Uusimmat

Microsoft-pomo: Ensimmäiset uudet Nokia-älypuhelimet julkaistaan vasta ensi vuonna

18.10.2016 16:29 Petrus Laine

nokia-logo-180516

Nokia-brändi on siirtynyt Microsoftilta HMD Global Oyn haltuun, mutta ensimmäisiä tuotteita uudelta omistajalta ei ole vielä saatu markkinoille asti. Nyt HMD Globalin suunnittelemiin aikatauluihin on saatu valaistusta, ja vielä varsin mielenkiintoisesta lähteestä.

HMD Global tulee tuoreiden tietojen mukaan julkaisemaan kaksi puhelinta tänä vuonna, ja vähintään kaksi älypuhelinta ensi vuoden toisen neljänneksen alussa. Tiedon lähde on Nokia-brändin tilanteen kannalta mielenkiintoinen – lausunnon takaa löytyy nimittäin James Rutherfoord, Microsoft Asia – Pacificin mobiilipuolen toimitusjohtaja.

Rutherfoordin lausunto on omiaan herättämään kysymyksen tulevien puhelinten alkuperästä. Ovatko HMD Globalin ensimmäiset Nokia-puhelimet todellisuudessa Microsoftin liki valmiiksi suunnittelemia ennen kuin uusi yhtiö astui puikkoihin, vai mistä Rutherfoord on tietonsa saanut? Aiemmissa tiedoissa Nokia-kaupoista ei mainittu Microsoftin myyneen kaiken muun mukana myös jo kokonaan tai osittain suunniteltuja tulevia malleja.

NokiaPowerUserin raportoima uutinen kertoo valitettavasti aika selvästi sen, että ensimmäiset HMD Globalin Nokiat sijoittunevat edullisten peruspuhelinten luokkaan. Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että alkuperäislausunnon ”two new phone products” viittaisi johonkin muuhun kuin varsinaisiin puhelimiin. Aiempien huhujen mukaan HMD Global julkaisisi kaksi Nokia älypuhelinta vielä kuluvan vuoden aikana.

Petrus Laine

Muropaketin uusimmat