim sellainen kerranvuoteen tapahtuva pakollinen lukitus. Tai sitten jonkun pitäisi hallinnoida noiden kehitystä huomattavasti nykyistä jäykemmällä kädellä, niin tulisi edes jotain valmista tuollakin puolella.
MS:n valttikortti on ollut perinteisesti suuri määrä selaimia, jotka on toimineet samalla tavalla, kunhan versio on täsmännyt.
- 34.
-
Suhteellisen hanurista tuo, että ei tue XP:tä. Ei niinkään omien tarpeideni takia, vaan kun aattelin tarkistaa verkkokaupan tiedot (mitä hallinnoin) niin viimeisen vuoden aikana (siis ihan kirjaimellisesti 1v) niin:
92,84% käyttäjistä käytti windowsia
69,94% windows käyttäjistä käytti XP:tä. - 35.
-
@32… Juu kannattaa tietenkin ottaa MS testit huomioon, koska testit eivät ole tietenkään mitenkään puolueellisesti valikoidut.
Mutta oikeasti, saisivat MS puolesta jo tappaa ie6 pysyvästi ja kuopata helvettiin, Työni puolesta vituttaa ihan tarpeeksi, mukava sentään että IE edes hiljalleen lähestyy stantardeja.
- 36.
-
@34
Ilmeisesti julkaisu on 2011.Vieläkös XP:tä edes saa uutena?
XP tuki on kaikintavoin hiipumassa vauhdilla, joten joskus vuodenpäästä julkaistavan selaimen tuella ei ole juuri mitään väliä. Varsinkin, kun onhan niitä muitakin vaihtoehtoja.
En ihmettelisi yhtään, vaikka laitevalmistajatkin alkaisivat kuopata XP:n tukemista pikkuhiljaa.
- 37.
-
36. Samapa tuo saako vai ei, mutta kun miltein 70% windows käyttäjistä käyttää vielä XP:tä meidän verkkokaupassa. Uskallan sanoa, että verkkokauppa palvelee suhteellisen ”peruspenttiä”, joten sellaisesta peruspertun käyttiksistä saa hyvän esimerkin.
Ymmärtäisin kyllä, jos lukema olisi esim. Vista vs. Seiska, mutta XP…se olisi pitänyt kuopata jo aikoja sitten. Tarjoamalla houkutteleva ja parempi tuote. Nyt jokainen pitää kiinni XP.stä kuin kuolevasta. Eri asia sitten, että kuinka moni noista XP-käyttäjistä sitten käyttää IE:tä, sitä tietoa en saa…ainakaan vielä (pitää tutkia lisää).
- 38.
-
Entä vuoden päästä? Silloinhan IE9 on ilmeisesti tulossa. Vähän epäilen, että xp:n osuus on laskussa.
- 39.
-
38. No laskin tuosta taaksepäin vielä vuoden niin XP:n osuus oli laskenut tänä vuonna 3,07% verrattuna edelliseen. Saa kyllä tippua kuin kivi tuo XP:n suosio, jotta siitä tulisi ns. marginaali.
Edelleen, näen vain XP:n, enkä mitä sillä ajetaan. Tai vain selaimet, mutta en millä sitä ajetaan (tai selainversiot).
- 40.
-
@3.
On kyllä parannettavaa mutta reilustihan tuo paranee esim tuo acid. Ie 8 taisi saada huimat 20 pistettä tulokseksi.
-Tietääkseni ja muiden kommenteista (muualta) päättelin että Acid-testillä ei oikeastaan ole mitään väliä sillä se ei oikeasti kerro miten sivut toimivat selaimella. (Voivat toimia kuten pitääkin vaikka pisteitä testissä puuttuisikin)
-No kyllähän tuo Acid-testin pistemäärä on kivasti noussutkin vaikka sillä ei sitten mitään väliä olisikaan, sillä vielä marraskuussa (PDC 09:ssä) IE 9:än sen hetkisessä 1. versiossa Acid-testin pistemäärä oli noussut 12 pistettä IE 8:sta, eli 20:stä 32:een. Ja nyt vielä tuosta 32:sta ”Platform Preview”-esiversion 55:een, eli kyllä aika nousu kuitenkin ja kyseessä ei edes Beeta-versiokaan vielä. :)
@32.
FaiRLane: parannettavaa on myös muilla.Tässä 104kpl standardeihin perustuvia testejä, jotka läpäisee tällähetkellä tasan yksi selain. Se on IE9 (beta)
http://samples.msdn.microsoft.com/ietestcenter/-Internet Explorer 9 ei kyllä ole vielä beeta-vaiheessa, vaan ennen sitä julkaistaan muutama ”Platform Preview” -versio lisää…
Kaiken kaikkiaan hyviä parannuksia ja tuloksia on tullut, mm. tuo CSS:än täysi tuki, vertaa marraskuun PDC 09:ään jolloin ei ollut vielä täysi tuki, muutamia puuttui. :)
Kiitos Microsoft. Huipulle noustaan takaisin, vaikka ei kyllä sieltä olla pudottukaan. ;)
- 41.
-
@ 40: IE:ssä ei ole ollut 10 vuoteen mitään ”huippua”
- 42.
-
@35: IE6:ta on pakko tukea vielä, koska se on viimeinen versio IE:stä, joka toimii Windows 2000:lla, jota tuetaan vielä (muistaakseni) pari vuotta.




