Ohjeet Radeon HD 2900 XT CrossFire -ylikellotukseen
24.9.2007
Radeon HD 2900 XT -näytönohjaimien ylikellottaminen CrossFire-tilassa on ollut julkaisusta lähtien tavalliselle kuluttajalle mahdoton toimenpide. Julkisten työkalujen puuttuessa, ylikellottaminen onnistui ainoastaan päivittämällä näytönohjaimiin uusi BIOS korkeammilla GPU- ja muistikellotaajuuksilla. AMD:n suomalaisedustaja Sami ”macci” Mäkinen on kuitenkin esitellyt kikkakolmosen, jonka avulla näytönohjaimien ylikellottaminen onnistuu CrossFire-tilassa. Nordichardware-sivusto on tehnyt aiheesta artikkelin, jossa on kerrottu kädestä pitäen ohjeet ylikellottamiseen. Ensin CrossFire täytyy kytkeä pois päältä, työpöytä laajentaa toiseen näyttöön ja valita se vakionäytöksi, näytön kaapeli täytyy siirtää toiseen näytönohjaimeen, jonka jälkeen kakkosnäytönohjaimen kellotaajuuksien korottaminen onnistuu päivitetyllä AMD GPU Clock Tool -ohjelmalla. Tämän jälkeen ensimmäinen näyttö palautetaan vakionäytöksi, näyttökaapeli siirretään takaisin ja ylikellotetaan ensimmäistä näytönohjainta. Operaatio soveltuu ainoastaan testikäyttöön, sillä asetukset eivät jää muistiin, vaan nollautuvat tietokoneen uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Kunnollisia julkisia Radeon HD 2900 XT CrossFire -ylikellotustyökaluja odotellaan siis edelleen. Myös Muropaketin testilabrassa käynnistyy tällä viikolla Radeon HD 2900 XT CrossFire -testit, joten pysykää kanavalla.
Nordichardware, How to overclock Radeon HD 2900 XT CrossFire
Sampsa Kurri
- 1.
-
No jo on viritelmät :D
ja nyt Sampsa tsemppiä noissa testeissä ;P - 2.
-
Typo: Nordichardware-sivusto on aiheesta artikkelin…
Eli pitäisi vissiin olla: …sivusto on tehnyt aiheesta artikkelin…
Ps. Menestystä kellotuksiin ;p - 3.
-
Juu kyllä menee hankalaks…
Outoa muuten, ettei AMD ole tarjonnut tuohon jo työkaluja?
mikä mahtaa olla perinmäinen syy? - 4.
-
Naurettavaa touhua tuo työkalujen päällä istuminen Atilla.
- 5.
-
@3
Taitaa olla nii suuri työmaa noissa ajureissa ettei kerkee kovin paljoo tollasii ”vapaaehtosia” projekteja tekemään. Itse ihan tyytyväinen atin ajureihin (ainaki vakauden kannalta) , mut jos sieltä tulee usein päivityksiä joissa saa jopa sen 5-10% lisää suorituskykyä nii kertoo kyl aika hyvin ettei kaikki oo ihan parhaassa jamassa.
Toivottavasti 2950 kortin ”uudensukupolven xfire” korjaa tämän ongelman =).
- 6.
- 7.
-
Kyllä on kikkailua tossakin :D
- 8.
-
Ei helvetti mitä pelleilyä. Hermot mulla ainaki menis.
- 9.
-
”nollautuvan” typo
- 10.
-
Onnea kellityksiin :) Ei todellakaan itelläkään tollanen säätö onnistuis :D
- 11.
-
Vaikka ei nyt suoranaisesti tähän liitykään, niin kellittelyyn kuitenkin :D
XP:n puolella käytössä mielestäni loistava säätösofta Ati Tray Tools. Kauhulla olen lueskellut siitä tapahtumasta, kun piakkoin ”täytyy” vaihtaa Vistaan, niin ”Kuusnelos”-versiossa lakkaa kaikki tälläiset toimimasta sen pirun ”vain kirjattuja ajureita”-pakon takia… Ainakin ATT:n tekijä on foorumeillaan sanonut ettei ”Koskaan tule maksamaan Mikkisoftalle 400 euroa (tai mitä sitten olikaan) vuodessa”, ei vaikka joku muu maksaisi… Hitto sentään, pistää vihaksi…
Rant Over ;D - 12.
-
Makro/scripti varmaan tuohon kätevin lelu toistaiseksi :) Ei sampsa ole jaksanut tehdä artikkelia tai kuullut artikkelista joka kertois kellotuksesta *nix alustalla :)
ainakin nvidialle näyttäisi joku kellottelu pimpula olevan. - 13.
-
No on se kumma kun atin näyttiksiä ei saa kuka vaan kellotettua, eli ostakaa nvidian näyttis lapset.




