Plaza

Muropaketti.com

Mozilla julkaisi Firefox 3.0:n

18.6.2008

Mozilla on julkaissut lopullisen version Firefox-selaimen 3.0-versiosta, jota on edeltänyt kolme Release Candidate -versiota, joista viimeisin RC3 julkaistiin viime viikolla. Microsoftin Internet Explorer -selaimen markkinaosuutta jatkuvasti narkertavan Firefoxin uunituore versio on saatavilla OS X- (Tiger & Leopard), Windows- (XP & Vista) ja Linux-käyttöjärjestelmille 49 eri kielivaihtoehdolla.

Firefox 3.0:ssa on käytössä päivitetty Gecko 1.9 -webbirenderöintialusta, joka lataa sivut huomattavan paljon nopeammin aiempiin versioihin nähden. Mozilla mainostaa uutukaisen olevan nopeutensa ohella myös aiempia selainversioita vakaampi ja luotettavampi. Nämä korostuvat varsinkin muisti-intensitiivisissa tapauksissa, eli esimerkiksi, kun selaimessa on auki useita välilehtiä. Mozillan mukaan se on korjannut myös aiempia versioita vaivanneet muistivuoto-ongelmat.

Mozilla on tehnyt pieniä muutoksia käyttöliittymään, joista näkyvimmät ovat eteen- ja taaksepäinnappien suurentunut koko. Käytössä on optimoitu SpiderMonkey-teknologia, jonka myötä JavaScript-nopeus on kasvanut huomattavasti. Tämän pitäisi näkyä web 2.0 -sivustoilla, joihin voidaan lukea muun muassa Gmail, Google Docs, Yahoo Mail ja Google Reader. Muita selaimen uutuksia on kehitetty kirjanmerkkijärjestelmä, webbisivujen identifiointi, uudistettu kuvan zoomaus, kehitetty salasanojen tallennus, osoitteiden tunnistus sekä käyttöjärjestelmään paremmin mukautuva ulkoasu.

Mozilla on Firefox 3.0:n kunniaksi julkistanut ”Download Day”-päivän, jolla se pyrkii Guinnessin ennätysten kirjaan ja tarkoituksena on saada aikaiseksi mahdollisimman mittava määrä latauksia 24 tunnin sisällä. Varsinainen ennätyksen aikaan saaminen ei liene suuri ongelma, sillä nykyisellään kirjassa ei ole listattu kyseisenlaista ennätystä.

Mozilla, Firefox

Mozilla, Firefox 3 Release Notes

Ville Suvanto

1.

Juu-u, Tuntuu nopeammalta :o Mutta empästiedä :P
Kivan näköinen ainakin ;)

2.

Mukavan näkönen :)
Ladattu jo neljälle koneelle tässä huushollissa :P

3.

http://www.mozilla-europe.org/fi/firefox/3.0/releasenotes/ julkaisutiedot suomeks

4.

”narkertavan” ja ”uutuksia” typot

5.

meinas unohtuu vaikka tein lupauksenkin :(

6.

meitsillä ainakin hidastu beta 5:sta

7.

6@ beta on beta joten siiihen on turha vertailla…
Mut joo firefox2 verrattuna huomattavast nopeempi ja ainaki toistaseks välttyny niiltä random kaatumisilta ja jäkityksiltä!

8.

@7 no luulis että ny valmis tuote olis nopeempi kun beta asteella oleva mut ei näköjään,eipä siinä eiköhän tollakin pärjää

9.

noniin hyviä uudistuksia: Muistaa viimeksi käyneen sivuston kun avaa ff:n ensimmäistä kertaa, Kysyy salasanan tallennusta vasta kun on logannut onnistuneesti sisään ..jnejne. Tervetullut update ;)

10.

”sekä käyttöjärjestelmään paremmin mukautuva ulkoasu.”

Kiinnostaisi tietää kenen mielestä tässä FF3 on muka käyttöjärjestelmään paremmin mukautuva ulkoasu. Kun tuon lauseen luin niin luulin, että Modzilla olisi tehnyt pari valmista teemaa jotka sopisivat mainittujen käyttöjärjestelmien perus asetuksiin.

Taisinpa olla väärässä.

11.

Ei se Windowsilla välttämättä ole niin selvä juttu, koska Windowsista puuttuu samanlainen ohjelmien välinen yhtenäinen GUI kuin mitä Linuxilla (GTK, Qt) tai OS X:ssä (Cocoa) on. Toki Windowsissa on samanlaisia toolkittejä (Win32, .NET), mutta ilmeisestikään Windows-kehittäjiä ei kiinnosta järkevät sovellukset, kun Microsoftkin antoi IE7:n myötä piupaut ”Windows-ulkoasulle” selaimessaan.

GNOME:ssa yhteneväisyys esim. Nautilus-tiedostoselaimen kanssa on päivänselvä, samoin OS X:ssä Firefoxin pitäisi näyttää melkolailla natiivilta Cocoa-sovellukselta eli käytännössä olla melko tarkka kopio Safarista.

12.

http://sj87.hopto.org/screenshots/fx3.png

Tuossapa tuota.

13.

Mietin vain miksi muropaketti ei vaivaudu uutisoimaan Opera 9.5 Finalista jonka uuden ytimen nopeus on ylivertainen…

14.

Missä olikaan uutinen opera 9.5:sta ?

15.

Tuo nyt on jo aika noloa itkeä tuosta Operan vähäisestä uutisoinnista… Montako käyttäjää teitä olikaan? Te kaksi? Ja ette tienneet että siitä julkaistiin uusi versio? Niin varmaan…

16.

Turha tänne on joka selaimesta alkaa uutisoimaan. Ne ovat lähinnä tietokoneiden suurkäyttäjien leluja. Firefox sen sijaan on suosittu myös ”normaalien” ihmisien keskuudessa ja on oikeasti varteenotettava vaihtoehto IE:lle, joten siitä sietääkin uutisoida.

17.

Eikös tän pitänytkään läpäistä Acid2…?

18.

Näyttää ihan samalta ku kakos versiokin. Tätäkö ne on vuodenpäivät koodannu?

19.

@18
Pitääkö uuden softan muka aina näyttää erilaiselta kuin vanha?

20.

@18

Miksi vaihtaa hyvää ulkoasua?

21.

On täällä muitakin operan käyttäjiä (kuten minä) mut siis eiköst tää ff3 julkaistu jo eilen? ja tänään vasta uutisoidaan? :O Unohdin ladata kotona :(

22.

16. Miksi sitten Opera ei olisi oikeasti varteenotettava vaihtoehto IE:lle?
Se on kuitenkin myös erittäin varteenotettava vaihtoehto Firefoxille.

23.

Eilen yritin monta kerraa ladata, mutta yli 3 tunnin ajan serverit olivat ihan jumissa, jotean taisi ennätykseen osallistuminen jäädä väliin.

24.

@23

Illalla latasin pääsin sivulle alle minuutis ja nyt latasin niin alle minuutis sivul

25.

@22 (en ole alkuperäinen postaaja): Siksi että Firefox on jo saavuttanut laajan suosion, miksi pitäisi vielä kolmas selain saada väkisin laajaan käyttöön, kun IE:lle on jo haastaja? Firefoxin osuus on kuitenkin kymmeniä prosentteja, Operan ehkä muutama prosentti korkeintaan.

Latasin tähän wanhaan koneeseen tuon, ja kylläpä alkoi sivut latautua nopeasti ja muutenkin pyöriä paremmin. All hail the update.

26.

@21 FF3 piti julkaista suomen aikaa klo20 mutta ainakin itse sain meilin julkaisusta vasta hieman ennen klo22. Jonka jälkeen lataaminenkin sivulta jopa onnistui. 20:40 aikoihin mozilla.comissa vielä kovasti mainostettiin 2.0.0.14 versiota. Joten eiköhän tämä uutinen ihan ajoissa ole jos se on kirjoitettu puolen yön aikaan :) Tokihan tästä olisi voinut uutisoida vaikka viikko sitten, kun päivähän oli kaikkien tiedossa jo pitkän aikaa.

Kyllähän tuo vaikuttaisi nopeammalta mitä 2. Lisäksi Beta 5:sta vaivanneista kaatumisista päästiin jo RC vaiheessa pois niin eipä ole toistaiseksi mitään uusia ongelmia ilmaantunut. Vielä kun kaikki pluginit saataisiin 3 aikakaudelle niin saisi taas selaimeen kaikki tarvittavat apuvälineet :) Eipähän tuossa ole sen suurempaa kuin testaaminen että plugin toimii myös 3:ssa ja manifestiin kolmosversion tuen lisääminen :)

27.

24.

Juu, nythän se sivu toimii, mutta illalla oli niin jumissa ettei edes avautunut.

28.

Jospa tämän uuden version myötä saataisiin vaikka sellaiset tervellisemmät 50/50 markkinaosuudet Firefoxin ja Internet Explorerin kesken. Sen jälkeen todellinen kilpailu voisi alkaa ja ehkä IE:kin paranisi.

29.

Miks IE pitääs parantua? Parempiakin selaimia on monia.

30.

Näyttää IE7:lta.

Mikäs tässä ff3 nyt on sitten niin ainut laatuista?

Onko oikeasti mitään tarpeellista tai mikä helpottaa käyttäjää (jotta kannattaa vaivautua asentamaan) toisin kuin kaikki 5000 tapaa kustoimoida josta ei jaksa tehdä yhtäkään ja että lataa nettisivun 0,3 sekunttia nopeammin ??

@22 Joo samoilla mielillä. Kyllä joka selaimesta jonka käyttäjät voidaan laskea kokonaisissa prosenteissa pitäis uutisoidan. Jos menee alle prosentin niin sit ei, mut on se totta että operakin on riittävän iso.

31.

@30

Johan se tuossa uutisessa kerrotaan.

32.

Viekö tää enemmän muistia kun vanha?

33.

on muutes paskempi kuin kakonen omasta mielestäni… kaikki hymiöt ei näy..

34.

OPERA!

35.

Mitenköhän tuon ”Älykäs osoitepalkki” toiminnon saisi pois päältä? Ärsyttävä.

36.

@32

Vähemmän muistia.

@30

Kerro toki, kun löydän AdBlockin IE:lle. :>

37.

Tuossa on hyvä yleiskatsaus näihin uusiin ominaiuuksiin mm. tuohon uuteen awesome bariin: http://people.mozilla.com/~beltzner/overview-of-firefox3.swf

38.

OPERA VIEE!! on muuten hienompi ja nopeempi ku tää;)

39.

Netscape ja Flock !!

40.

Opera <3 Aika paljon ominaisuuksia Operasta on apinoitu tähän uuteen Foxiin. Ei välttämättä huono asia, paraneehan tämäkin nyt sitten :)

41.

Olisi voinut uutisoida Opera 9.5 -julkaisustakin. Ei se Firefox 3 yhtään sen merkittävämpi julkaisu (hypestä huolimatta) ole.

42.

Hieno ja ihan tarpeeksi nopea minulle =P

43.

35.

Sama kiinnostaisi minuakin.

44.

Perkele tää 3.0 kaatuilee koko ajan :p

45.

@41.
aivan, tuntuu Opera keventyneen reilusti tuossa 9.5 julkaisussa, joten merkittäviä parannuksia siinä tuntuu olevan

46.

@37 Thnks.

47.

Onhan tämä firefox3 ihan jees päivitys, mutta tuo opera 9.5 tuntui aivan erinomaisen tuoreelta ja hienolta julkaisulta. Selain on selkeästi nopeampi ja keveämpi kuin 9.2x.

Työpaikan koneelle ff3, mutta kotikoneille menee tuo opera.

48.

@47.
Opera onkin windowssille optimoitu ja mozilla taas linuxille
Betoja en ole kokeillut, mutta 9.5 oli kyllä kauan odotettu tuote
harmi et muropaketti on puolueellinen, eikä se ylittänyt uutiskynnystä

49.

@48
Opera on myös Linuxille ja päivittyy ihan samaan aikaan ku Windowsissa. Sinne tuli kanssa 9.5 ihan samaan aikaan.

50.

@48
Opera on myös Linuxille ja päivittyy ihan samaan aikaan ku Windowsissa. Sinne tuli kanssa 9.5 ihan samaan aikaan. Kyllä mä olen huomannut että molemmissa käyttiksissä on tullut nopeutta lisää.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 71 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös