Plaza

Muropaketti.com

Pelien fysiikkalaskenta takkuaa

28.6.2007

AGEIA esitteli ensimmäisiä alustavia suunnitelmia PC-pelien kiihdyttämiseen tarkoitetusta fysiikkaprosessorista jo reilut pari vuotta sitten ja viime vuoden kesäkuussa Muropaketti testasi Asuksen PhysX P1 -kortin, joka nykyään kustantaa noin 240 euroa. Ratkaisevana tekijänä korttien yleistymisen takaamiseksi oli luonnollisesti pelituki, joka kortin julkaisemisen aikoihin oli hyvin heikko. Tuolloin ainoastaan Ghost Recon: Advanced Warfighter tuki PhysX-fysiikkakorttia, mutta yritys esitteli yli 60 kehitystiimin keskittävän voimansa yli 100 pelin kehittämiseen. Yksi odotetuimmista peleistä oli Unreal Engine 3 -pelimoottoriin perustuva Unreal Tournament 2007, joka nykyisin tunnetaan nimellä Unreal Tournament 3.

Nyt on kulunut vuosi PhysX-korttien ensitulemisesta, eikä pelejä ole vieläkään saatavilla. Toukokuun alussa Artificial Studios ja Immersion Games julkaisivat näyttävästi PhysX:n lanseerauksessa esillä olleen CellFactor Revolution -pelin ladattavaksi ilmaiseksi. Lisäksi YouTubesta löytyy nyt video Ghost Recon: Advanced Warfighter 2 -pelin AGEIA Island -nimisestä kentästä, jossa herkutellaan lähinnä räjähdyksillä PhysX:n ominaisuuksia. AGEIA Island -tehtävä tulee saatavilla tämän kesän aikana, mutta luonnollisesti myös jo julkaistu GRAW2-peli tukee PhysX:ää, joskin tuki vastaa lähinnä aiempaa GRAW-peliä. Unreal Tournament 3:n julkaisuajankohdasta ei ole toistaiseksi tietoa, mutta heinäkuun puolivälissä järjestettävillä E3-messuilla luvataan uutta tietoa pelistä, mukaan lukien suuntaa antava julkaisuajankohta.

YouTube, GRAW 2 AGEIA Island Trailer

Ville Suvanto

1.

Jotkut hätähousut menivät ostamaan PhysX kortin.

2.

Aivan turha kapistus, saisivat työntää syvälle jonnekin… En minä ainakaan aio koneeseen kalliin prossun ja näyttiksen lisäksi vielä jotain helvetin fysiikkakorttia ostamaan. Alkaa mennä naurettavaksi.

3.

Mä olen kanssa vähän sitä mieltä et opettelisivat koodaamaan paremmin fysiikat ja laittais ne perinteisesti vaan prossulle/näyttikselle. Tollasesta suostuis maksamaan maks. sen 20€ integroituna emolevylle tms… menee liiaan monimutkaiseksi - ala siinä sitten konetta päivittämään kun pitää uusia tollanenkin aina samalla.

4.

Pointtihan kumminkin on se, että monimutkaisten fysiikkojen koodaaminen vie paljon tehoa prosessorilta. Ei sitä pelkästään koodin optimoinnilla ohiteta.

Tämmösten uusien konseptien omaksumisessa vaan kestää aikaa. Totta kuitenkin on, että tällä ensimmäisellä ageian generaatiolla tuskin tekee vielä paljon mitään. Toivottavasti seuraavalla tekee jo enemmän, tukevien ohjelmien ja pelienkin näkökulmasta.

5.

Niin, no moni piti 3D-kiihdytinnäyttiksiä turhina aikanaan… mutta joo, varsinkin nyt kun prossuissa on useampia coreja, niin ei luulis olevan vaikea koodata peli esim. siten että yksi neljästä prossucoresta hoitaisi fysiikat..

Niin kauan kun polygonit jylläävät ja fysiikalla tarkoitetaan räjähduksiä, sirpaleita ja pomppivia tynnyreitä niin ei tuosta mitään iloa ole. Sitten kun aletaan mallintamaan vesi/nesteet reaaliajassa ja tehdään maasto yksittäisistä ja täysin dynaamisista voxeleista polygonimaton sijaan niin voidaan jo tarvita vähän kiihdytystä..

6.

Ehkä jostain fysiikkapiiristä on apua mutta tuskin tämä erillinen kortti systeemi tulee olemaan pysyvä ratkaisu. Olihan aikanaan vanhoissa koneissa matikka piiri erikseen.. Epäilen että mokoma fysiikkapiiri ratkaisu tulee kuihtumaan.

7.

Voisivat ihan hyvin pistää rehellisesti prossun duuniksi fysiikanlaskennan, kyllä nykyisillä ja tulevilla dual ja quadcoreilla pitäisi oikein optimoituna olla enemmän kuin tarpeeksi resursseja laskea vastaavaa fysiikka kuin erillinen kortti. Näyttiksiin ei kyllä tarvitsisi fysiikanlaskentaa pukata, nykyiset prossut kun muutenkin lähinnä lepäilevät laakereillaan alle 500e näyttisten kanssa.

8.

Onkos tuosta näyttiksien käytöstä fysiikkakorttina ollut vähään aikaan mitään puhetta? Kun eikös kumpainenkin valmistaja ole sellaisia väläytelly (Ati ainakin)??

9.

Eipä ole mitään sellaista näytetty, että olisi edes etäisesti halua rahaansa tuollaiseen tuhlata. Hinta on liian korkea ja tuki/saavutukset ovat saaneet aikaiseksi lähinnä spontaaneita naurunpyrskähdyksiä, sekä syvää myötähäpeää tuollaisen ostamaan hairahtaneelle…

10.

Toi GRAW 2 AGEIA Island Trailer näytti jo ihan hyvältä. Se olis kyllä näyttänyt paremmalta jos ne tornit ei olis aina täysin romahtaneet kasaan, vaan että sinne olisi jäänyt jotain rakennelmia pystyyn. Mutta lupaavalta toi kyllä vaikutti *
*) Ei tosin niin hienolta että ostaisin PhysX-korttia.

11.

Joo, oishan noista dual- ja quadcoreista varmasti hyötyä pelien fysiikoiden mallinnuksessa mutta onneks bili+virustorjuntasoftat pitää huolen siitä ne coret käytetään aivan muuhun kuin pelien pyörittämiseen :D

12.

itekki vähä pelkäsin et tää fysiikkaprosessori yleistys ja tois lisäkustannuksia pelikokoonpanoon. Ei mul mitää sitä vastaa olis jos se olis erillinen piiri jossain n.ohjaimessa tai emossa. Mut jos se maksaa 240€ nii ei hyvä. Mieluummi sijottasin neki rahat vaikka kahteen näytönohjaimeen jolla sitte vois laskee fysiikkaa nissä joissa sitä on ja muuten käyttää normi xfiressä tai sli ssä. Tietenki jos prossu jaksaa noita suorittaa nii voishan ne sielläki.


@11 =Danne

jos noin on nii kannattaa harkita viirustuhoojan vaihtoa =). Niissä on kuitenki ainaki ollu isoja eroja tehon kulutuksessa. En oo F-securee kokeillu kyl taas vuosii omalla koneella. Ainaki ennen tuo f-secure oli just se kaikista raskain noista tunnetuista. Intissä sotilaskodin koneilla kyl huomas et kaikki oli saastuneita ja yllättäen f-secure oli torjujana. Et siltä osin f-secure ei oo ainakaan muuttunu.

13.

mahtoiko compvter käydä inttinsä Säkylässä? :)

14.

Itsekin rupesin juuri miettimään, että miksi helvetissä pitäisi vielä fysiikanmallinnuskorttikin hommata kunnolliseen pelikoneeseen, kun kerran on 2- ja 4-ydinprossuja niin esim. sitten kun jotkut hankkii oikein kunnon pelikoneen, niin luulen että niihin tulee jo tuota 4-ydintekniikkaa, jolloin varmasti on 1 core vapaana fysiikalle, ja jos tosiaan F-Secure löytyy niin roskikseen vain ja jokin muu kevyempi softa tilalle.

15.

Vähän menee offtopiciksi, mutta eikös olekin aika metkaa, että MB:ssä voittaa aina kotimainen security suite ;) Tosin, ei siellä esim. Kaspersky:ä ole edes testattu…

16.

Tossa ku rinnastettiin tota ppu ta gpu:n alkuaikoihin jollo oltiin ehkä vähä sitä mieltä et on turha. Asiaa voi kuitenki kattoo siinäkin valossa et noissa näytönohjaimissa on moninkertanen teho vrt cpu hun. Voiko samaa sanoa ppu:sta? Veikkaan et vähä liian myöhään keksivät tuon ideansa about 4 vuotta sitte ku olis tullu myyntii nii olis ollu ihan eri juttu ja olis voinu olla vaikee syrjäyttää enää jos moni olis tuolloin sen ostanut. Nyt ku tuli näin myöhää markkinoille nii olis kannattanu saada jompi kumpi tai molemmat näytönohjain valmistajista mukaa ja intergroida se ppu näytönohjaimelle. Näin oltas säästetty valmistuskustannuksissa ja suuremman kysynnän myötä olis ppu:n kpl hinta pienentyny.

@13

Jaa oliko siellä säkylässäki samat ongelmat =). Joo ei olin ensin tuolla tuusulassa (hellitr)ja sitte ku se lopetettiin nii jouduin vielä 3kk tuonne parolaan. Ilmeisesti helsinki ei mitää ilmapuollustusta kaipaa =).

17.

Ei oikeen vakuuta tuo demo - tuossa ei ollut mitään sellaista mitä ei suht kevyesti laskisi prossullakin. Kunnon fysiikkamoottorille olisi käyttöä vaikkapa nesteiden yms. partikkelisysteemien laskennassa.. eli siis sellaisessa jota ei CPU:n ”rakenteen” takia voi sillä laskea reaaliajassa mitenkään. Itse olen kyllä sitä mieltä, että fysiikkaprosessointi voisi olla (voisi kai sanoa että edelleen) osa grafiikkakorttia. Oma kortti sille tuntuu liioittelulta. Mutta tosiaan, kuten täällä on jo muut todenneetkin, joskus 90-luvun alussa 3D korttejakin vähän naureskeltiin ja povattiin niiden pikaista katoamista.. kunnes oli omin silmin nähnyt Quaken Voodoo:lla :)

18.

3d-korttien aikakausi alkoi Voodoo-kortilla. Sen kun näki niin silmät putosivat päästä. Aiemmathan olivat olleet ihan leluja siihen peliin verrattuna.

19.

@5.
Niin, no moni piti 3D-kiihdytinnäyttiksiä turhina aikanaan…

Ai piti vai??
Missäs olet silloin elänyt ku 3D-kiihdyttimet tulivat? Venäjällä vai?
Miks ihmees kukaan olisi pitänyt sellaista turhana, etenki ku näki mikä hyöty siitä oli?
Itse olin Raahen Tekus opiskelemassa silloin ja pistettiin samantien porukalla kortit tilaukseen heti ku sellaiset tuli myyntiin.

20.

Jep, kyllä Quake2 voodoolla tipautti tuolilta :D

21.

Pelkästään GLQuake jo tiputti penkiltä ja sen takia piti hommatakki Raahen nopein kone makso mitä makso :)

22.

Olipas kieltämättä turha filmi… Eikös nyt tuleva crysis hoida homman jo paljon komeammin ilman turhia lisälättyjä koneessa?

http://www.youtube.com/watch?v=7wLMc2Oe844
Lyhyt mutta ytimekäs filmi, miksi ei kannata panostaa erilliseen
fys. korttiin….

23.

Nyt ennekuin hypetätte sitä fysiikan laskemista n-corella niin miettikääpä paljonkon on laskettavaa, kun interpoloidaan yksi räjähdys.

Siihen erikoistunut rinnakkais-FPU piiri on hieman eri työkalu kuin normaali geneerinen CPU core.

Samasta syystä grafiikat lasketaan GPU:lla. Tämän vuoksi myös GFX korttien valmistajat ovat kikkailemassa fysiikan laskemista GPU:n kautta, koska GPUlla on siihen huomattavasti paremmat edellytykset kuin CPUlla.

Ei tuo Ageia ideana ole huono, vika on pahasti siinä, että korttia valmistetaan monopolilla, jolloin ei ole kilpailua ja hinta pysyy korkealla. Ja niin, mitäs teet kortilla, jos vain pari peliä sitä tukevat.

=)

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös