Uusimmat

Huawei-pomo: IFA-messuilla ei nähdä uutta Mate-älypuhelinta

29.08.2016 12:39 Pekko Lainiala
A

Kuvassa Mate 8

IFA-messut lähestyvät kovaa vauhtia ja huhut tulevien julkistuksien ympärillä alkavat kiihtyä. Kiinalaisten mobiililaitteiden uutisointiin keskittyvä GizmoChina on kertonut haastattelusta, jossa Huawein johtoon kuuluva henkilö on lytännyt haaveet uudesta Mate-älypuhelimesta.

Huawein viime vuoden IFA-antina nähtiin Mate S -huippumalli sekä Huawei Watch -älykello, mutta tänä vuonna Mate-julkistus ei tiettävästi ajoitu syyskuulle. Mate 8:n osalta kansainvälinen lanseeraus nähtiin tammikuussa ja testasimme laitteen maaliskuussa, joten esimerkiksi Mate S:n jatkaja ei olisi ollut poissuljettu vaihtoehto tällä aikataululla.

Mate-puhelimen sijaan julkistuksina tullaan tiettävästi näkemään ainakin alempiin hintaluokkiin osuva uutuus, jonka yleisesti oletetaan olevan aiemmin huhuttu NOVA-brändi, joka olisi kohdistettu naiskäyttäjille. Pelkän keskihintaluokan laitteen julkistus IFA:n kokoisessa tapahtumassa tuntuisi jokseenkin laimealta, joten luvassa saattaa olla myös muita yllätyksiä esimerkiksi päivitetyn Watch-älykellon muodossa.

Pekko Lainiala

Muropaketin uusimmat