Uusimmat

Huawei P9 -ennakkotilaukset liikkeelle etuajassa – ensimmäiset perillä tänään

22.04.2016 17:26 Pekko Lainiala

huawei-p9-ensituntumat-7

Huawein tuoreimman julkistuksen, P9:n, ennakkotilauksista on käyty poikkeuksellisen paljon keskustelua suomalaisilla sivustoilla, sillä yhtiö tarjosi nopeimmille ennakkotilaajille kovan ennakkotilaajan kaupanpäällisen.

Kun ennakkotilauskampanja julkistettiin, Huawei ja kampanjassa mukana olleet jälleenmyyjät ilmoittivat, että toimitukset alkaisivat 29.4. alkaen.

Nyt kuitenkin Huawein suomalainen Twitter-tili kertoo iloisia uutisia ennakkotilaajille: ensimmäiset laitteet lähtevät jo tänään 22.4. kohti asiakkaita.

Erikoisena huomiona yksi ennakkotilaaja on lisännyt yhtiön twiitin perään kuvan, jonka perusteella itse laite ja ennakkotilausälykello olisivat saapuneet perille jo tänään. Toinen huomion arvoinen seikka on se, että LG:n tapauksessa lippulaivamalli G5:n ennakkotilaustoimitukset ovat myöhässä, joten nyt ilmennyt Huawein tempaus voisi olla myös kuitti kilpailijalle.

Päivitys klo 19:15: Twitterissä esiintyneen laitteen lisäksi myös useat MuroBBS-käyttäjät raportoivat Huawei P9:ää koskevassa keskustelussa saaneensa laitteen haltuunsa jo tänään. Osalla tilaajista paketista on löytynyt pelkkä puhelin ilman älykellolahjaa, mutta jotkut ovat saaneet jo molemmat.