Uusimmat

Huhu: LG G5:n akku voidaan liu’uttaa ulos laitteen alapäädystä

13.01.2016 20:40 Pekko Lainiala

lg_g5_130116

Barcelonassa helmikuun lopulla järjestettävät MWC-messut lähenevät päivä päivältä, minkä seurauksena myös huhumylly lippulaivapuhelimien ympärillä kiihtyy. LG on lähettänyt median edustajille kutsuja 21. helmikuuta järjestettävään tilaisuuteen, jonka sisällöksi PhoneArena kertoo varmistaneensa huippuluokan puhelimen esittelyn. Odotukset pyörivät enimmäkseen LG G5:n ympärillä, mutta myös G Flex 2:lle tai V10:lle on osassa huhuja povattu jatkajaa.

LG G5 on jo aiemmin ollut kovassa pyörityksessä, sillä laitteeseen on huhuttu muun muassa tuplakameraa, V10:stä tuttua lisänäyttöä sekä sormenjälki- ja iiristunnistinta. Tällä kertaa laitteeseen odotetaan Cnet Korean toimesta mielenkiintoista fyysistä toteutusta, sillä silminnäkijälausuntojen perusteella LG olisi tuomassa laitteeseen vaihdettavan akun, joka liukuisi ulos puhelimen alapäädystä.

Erikoisen akkuratkaisun lisäksi Cnet Korean lähde uskoo, että LG luopuisi taakse sijoitetuista painikkeista, ja laitteen takapuolelta löytyisi tänä vuonna ainoastaan sormenjälkitunnistin sekä kamera.

GsmArena, LG G5 said to feature a modular design for sliding out its battery

PhoneArena, LG will announce a ”major smartphone” at MWC 2016 in February

Pekko Lainiala

Muropaketin uusimmat