Seagate laajentaa SSD-markkinoihin
24.8.2007
HDD:t (Hard Disk Drive) ovat nykypäivänä ylivoimaisesti eniten käytettyjä kiintolevyjä, mutta SSD:t (Solid State Drive) tekevät kovaa vauhtia tuloaan. Useat valmistajat ovat julkaisseet SSD-kiintolevymalleja ja jopa niillä varustettuja kannettavia tietokoneita, mutta yleistymisen esteenä on edelleen valitettavan korkea hintataso. Maailman suurin kiintolevyvalmistaja Seagate on ilmoittanut hyppäävänsä samaan kelkkaan ja julkaisevansa SSD-kiintolevyjä. ”Me tulemme tarjoamaan SSD-kiintolevyjä, mutta todennäköisesti ensiksi yrityskäyttöön. Uskomme, että voimme tehdä asemista parempia.”, kommentoi Seagaten toimitusjohtaja Bill Watkins CNET Newsin haastattelussa.
SSD-kiintolevyt ovat perinteisiin HDD-kiintolevyihin verrattuna toimintavarmempia, nopeampia ja kuluttavat vähemmän tehoa, sillä flash-muistipiirien ansiosta kiintolevyissä ei ole liikkuvia osia. Niin ikään SSD-kiintolevyjä valmistavan PQI:n Bob Chu kommentoi aikaisemmin tänä vuonna tuotejulkistuksen yhteydessä, että vuonna 2008 SSD voi korvata jo 30 prosenttia perinteisistä kiintolevymarkkinoista. Seagate ei ole aivan yhtä luottavainen ja uskoo SSD:n kykenevän lähivuosina ainoastaan seitsemän prosentin markkinaosuuteen. Toistaiseksi rajoitteena on hinta, sillä muun muassa Seagaten 32 gigatavun SSD-kiintolevy kustantaa reilut 500 dollaria ja PQI:n 256 gigatavun mallin on arvioitu maksavan reilusti yli 2000 dollaria.
CNET News, Seagate to make flash-based hard drives
Ville Suvanto
- 1.
-
Kyllähän tollasen ostas jos olis hinnat vähintään 20 kertaa edullisemmat =)
- 2.
-
Ihan hyvä, jos tuollaisia alkaa näkymään enemmän markkinoilla, tulevaisuudessa hintatasokin luultavasti tulee järkevämmäksi peruskuluttajalle. Kuinka suurista eroista puhutaan perinteiseen kovalevyyn (HDD) verrattuna?
- 3.
-
sadoista/tuhansista euroista.
- 4.
-
Hyvä homma että SSD alkaa saada tukijoita taaksee. Kyllä parin vuoden päästä on jo hyvin ajankohtainen aihe, ja 20 vuoden päästä HDD on jo kivikautta. :)
- 5.
- 6.
-
Ainaki ite oon myös ymmärtäny et tiedonsiirto nopeus nyky flässhillä ei olis ihan hdd tasoo.. Aika hyvin tukee seki ku käyttää noita kalliimpiaki fläsh tikkuja niin eivät pääse edes siihen usb2 nopeuteen. Sitte kans verkkokaupassa myytiin ide 66 väylälle ssd kovoja. Tuskin sitä ihan huvikseen noin hitaalle idelle laitetaan. Siinä mielessä toi uutisen ”SSD-kiintolevyt ovat perinteisiin HDD-kiintolevyihin verrattuna nopeampia….” ei joka suhteessa pidä paikkaansa.
Tietenki hakuaika on aika lähellä nollaa ssd ssä. Voin toki olla väärässiki ja saa korjata jos löytää jostain jonku luotettavan testin jossa fläsh pääsis edes usb2 väylän maksimi nopeuteen.
- 7.
-
Kyllä SSD nopeuttaa työpöytäkäyttöä melkoisesti, mikäli vain luetaan:
- 8.
-
Kiintolevyt ovat nykypäivänä ylivoimaisesti eniten käytettyjä kiintolevyjä?
- 9.
-
Pisti sama asia silmään kuin Straiffilla.
HDD on suomeksi kovalevy (kiintolevy on huono käännös sanoille hard disk drive), mutta tuolle SSD:lle kiintolevy olisi aika hyvä ilmaus, koska solid = kiinteä ja state = mm. olotila.
Pitäisi varmaan järjestää joku kilpailu asiasta, vaikka sanat harvoin yleistyy sitä kautta, mutta palkinnoksi voisi laittaa vaikka sellaisen mobiili-PhysX-kortin niin olisi yhtä hyödyllinen voittajalle kuin tuo Killen NIC. :)
- 10.
-
Kovalevy on semmoista mitä laitetaan nauloilla seinään kiinni, että semmottista.
- 11.
-
Palkinnoksi voisi laittaa vaikka semmosen 250gigan SSD -levyn :p
- 12.
-
Hinta nyt. 2500€. Aivan sama vaikka olis vaikka 6000€. Näin se menee…
Esimerkki 1.
0.720 Kb korppu maksoi tullessaan markkinoille 1984 nylyrahaksi muutettuna(huomaa rahan arvon lasku joka on noin 2-3% vuodessa)28.33€ eli tämän päivän hinta siis DD korpulle olisi noin 41€/kpl.Esimerkki 2.
Kiintolevy 100 Megaa(siis MEGAA!!! ei Gigaa!) maksoi tullessaan markkinoille yli 1000€
(6000mk) eli samalla hinnalla ostettuna nykypäivän 320 Gigainen kiintolevy maksaisi seuraavasti. 1 mega maksaisi 10€ eli 320000 * 10=3.2Milj €
(Luku olisi vielä suurempi mikäli olisin käyttänyt esimerkkinä 40 megaisen kiintolevyn markkinoille tulo hintaa)Eli nythän ollaan SSD:n kera aika halvalla mukana!
- 13.
-
Juuri näin, kun kysyntä ja sitä kautta tuotanto ja tarjonta kasvavat, ei ole mitään estettä sille, etteikö SDD voisi olla vähintään yhtä halpa kuin nykyiset kiintolevyt. Voipi olla, että mekaniikan poisjäänti jopa halventaisi hintoja ja vähentäisi levyrikkoja ja takuukuluja.
- 14.
-
eiköhän ne hinnat siitä laske kun saavat piirien seuraavat valmistustekniikat kunnolla sisäänajettua ja SDD levyt kunnolla massatuotantoon, meniskö tuohon 2-4 vuotta.
- 15.
-
ja kirjoitusnopeus ongelmat voi eliminoida rinnaikkaistamalla piirien kirjoittamisen.
- 16.
-
Juu itse en kyllä pelkää noita korkeita hintoja. Kaikki uus maksaa ja tuotannon kasvaessa kyllä ne hinnat sieltä alas tulee. :) Enemmänki pelottaa, just tuo kirjoituskertojen määrä, jonka flash kestää, mutta jos kuuhunki on menty niin eiköhän tuokin asia korjaannu… :D
- 17.
-
bout fucking time
- 18.
-
Kiva kun porukka tajuaa mistä tässä on kyse! Eli alussa kaikki uusi tekniikka maksaa messinkiä ja jonku ajan kuluttua kun tuotteesta tulee ns. kuluttajatuote sen hinta romahtaa kipukynnyksen alapuolelle. Näin kävi mm. littunäytöille viimeksi jne. ATK-busines on siitä kivaa että hinnat vaan halpenee aina…
- 19.
-
Kai SSD levyillä on sitten eheyttäminen tarpeetonta, että 100% teho kokoajan? Sehän olisi mahtavaa…
- 20.
-
Pistetääkö kimppatilaus vetää?
- 21.
-
eheyttämisen tarve taitaa olla tiedostojärjestelmän 'ominaisuus' , eli käytetty tallennusmedia ei vaikuta siihen miten tiedostojärjestelmä datansa järjestää.
- 22.
-
Kyseisessä kommentissa taisi olla kyse siitä, että sillä järjestyksellä ei nimeomaan olisi mitään merkitystä…
- 23.
-
Eheyttäminen on nimenomaan levyteknologian ominaisuus. Ongelmana on että nykyisiltä kovalevyiltä ei voida lukea tieto kuin yhdestä paikasta kerrallaan ja sen jälkeen levyä täytyy pyöritellä että seuraava lukukohta löytyy. SSD levyissä moista pyörittelyviivettä ei ole, ja levyä voidaan lukea peräjälkeen vaikka levyn eri reunoilta.
Tiedostojärjestelmä tietysti yhä fragmentoituu, mutta siitä ei ole samanlaista nopeushaittaa kuin kovalevyillä. Niin ja toisekseen voisi mainita että joitakin tiedostojärjestelmiä ei edes voi eheyttää koska ne eivät sekoa samalla tavoin kuin Windowssin NTFS.
- 24.
-
”10.
Kovalevy on semmoista mitä laitetaan nauloilla seinään kiinni, että semmottista.
24.8.2007 klo 18.05, Rooivalk”
Onhan se sitäkin. Et ole varmaan koskaan kuullut termeistä homonymia ja polysemia? Tässä tapauksessa kyse on jälkimmäisestä. Google kertoo lisää.
t: semantikko




